Liikuttava, mutta ei yhtään lälly kuvakirja äidin rakkauden voimasta

Jeanne Willis & Tony Ross: Veera-vuohen vekara. Suomentanut Raija Rintamäki. Kustannus-Mäkelä 2010.

Brittiläinen tekijäpari Jeanne Willis ja Tony Ross ei tässäkään kuvakirjassa tyydy mihinkään perinteiseen tai yksioikoiseen aiheen käsittelyyn.

Kirjan alussa kuvataan hyvinkin sydäntä riipivästi Veera-vuohen harrasta halua tulla äidiksi.

Kaikki muut vuohet saivat lapsia. Jotkut jopa kaksi. Se ei ollut reilua. "Minä olisin maailman paras äiti", Veera huokasi.

Veera-vuohen suru lapsettomuuden vuoksi on kuvattu kauniisti ja konkreetisesti. Tony Rossin kuvitusta Jeanne Willisin kuvakirjaan Veera-vuohen vekara, Kustannus-Mäkelä 2010.

Veeran siskot kyllä yrittävät vihjata sille, että lapsista on pelkkää riesaa: "Ne pitävät meteliä, tekevät pahojaan ja huutavat aina ruokaa." mutta Veeran mielestä sen lapsi olisi toisenlainen…

Veera astelee adoptioyhdistykseen ja adoptoi lapsen, joka sattuu olemaan tiikeri. 

"Aivan sama, mikä se on, kunhan on terve", Veera hymyili.

Mutta äitiys ei olekaan niin auvoista kuin mitä Veera kuvitteli. Vauva huutaa kuin hinaaja eikä se muutenkaan käyttäydy niin kuin muut lapset. Se ei huoli vuohien ruokaa ja sen käytös on muiden mielestä peräti uhkaavaa.

Uusi vauva valvottaa, mutta hämmennystä syntyy myös sen suuresta koosta. Tony Rossin kuvitusta Jeanne Willisin kuvakirjaan Veera-vuohen vekara, Kustannus-Mäkelä 2010.

Veeran rakkaus pienokaiseensa menee aivan överiksi, tuumaavat kaiken tietävät siskotkin, jotka lopulta katkaisevat välinsä Veeraan kun vauvasta on tullut niiden mielestä jo uhka koko yhteisölle.

Veera-vuohi uskoi vekaraansa, mutta siskot eivät uskoneet. Ne potkivat pojan pois laumasta. "Et ole meikäläisiä. Sinuun ei voi luottaa", ne sanoivat.

"Jos poika lähtee, lähden minäkin!", Veera sanoi.
Vaikka se ei olekaan minun lihaani ja vertani, se on minun poikani. Minä pidän sen puolta loppuun saakka."Pidä varasi!" sanoivat sisaret."Muuten se syö vielä sinutkin, senkin pököpää."

Mutta – tietenkin – tiikeri saa tilaisuuden ja pelastaa kaikki pälkähästä, ja niin vuohisiskotkin ymmärtävät temperamenttisen siskonpojan arvon.

Tämä kuvakirja avaa taas tulkintaa moneen suuntaan: sen voi ajatella työstävän vanhemman pettymystä, kun hartaasti odotettu lapsi, biologinen tai adoptoitu, ei täytäkään kaikkein kukkeimpia odotuksia lapsen ja vanhemman harmonisesta suhteesta.

Kansainväliseen adoptioonkiin siitä riittää kaikupohjaa: esim. kuvatessaan sitä, mitä ennakkoluuloja toisesta kulttuurista tai elämänpiiristä tuleva lapsi voi kohdata uudessa perheessään.

Mutta ennen muuta Veera-vuohen vekara on kaunis ja konstailematon kuvaus kaikki vastukset voittavasta äidin rakkaudesta. Tunneside lapseen on vahva ja luottamus oman kasvatuksen kauaskantoisuuteen kannattelee vaikeidenkin vaiheiden yli, olipa lapsi sitten vasta pienen-pieni tai jo varttunut aikuiseksi.

Hyvää äitienpäivää kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.