Rinta rottingilla

Rouva Huu oli tänään nimipäiväkahveilla.

Paikka oli hulppea, Tampereen raatihuone. 

Yksi päivänsankareista, kauppaneuvos Kalle Kaihari (1899–1989) ei ollut paikalla, mutta häntä on silti kiittäminen siitä, että tuli perustaneeksi  30 vuotta sitten Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön, joka jakaa vuosittain Kallen päivänä, 28 tammikuuta Kallen kulttuuripalkintoa edellisen vuoden tamperelaisesta tieteen, taiteen, julkisen sanan tai muun henkisen kulttuurin alalla toimivalle henkilölle. 

Ohessa pääkohdat kiitospuheesta, jonka rouva Huu piti rinta rottingilla palkinnon jakotilaisuudessa. 

Palkinto myönnettiin ennen muuta viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Lue lapselle. Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015). 

                                     *******************

Meillä kaikilla on kokemusta lastenkirjallisuudesta: uskon, että meille kaikille on loruteltu ja luettu lastenkirjoja.

Lastenkirjallisuus on juuri tästä syystä poikkeuksellisen intiimi ja tunteisiin vetoava kirjallisuuden alue.

Toisaalta osa ilmestyvästä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta heijastaa poikkeuksellisen nopeasti ajan ilmiöitä.

Olen usein sanonut, että mikäli aikuinen haluaa tietää suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja tolasta, niin parhaiten se selviää lukemalla uusia kotimaisia lastenkirjoja! Sieltä löytyvät pikapiirrot nykylapsen arjesta ja unelmista, ilonaiheista ja ongelmista jo vähän ennen kuin ne yltävät uutisotsikoihin.  

Pienten lasten vanhemmilla on nykyisin tulenpalava kiire: niin kotona, töissä kuin vapaa-ajallakin. Siinä turbovaihteessa unohtuu yhä useammin, kuinka paljon iloa ja hyötyä lapsen kanssa  jo varhaislapsuudessa aloitetusta lukuharrastuksesta koituu koko perheelle.

On jopa ounailtu, että nykyinen pienten lasten vanhempien sukupolvi olisi ensimmäinen, jolle ei ole enää  hammaspesun jälkeen luettu iltasatua. Näillä vanhemmilla ei siis välttämättä ole myöskään sisäsyntyistä ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on antaa yhteisten lukuhetkien kautta lapselle oma kieli ja mielikuvitus ja eväitä itsetuntemukseen.

Lue lapselle -kirjan syntyidea on itse asiassa lähtöisin täältä Tampereen raatihuoneelta.

Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto vietti 50-vuotisjuhlaa lokakuussa 2011.

Tapasin juhlahumussa kirjailija-akateemikko Kirsi Kunnaksen ja vaihdoimme kuulumisia. Olimme kumpikin huolissamme  lapsille lukemisen vähentymisestä.

Päiväkodeista, kouluista ja kirjastoista kantautui viestejä siitä, että lukeminen ei enää ole koko perheen yhteinen harrastus ja jäljet ovat jo nähtävissä lasten arjessa. 

Raatihuoneelta palattuani ja yön yli nukuttuani oivalsin, että jotain pitää tehdä.

Tutkijana olen usein halunnut tarttua aiheisiin, joita on tutkittu vähän tai ei lainkaan. Ruotsissa lasten ja nuorten lukemiskasvatukseen keskittyviä opaskirjoja julkaistaan lähes vuosittain, mutta Suomessa tarjonta on ollut varsin vähäistä. 

Olen toiminut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikkona 30 vuotta. Vuonna 1986 aloitin Forssan Lehden ja Keskisuomalaisen lastenkirjakriitikkona, sittemmin tein arvioita myös Savon Sanomille, kunnes siirryin Aamulehteen ja sieltä Helsingin Sanomiin. Syksyllä 2009 perustin Lastenkirjahylly-blogin  vastalauseena sille, että lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä vähennettiin monessa mediassa.

Lue lapselle -kirjaan olen pyrkinyt tallettamaan tänä aikana kertyneen asiantuntemukseni:  läpileikkauksen uusimmasta lastenkirjatarjonnasta ja aikaa kestäneistä klassikoista, koulutuksissa kuulemani ruohonjuuritason toimijoiden havainnot, uusimman tutkimustiedon lapsista, lukemisesta ja kirjallisuudesta sekä käytännön vinkit lapsen, kirjan ja aikuisen onnistuneeseen kohtaamiseen.

Kirjan tekeminen otti tietysti aikansa. Vapaan kriitikon ja tutkijan työ on sirpaleista ja ulkopuolisen apurahoituksen varassa. Ilokseni eri tahot näkivät hankkeeni tärkeäksi, ja sain siihen useamman apurahan.

Atenan kustantamo oli minulle ykkösvaihtoehto, jonne tarjosin käsikirjoitusta reilu vuosi sitten. Atena on ainoa suomalainen kustantamo, jota luotsaavilla Ville Rauvolalla ja Laura Kuitusella on kummallakin kokemusta myös lasten- ja nuortenkirjailijan työstä!  

No, totuuden nimessä painavampi valintaperuste oli Atenan valppaus tarttua nopeasti moniin ajankohtaisiin, myös yhteiskunnallisesti tärkeisiin ilmiöihin.

Kun sain vielä kustannustoimittajaksi Kanerva Eskolan, lastenkirjailija Hannele Huovin esikoistyttären, joka nähdäkseni on saanut itsekin lapsena kahlata kirjoissa, tiesin käsikirjoituksen olevan  poikkeuksellisen hyvissä käsissä.

Lue lapselle ilmestyi viime vuoden elokuussa ja julkaisuajankohta tuntui juuri oikealta. Syksyn aikana lasten ja nuorten lukeminen tai sen vähäisyys oli tavalla tai toisella esillä mediassa lähes viikottain.

Olen varttunut Tamperetta pienemmässä tekstiiliteollisuuskaupungissa Forssassa. Tampereelle minut toivat kotimaisen kirjallisuuden opinnot Tampereen yliopistossa, ja erikoistuin alusta lähtien lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, päätyen vuonna 2000 väitöstutkimukseen suomalaisen 1940–50-lukujen lastenkirjallisuuden suhteesta kirjallisuusinstituutioon ja kaanoniin.

Lastenkirjallisuuden monitoimijana tunnen olevani etuoikeutettu, koska olen saanut tehdä tätä työtä nimenomaan Tampereella. Puutarhakadulla Pantin kiinteistössä toimii valtakunnallinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden edistämiseen ja tiedotukseen erikoistunut Lastenkirjainstituutti, jonka erikoiskirjasto on lastenkirjallisuuden tutkijan paratiisi.

Lastenkirjakriitikkona olen pohtinut viime vuosina useammankin kerran sitä, mahtaako Pirkanmaan vesijohtovesi altistaa joillain erityisillä ainesosillaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. 

Pirkanmaalla on nimittäin  poikkeuksellisen paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia.

Jo edesmenneistä kirjailijoista voi mainita vaikkapa Aili Somersalon, Jalmari Finnen, Anni Polvan, Leena Härmän, Aaro Hongan ja  Asko Martinheimon. Paikallinen kirjailijajärjestö, Pirkkalaiskirjailijat, on aina edistänyt myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta. 

Kirsi Kunnas, Rauha S. Virtanen, Anneli Toijala ja Uolevi Nojonen ovat jättäneet teoksillaan lähtemättömän jäljen suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.  

Aktiivisten tekijöiden listaa voisi jatkaa tovin verran: Tuula Kallioniemi, Sari Peltoniemi, Anneli Kanto, Katariina Romppainen, Terhi Rannela, viime vuonna Kalle Kaihari -kulttuuripalkinnon saanut Salla Simukka, Johanna Hulkko, Vilja-Tuulia Huotarinen, Kirsti Kuronen, Kaija Pispa, Siiri Enoranta, Sami Toivonen ja Aino Havukainen…    

Erilaisilla laskutoimituksilla olen päätynyt siihen, että Pirkanmaa on inspiroinut lähes viittäkymmentä nykyistä lasten- ja nuortenkirjailijaa ja kuvittajaa, jotka joko  asuvat täällä tai ovat lähtöisin Pirkanmaalta.

Niinpä haluan tehdä Tampereen kaupungille aloitteen, että kaupunki hyödyntäisi tämän lasten- ja nuortenkirjallisuudelle otollisen maaperän ja ryhtyisi toimeen hankkiakseen kaupungille valtakunnallisen lastenkirjakaupungin tittelin.

Jo mainitun Lastenkirjainstituutin lisäksi meillä on aktiivinen pääkirjasto Metso ja lukuisat lähikirjastot, joille lapsiasiakas on sydämen asia. Tuore uutinen on se, että viime vuonna Tampereen kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosastojen kirjalainat nousivat lähes  70 000 nimekkeellä!  Ainakin Tampereella on siis vielä lukevia lapsia ja nuoria! 

TV 2:n  lastenohjelma Pikku Kakkonen on jo itsessään instituutio ja liputtaa sekin monin tavoin lastenkirjallisuuden ja lapsen luovuuden puolesta.

Meillä on Ahaa Teatteri, nukketeatteri Mukamas ja laitosteatterien virkeä  ja monipuolinen lasten- ja nuortennäytelmätarjonta. Meillä on Muumilaakso ja äskettäin Tampere-talossa käynnistynyt Tampereen yliopiston Lasten Akatemia. Meillä on lapsen luovuutta tukevat lastenkulttuurikeskus Rulla ja Lempäälän Pii Poo, on koululaisten Taidekaari-hanke ja virkeä sanataidekasvatus. 

… ja tätä listaa voisi ison pöydän ääressä kartuttaa vielä lisää.

Luetaan lastenkirjoja, yhdessä ja yksin ja  puhutaan niistä.

Lukeminen tekee aina yhtä hyvää.  

                                          ****

Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön jakaman kulttuuripalkinnon sai myös tietokirjailija Matti Wacklin Tampere-aiheisista tietokirjoistaan.