16. luukku: Korvatunturi ei ole paikka vaan mielentila

Sari Peltoniemi: Kukka Kaalinen pulkassa. Kuvittanut Katja Tukiainen. 132 sivua, Tammi 2004.

Sari Peltoniemi debytoi 14 vuotta sitten Kukka Kaalisesta kertovalla lastenromaanillaan Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen. Topakan tytön arki on kaikkea muuta kuin pitkäveteistä ja hänellä on vielä paljon lapsenuskoa jäljellä: Kukka juttelee nimittäin yhtä jouhevasti niin helistimen kuin kännykänkin kanssa. Elottomien esineiden inhimillistäminen oli veikeä höyste persoonalliseen, nelisosaiseksi karttuneeseen sarjaan.

Kukalla on monta huoltajaa, kun omat vanhemmat ovat maailman turuilla: löytötavaratoimiston hoitaja Jemmanen, entinen roistohuijari Filunkius ja Pohjanmaan nimeen vannova konstaapeli Pollari kasvattavat Kukkaa kukin oman originellin elämänviisautensa avulla.

Tässä vaiheessa Joulupukin karisma on tipotiessään. Katja Tukiaisen suuripäiset,
ilmeikkäät hahmot ovat äärimmäisen sympaattisia. Harmi, että hän on tällä erää lopettanut lastenkirjallisuuden kuvittamisen. Tukkiaisen kuvitusta Sari Peltoniemen lastenromaaniin Kukka Kaalinen pulkassa,  Tammi 2004.

  

Kukka Kaalinen pulkassa on  jouluaiheinen lastenromaani, josta huokuu eri sukupolvia yhdistävä välittämisen ja yhteisymmärryksen juonne: Kukka ystävineen löytää vanhan ukon ojan pohjalta. Lähemmässä tarkastelussa mies paljastuu muistinsa ja työhalunsa menettäneeksi Joulupukiksi. 

Korvatunturilla Kukka Kaalinen tapaa Björk-nimisen islanninhevosen.
 Katja Tukiaisen kuvitusta Sari Peltoniemen lastenromaaniin Kukka Kaalinen pulkassa,
Tammi 2004.  

Kirjava seurue lähtee Korvatunturille selvittämään Joulupukin väsähtämisen syitä. Peltoniemi sommittelee yllättäviä juonenkäänteitä, joissa osansa myös Lapin eksotiikalla, mutta kertoo samalla myös Kukan vaarin kautta kauniisti vanhenemisen tunnoista ja eron tuskasta. Joulun salaisuus säilyy onnellisessa lopussa, vaikka Joulupukin todenperäisyyttä kirjan mittaan välillä tohditaan kyseenalaistaakin.   

– Ymmärtäähän sen. Joulupukki on kyllästynyt ahneisiin lapsiin, jotka lähettävät vuosi vuodelta entistä pitempiä toivelistoja. Joulu on heille pelkkiä tavaroita, roinaa ja krääsää. 

–  Ei toki, Joulupukki kiisti. – Tuo ei ollenkaan pidä paikkaansa. Tai ehkä vähän. Mutta en minä siksi kyllästynyt, enkä siksikään, että joulu alkaa nykyään jo lokakuussa ja että aina on niin kiire. 

– Miksi sitten? Joulupukki punastui taas. Entinen puna oli juuri ehtinyt hälvetä. 

– Minusta tuntuu, että olen ollut Joulupukkina liian kauan. Se on sellainen työ, joka vaatii innostusta, ja minä olen jo vanha.

Kirjassa kerrotaan myös, että nykyisin Korvatunturin tontut valmistavat vain osan lahjoista itse: ”Kas kun me tontut olemme käsityöläisiä. Emme juurikaan pysty valmistamaan esimerkiksi pelikoneita", kertoo Aila-tonttu.  

Joulupukki pääsee ansaituille eläkepäivile ja Jemmanen tekee alan vaihdoksen. Lastenromaaneissa kaikki on mahdollista!