Voiko raha kannustaa myös nuoria käymään kirjastossa?

Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas.  Aila Nissisen suomennoksen pohjalta muokannut Nina Pitkänen. 122 sivua. Otava 1998. 

Helsingin Sanomat uutisoi eilen taiteilija Riiko Sakkisen eräänlaisesta taideperfomanssista: Sakkinen on piilottanut yhteensä 1 000 euroa Helsingin Rikhardinkadun kirjastonkirjojen väliin.

Sakkisen omien mielikirjojen väleihin on summamutikassa kätketty viiden euron seteleitä. Rahaylläreitä löytyy kirjaston eri osastoilta yhteensä 200 kirjan välistä– kenties siis myös lasten- ja nuortenosastolta? 

Uutisessa mainitaan, että kirjaston henkilökunnalle ei kerrottu tästä tempauksesta etukäteen.

Tämän päivän Helsingin Sanomien jatkouutisessa kerrottiin, että Rikhardinkadun kirjastossa on käynyt epätavallisen paljon nuoria asiakkaita. 
  

Sulon isovanhemmat odottavat henkeään pidättäen, kun Sulo avaa syntymäpäivälahjaksi saamansa suklaalevyn. Quentin Blaken kuvitusta Roald Dahlin lastenromaaniin Sulo ja suklaatehdas, Otava 1998. Romaani on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1971 nimellä Jali ja suklaatehdas.

Sakkisen tempauksesta tulee mieleen Roald Dahlin hieno lastenromaani Sulo ja suklaatehdas. Romaanissa makeistehtailija Villi Vonkka kätkee viisi kultaista pääsylippua suklaatehtaansa suklaalevyjen käärepapereihin. 

Viisi onnekasta pääsylipun löytänyttä lasta pääsee tutustumaan Vonkan salaiseen tehtaaseen. Heidän joukossaan on myös rutiköyhän perheen poika Sulo. Muut lapset ovat vanhempiensa piloille hemmottelemia iljetyksiä.

Ja tästä poukkoilevasta assosiaatioketjusta taas juohtuu mieleeni rohkaistua kysymään ääneen, voiko lasta ja nuorta kannustaa lukemaan rahan avulla.

Yksityiskohta Nikolai Tiitisen kuvituksesta Esko-Pekka Tiitisen runoon Laulu sydänmaasta, joka on julkaistu rajoitetussa levityksessä olleessa kirjassa Tarinoiden kummitäti, Terttu Toiviaisen juhlakirja. 2011.

Rouva Huu saa jatkuvasti kuulla eri tahoilta, että rahalla lukemaan kannustaminen on moniaalla käytetty ja siten siis myös hyväksi havaittu menetelmä. 

Lastenkirjahyllyssäkin asiaa on taannoin käsitelty ja keskustelua syntyi silloin  vilkkaasti.  

Erilaiset kasvatukselliset auktoriteetitkaan eivät näe asiassa mitään moraalisesti arveluttavaa. Lastenkirjailija Timo Parvela on tutkija Sari Sulkusen kertoman mukaan paljastanut, että on ripustanut aikoinaan lastenhuoneen poikki pyykkinarun, johon oli pyykkipojalla kiinnitetty viiden euron seteleitä. Hänen lapsensa saivat jokaisesta luetusta kirjasta yhden setelin palkkioksi.

1970-luvun puolivälissä olin kyläilemässä samanikäisen serkkupoikani luona Turussa. Serkulla oli omat rientonsa ja minun aikani tuli pitkäksi. Niinpä etsiydyin serkun kirjahyllyn ääreen ja löysin sieltä mielestäni suht kelvollista luettavaa. 

Kesken intensiivisen lukemisen kirjan sivujen välistä löytyi silkoinen seteli, 50 markkaa. Serkkuni kummit olivat piilottaneet ovelasti setelin lahjakirjan väliin, ja siellä se oli saanut odottaa löytäjäänsä jo muutaman vuoden. Tunnollisena tyttönä tietysti kerroin löydöstäni serkulleni, joka oli oikein ilahtunut...

Rouva Huun lapset ovat aika-ajoin protestoineet vanhempiensa jääräpäisyyttä. Meillä ei ole saanut koulumenestyksestä sen koommin kuin luetuista kirjoistakaan minkäänlaista kannustusrahaa.

Itse uskon materiaalista kannustusta enemmän siihen että ajan oloon lapsi hoksaa saavansa lukemistaan kirjoista läjäpäin hyötyä, hupia, nautintoa ja mieluisaa ajanvietettä… ja sen myötä huomaa vähitellen myös lähipiiri, kuinka lapsen lapaluiden alle kasvavat näkymättömät mutta silti lujat MIELIKUVITUKSEN SIIVET, jotka kannattelevat lasta erilaisissa elämäntilanteissa. Siinäpä aineetonta mutta koko elämään kauaskantoisesti vaikuttavaa palkintoa kerrakseen!