Puhutteleva kuvakirja muistojen hapertumisesta

Martina Baumbach & Michaela Heitmann: Mummin muisti oikkuilee, suomentanut Seija Kukkonen, 25 sivua, Kustannus-Mäkelä 2015.

Kuluvalla viikolla vietetään  muistiviikkoa. 

Muistiviikolla muistutetaan muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä oikeudesta hyvään, ihmisarvoa kunnioittavaan ja elämänlaatua ylläpitävään elämään. 

Suomessa on noin 193 000 etenevää muistisairautta sairastavaa ihmistä, jotka tarvitsevat tukea.

Kun mummi piilottaa setelitukkoja patjansa alle, kyse voi olla vielä yhteisestä
leikistä, Samu tuumii. Michaela Heitmannin kuvitusta Martina Baumbachin tekstiin kuvakirjassa Mummin muisti oikkuilee (Kustannus-Mäkelä 2015).

Kustannus-Mäkelän syksyn uutuutena ilmestynyt saksalainen Martina Baumbachin & Michaela Heitmannin Mummin muisti oikkuilee ei ole ensimmäinen tästä aiheesta Suomessa julkaistu lasten kuvakirja, mutta sen lähestymistapa on riittävän monipuolinen, mikä tekee  kirjasta monikäyttöisen.

Lastenkirjahyllyssä on ollut jo viisi vuotta esillä kolme lähtökohdiltaan ja aiheen käsittelyltään hyvin samantyyppistä kuvakirjaa.

Kustannus-Mäkelä on julkaissut viime vuosina paljon vastaavia, tietyn täsmäaiheen pöydälle nostavia saksalaisia kuvakirjoja, joissa pureudutaan johonkin lapsiperheessä hankausta, hämmennystä tai murhetta tuottavaan asiaan. 

Niilon uusi perhe paneutuu uusperheen arkeen, Vähän aikaa vielä käsittelee lasten televisio- ja peliriippuvuutta ja Vauhdikas Rasmus -kuvakirjan päähenkilönä on ADHD-poika.

Kuvitus on näissä kaikissa kirjoissa humoristinen, mutta selkeä ja helposti samastuttava.

Samun mummi on hiljattain muuttanut Samun kotiin asumaan. Kielitaitoinen mummi on viettänyt vauhdikasta elämää matkustellen ja Samu on selvästi mielissään, kun isoäiti on nyt asettunut aloilleen ja pystyy viettämään enemmän aikaa hänen kanssaan.

Mummi käyttäytyy välillä vähän erikoisesti, mutta Samu ajattelee, että tempaukset kuuluvat mummin huumoriin, kuten vaikkapa silloin, kun mummi sanoo piilottavansa rahansa patjan alle avaruusolennoilta piiloon. 

Samu ja mummi haaveilevat nimittäin oman avaruusaluksen rakentamisesta ja matkasta kuuhun.

... mutta noloa on mummon käytös kahvilassa. Ilman ennakkovaroitusta
 mummi nimittäin nappaa kahvila-asiakkaan vadelmaleivoksen. Michaela Heitmannin
 kuvitusta Martina Baumbachin tekstiin kuvakirjassa Mummin muisti oikkuilee
(Kustannus-Mäkelä 2015). 

Samusta on periaatteessa vielä ihan hauskaa silloinkin, kun mummi laittaa kalapaketin pesukoneeseen ja pyyheliinat jääkaappiin. Mutta vähän nololta tuntuu, kun kahvilassa mummi nappaa siekailematta naapuripöydästä vadelmapiirakan ja mummi käyttäytyy hooposti kun Iida tulee leikkimään.

Samusta tuntuu kuin asiat olisivat menneet mummin pääkopassa sikin sokin. Kuin ne eivät olisi tismalleen oikeassa kohdassa, vaan siirtyneet hiukan liikaa joko vasemmalle tai oikealle. Välillä Samun on vaikea tunnistaa mummia, vaikka tämä näyttää ulospäin ihan samalta kuin ennenkin. 

”Mummi on sairas”, äiti ja isä selittävät. ”Hän unohtelee asioita.”

”Minäkin unohdan välillä jotain”, Samu kiirehtii sanomaan, koska mummi näyttää niin onnettomalta. ”Unohdan viedä roskat ulos, pestä kädet ennen ruokaa… tai miten päin nimessäni oleva S-kirjain kirjoitetaan.”

”Minusta tuntuu, että päästäni haihtuu joka yö pari muistoa lisää”, sanoo mummi ja hymyilee haikeasti. 

Yhdessä Samu ja mummi etsivät kadonneita muistoja. He penkovat mummin tyynyn ja peiton ja kurkistavat jopa sängyn alle, mutta siellä on vain karkkipaperi ja yksinäinen sukka. Miten jokin sellainen, jota ei edes näe, voi kaiken kukkuraksi joutua hukkaan?

Läheisen muistisairautta käsitellään rakentavasti, lapsen ymmärryksen ehdoilla. Mummi osallistuu myös itse sairauttaan koskevaan keskusteluun ja tilanteisiin, jossa aiheesta on arjen käänteissä puhetta. 

Samu on perheessä tasavertainen jäsen, jonka tunteet ja ajatukset otetaan varteen. Erityisen hienosti kuvakirjassa on kuvattu lapsen lojaalisuus rakasta läheistä kohtaan, mutta toisaalta muistetaan myös korostaa sitä,  että lapsella on muuttuneessa perhedynamiikassa oikeus osoittaa tunteensa, myös ne kielteiset.

Kirja päättyy huikeaan aukeamaan, jossa Samu ja mummi loikovat kotipihalla ja katsovat kuuta ja tähtitaivasta. 

Viimeisellä aukeamalla pysähdytään hienosti ihmettelemään tähtitaivasta.
Universumin ihmeet asettavat myös arjen pienet kompastukset oikeisiin mittasuhteisiin. Tärkeintä on yhteinen aika ja yhdessä viihtyminen. Michaela Heitmannin kuvitusta Martina Baumbachin tekstiin kuvakirjassa Mummin muisti oikkuilee (Kustannus-Mäkelä 2015). 

Mummi toteaa haikeasti, että taitaa olla jo liian vanha avaruusrakettia ohjaamaan. Samu lupaa kulkea mumminsa vierellä ja apuna:

”Olet juuri niin vanha kuin isoäidin kuuluukin olla”, sanoo Samu, ”ja minä kuljen kanssasi kaikkialle, niin kauan kunnes olemme nähneet tarpeeksi.” 

”Se saattaa kestää”, sanoo mummi varovasti. 

”Ei haittaa”, sanoo Samu, ottaa mummin käden omaansa ja pitää siitä lujasti kiinni. 

Tämän pojan kanssa on helppo jutella, ajattelee mummi hymyssä suin. Hän ehti jo unohtaa pojan nimen, mutta on siitä huolimatta juuri nyt universumin onnellisin asukas. 

Yhtä asiaa rouva Huu vain ihmettelee: miksi kaikki tähän mennessä ilmestyneet isovanhemman muistisairautta käsittelevät realistiset kuvakirjat on kuvattu vanhenevan isoäidin vinkkelistä? 

Kustannus-Mäkelältä tosin ilmestyy syksyn aikana toinenkin kuvakirja, eläinten maailmaan loitonnettu Julian Jarman & Susan Varleyn Vanha kunnon leijonavaari, jossa myös vaarin muistamattomuus on keskusaiheena.