tiistai 6. lokakuuta 2015

Vaahteranmäen Eemelin sielunveli Erno pelkää huutamista ja humalaisia















Anna Haanpää-Vesenterä: Vaahteranlehtipoika, kuvittanut Ilona Puska, 101 sivua, Marketiimi 2015.





On mainiota, että pienkustantamot yrittävät osaltaan paikata sitä isoa aukkoa, jonka yleiskustantamot ovat jättäneet lukutaitoaan vasta haltuun ottavien helppolukuisten kotimaisten lastenromaanien julkaisemiseen.

Vaahteranlehtipojan raikas visuaalinen ulkoasu vetoaa tekstien pienestä sumuisuudesta huolimatta, ja kirjan rivityskin on kohtalaisen väljä ja helposti hahmottuva.

Kuvitusta on kuitenkin harmillisen niukasti, vain kolme koko sivun neliväristä kuvaa! Ilona Puskan kuvitustyyli on sympaattisen naivistista, joskin hiukan liian staattista. On vaikea päätellä, millä tekniikalla kuvat on tehty, veikkaan, että osittain digitaalisesti.

Lastenromaanin minäkertoja on kolmasluokkalainen Erno-poika, jonka perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi kaksi vanhempaa veljeä, joista toinen on armeijassa ja toinen opiskelee papiksi. Perheessä on myös bernhardilaiskoira Pessi ja sittemmin myös kissa.

Ernon kotikerrostalossa on mutkattomat välit asukkaiden kesken. Yläkerrassa asuu ukki, joka on ukki kaikille talon lapsille. Naapurissa asuva Rauno on kissansa kanssa elävä aikamies, joka ajaa isän mielestä ihan liian pienellä mopolla, ja josta on tullut syystä tai toisesta Ernon silmätikku ja pienen kiusan kohde.

Tässä kaikessa absurdiudessaan hyvin hellyttävässä kuvassa Erno ja intiaanipäähineeseen sonnustautunut aikamies Rauno tekevät saunan lauteilla vähäeleisesti mutta päättäväisesti sovinnon. Ilona Puskan kuvitusta Anna Haanpää-Vesenterän lastenromaaniin Vaahteranlehtipoika (Marketiimi 2015). 


Lakoninen ja lapsekas  Ernon kerronta tuo mieleen ruotsalaiset Barbro Lindgrenin kirjat Pikku Varpunen ja Erittäin salaisia juttuja. Asioita tarkkaillaan lapsen korkeudelta ja lapsen – usein vähän vinksahtaneestakin – näkökulmasta.

Erno on tarkkailija ja perheen ilmapuntari, joka kuuntelee valppaasti vanhempien äänenpainoja tai puhumattomuutta ja kiinnittää huomiota kaikkiin poikkeamiin arkisista rutiineista. 

Erno pitää  kauniista asioista, jotka ovat isän mielestä kuitenkin tyttömäisiä. Ernolla on yöpaitana raidallinen pitkä maripaita: ”Kun makaan selälläni ja laitan polvet koukkuun, saan pyllyä pompauttamalla itseni pussiin yöpaidan sisään. Siellä on turvallista.”

Ernon tavoin myös vanhemmat ovat omanlaisiaan persoonia: 

Isä on kieltänyt minua rikkomasta puhdasta ja ehjää lumenpintaa. Isä on aika ankara. Joskus hän puhuu liian isolla äänellä minulle ja äidilleni, ja minua pelottaa. Isä haluaa minusta hienon miehen. Minä olen vielä pieni poika, enkä aina tottele. Kerran isä laittoi minut omaan huoneeseen arestiin, mutta karkasin ikkunasta. Laskeuduin palotikkaita alas, otin nopeasti uuden, isojen miesten pyörän, ja ajoin tangon välistä niin lujaa kuin pääsin. Parkkeerasin pyörän ison vaahterapuun viereen ja puhalsin hetken.

-- Äiti tietää paljon lapsista ja asioista, joita ei saa tehdä. Hän varoittelee minua sähkövempaimista, tappelemisesta, irvistelystä ja tyhjän nauramisesta. Olenkin kokeillut kaikenlaista, ja ainakin kuusi kertaa olen ollut keksittyjen penkissä miettimässä. Äiti sanoo aina, että jos kerran keksitään, aina epäillään. Minut on keksitty ja minua epäillään aina ensimmäisenä. Silmissäni kiiltelee vesi, mutta minä en itke. Ruokalan täti hymyilee minulle joskus. Pidän siitä.

Ernon maailma on rosoista ja arjen vastoinkäymisistä huolimatta sympaattinen ja auvoinen. Pienistä viitteistä voi paikantaa, että tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan: tehdään ruskeaa kastiketta ja läskisoosia, syödään suolakaloja ja Erno on lukenut Vaahteramäen Eemeliä.


Erno joutuu koulun vahtimestarin takaa-ajamaksi, omasta mielestään tietysti
ilman pätevää syytä. Ilona Puskan kuvitusta Anna Haanpää-Vesenterän lastenromaaniin Vaahteranlehtipoika (Marketiimi 2015). 

Ernolla ilmenee monenlaista vaikeutta koulussa. Hän ei opettajan mielestä keskity opetukseen riittävästi ja aiheuttaa muutakin hämminkiä tempauksillaan. Erno on välillä saanut olla Rollen luokassa, jossa voi käyttää kuulosuojaimia ja oppilaita on vähemmän:

”Ei häiritse hälyäänet omaa järjenjuoksua”, Rolle tuumasi minulle kerran ojentaessaan suojaimet.
 
Äitiä ja isää koulussa järjestettävä palaveri vähän hermostuttaa, mutta lopuksi kaikki kääntyy hyvin, ja vanhemmatkin pitävät hyvänä Ernon siirtoa Rollen luokkaan.  

Kustantajan sivuilla kirjan kerrotaan pohjaavan tositapahtumiin. Kirjan omintakeinen tunnelma tuskin voisikaan olla keksittyä ja hatusta vetäistyä. Erno kertoo äidin kirjoittavan tarinoita perheestä muistiin. ”Äiti on ommelllut kirjan kansiin suojat vaaleasta pellavakankaasta. Kanteen on kirjailtu ’Waseniuksen pojat’”. Ja kirjan nimiösivulta löytyy omiste Waseniuksen pojille.

Tätä kautta Vaahteranlehtipoika assosioituu lystillä tavalla Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeliin, jota on jälkiviisaasti diagnosoitu oman aikansa ADHD-lapseksi. Ernoa ja Eemeliä yhdistää rakastava perhe, joka ei tee Ernon ominaislaadusa suurta numeroa.   

Olisi kiinnostava tietää, kuinka tällainen lähihistoriaan sijoittuva lapsuuden kuvaus toimii nykylasten mielestä. Pienellä säädöllä Ernon tarinan olisi varmasti voinut tuoda myös tähän aikaan. Meille tämän ajanjakson hyvin muistaneille kirja tarjoaa kyllä monta muistin läikähdystä.



Rouva Huu kaipaa aika ajoin vielä 1990-luvun alussa ilmestynyttä Kirjakauppa-lehteä, jonka syksyn ja kevään numeroissa esiteltiin kaikki kirjasesongin esikoiskirjailijat.

Nykyisen oma- ja pienkustantamisen yleistymisen aikana tällaisesta julkaisusta tulisi melkoisen tuhti, mutta oma informaatioarvonsa sillä olisi – edes sähköisenä – yhä nykypäivänäkin.

Googlettamalla saa hyvin vähän tietoa Vaahteranlehtipoika –lastenromaanin tekijöistä. Anna Haanpää-Vesenterästä löytyy maininta Oulujoen seurakunnan lapsikuoron johtajana ja kuvittaja Ilona Puska opiskelee todennäköisesti graafista suunnittelua.


Marketiimi on lahtelainen pienkustantamo, joka kertoo toimivansa  ”ketterästi suurella sydämellä. Kirjailijan tyytyväisyys on kunnia-asia ja kirjailijan menestys yhteinen tavoitteemme. Panostamme monipuoliseen ja laadukkaaseen kirjallisuuteen sekä luomme mahdollisuuksia lahjakkaille kirjoittajille toteuttaa kirjallisia unelmiaan. Keskitymme kotimaiseen kaunokirjallisuuteen ja otamme vastaan ensisijaisesti kokonaisia, arvostelupalvelun läpikäyneitä käsikirjoituksia, joita on jo alustavasti hiottu julkaisukuntoon.  


Marketiimin valikoimassa on tällä hetkellä neljä lapsille tai nuorille suunnattua teosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti