Lyhytnäköistä hölmöläisten hommaa?

Kirjauutuuksien markkinointi menee rouva Huun mielestä aina vain hullummaksi.

Alkuvuodesta lähikirjaston kirjastonhoitaja voihki ääneen sitä, että isot kustantamot eivät olleet lähettäneet kirjastolle perinteisiä kevään uutuuskirjaluetteloita, joista on iso apu kirjaston uutuuskirjoja hankittaessa.

Kirjastot tekevät nykyisin kirjahankinnat sähköisten kirjalistojen avulla, mutta kustantajien luetteloita on helppo selata asiakaspalvelun välissä ja niihin on myös kätevää tehdä omia merkintöjä.

Tuolloin vielä väitin saaneeni kaikkien kustantajien kevään uutuusluettelot postitse. Kehotin selvittämään asiaa: postihan hukkaa nykyisin lähetyksiä…

Kirjavuoden käännöskohdissa vuoden alkaessa ja kesän ja syksyn taitekohdassa ilmestyneet kustantajien uutuusluettelot ovat olleet minulle aina odotettuja ja tarkasti luettuja. Hurmostilani on usein samaa luokkaa kuin lapsena lukiessani uusinta hyvältä tuoksuvaa Anttilan postimyyntiluetteloa mummolassa!

Eilen olin laatimassa itselleni kokonaiskuvaa kevään tulevasta tarjonnasta, ja havahduin siihen, että enpäs minäkään ole saanut Tammen ja WSOY:n kevään uutuusluetteloita!  Muistikuvani uutuuksista perustui verkosta kustantamoiden sivulta löytyneeseen luetteloon, jota olin selaillut.  

Arvelin ensin – taas optimistisesti ! –  että kyse oli myös minun kohdallani silkasta unohduksesta ja otin yhteyttä WSOY:n tiedottajaan.  Mutta sieltäpä minulle  kerrottiin, että Tammen ja WSOY:n uutuusluettelot ovat ilmestyneet vain sähköisessä muodossa.

Pöh sanon minä.

Mitä hiivattia kustantamoissa oikein ajatellaan? Samaan aikaan mainitut kustantamot ovat ryhtyneet julkaisemaan nidottuja ennakkolukukappaleita uutuuskirjoista. Niitä jaetaan käsittääkseni aika isolla volyymilla muun muassa blogisteille. Ja tismalleen samaan aikaan kirjallisuuden markkinointi eri foorumeilla koko ajan niukentuu, tiukentuu ja yksipuolistuu.

Verkkojulkaiseminen on lisääntynyt myös toisaalla:  yhdistysten ja järjestöjen tiedotus on entistä enemmän siirtymässä verkkoon ja siirtymistä perustellaan paremman saavutettavuuden ja kustannusten säästön näkökulmasta.

Motkotin asiasta päivällispöydässä painoviestintää opiskelevalle keskimmäiselle ja siipalle, ja jälkikasvu tuhahti mesoamiseeni: ”Sä voit tehdä kuvakaappauksen ja kopsata sitten haluamasi osat, ei se niin vaikeaa ole!”.

Mutta pitääkö MINUN tämäkin tehdä itse, kun ennen olen päässyt niin sanotusti katettuun pöytään?

Lastenkirjallisuuden monitoimijana olen aina tukeutunut kernaasti painettuihin uutuusluetteloihin. Selailen niitä pitkin vuotta, kun palautan mieleen tarjontaa, tekijöitä ja kustantamoiden linjauksia.

Yritän parhaillaan muodostaa kokonaiskuvaa lähes 15 vuoden kuvakirjatarjonnasta huhti-toukokuiseen Kirjakori special-seminaariin. Vuosien 2000–2003 ja 2005–2009 osalta isona apuna ja muistin virkistäjänä ovat olleet Suomen Kustannusyhdistyksen julkaisemat Vuoden kirjat –luettelot. Kirjakaupoissa ja messuilla ilmaiseksi jaettu luettelo ei ole ilmestynyt enää vuoden 2009 jälkeen. 

Vuosien 2010–2012  osalta turvaudun kustantajien uutuusluetteloihin, jotka onneksi löytyvät vielä Lastenkirjainstituutista. Säilytin pitkään  itsekin työhuoneella kustantajien uutuusluetteloita läjäpäin, mutta jossain siivosvimmassani sitten päätin ne laittaa paperinkeräykseen.

Surkuhupaisa lajissaan oli mielestäni myös Tove Janssonin juhlavuotta viime vuoden alussa pohjustanut kovaselkäinen pikkukirja, jossa kerrottiin tulevan juhlavuoden uutuuksista: ks. ihmettelyni viime maaliskuulta Lastenkirjahyllyssä.

Erilaisissa lasten- ja nuortenkirjallisuuden koulutuksissa olen kehottanut lasten vanhempia tutustumaan kustantajien luetteloihin, joista saa hyvän käsityksen ilmestyvistä uutuuksista. 

Paperisen uutuusluettelon kaipuu voi tietysti olla myös luonnekysymys. Minua modernimpi ihminen voi pitää sähköistä luetteloa yksinomaan käytännöllisenä ja jopa metsäystävällisenä ratkaisuna. Ja kenties ratkaisulla säästetään myös postituskuluja, mutta silti kahden ison yleiskustantamon ratkaisu tuntuu lyhytnäköiseltä.