maanantai 18. tammikuuta 2016

Tuomaksen ja Annin tarina saa kohottavan päätöksen

  














Ritva Toivola: Lumottu lehmus, 203 sivua, BoD 2015. Kansikuva Jussi Kaakinen.






Viime aikoina on käynyt niinkin, että kustantaja kieltäytyy jatkamasta lasten- tai nuortenkirjasarjan julkaisua erilaisiin syihin vedoten.

Kirjailija joutuu tällaisessa tapauksessa sananmukaisesti heitteille. J. S. Meresmaa on kirjoittanut näistä tunnoista omassa blogissaan. Yhteistyö Kariston kanssa päättyi, kun kaksi ensimmäistä Mifonki-sarjan osaa kustantanut  Karisto olisi halunnut kirjailijan tiivistävän alunperin neliosaiseksi ajatellun kokonaisuuden kolmeen osaan.  

J. S. Meresmaa sai uuden kustantajan Myllylahdesta: Mifongin mahti ja Mifongin kätkemä ilmestyivät vuosina 2014 ja 2015 ja jatkoa seuraa tänä syksynä.

Kirjailijan ja kustantajan kahdenvälisistä prosesseista ei ole tapana julkisuuteen huudella, mutta nykyaikana kustantajan lojaalisuus kirjailijaa kohtaan on entisistä ajoista huomattavasti vähentynyt. Pitkäaikaisenkin yhteistyösuhteen purkamista voidaan selittää liian pienillä myyntiluvuilla tai vaikkapa sillä, että kirjailijan edellisestä teoksesta tai sarjan osasta on kulunut "liian pitkä aika".

Tämä viimeksi mainittu syy torppasi  – kirjailijan oman ilmoituksen mukaan – Ritva Toivolan Lumotun lehmuksen ilmestymisen Tammella. Trilogiaksi suunnitellun historiaa, kansantarinoita ja fantasiaa yhdistävän sarjan aiemmat osat Tuomas Karhumieli ja Anni unennäkijä ilmestyivät vuosina 2009 ja 2011.

Toivolalla oli kuitenkin vahva tahtotila saattaa trilogia ehyeksi ja hän päätti kustantaa viimeisen osan omakustanteena BoD-palvelun kautta. Kolmiosainen sarja on nyt ulkoasultaan yhteneväinen, Jussi Kaakisen visuaalisesti täysipainoista kansikuvaa ja ulkoasun suunnittelua myöten.

Edelliset osat ovat olleet nimiään myöten omistettu kumpikin trilogian keskeisille päähenkilöille, orvolle Tuomakselle ja Annille, joka on oman aikansa uskalikko ja tytölle 1850-luvulla varattujen roolimallien kyseenalaistaja. 

Kolmas osa johdattaa molemmat nuoret maalta kaupunkiin. Anni on saanut työpaikan leipomosta ja Tuomaskin tulee tytön houkuttelemana kaupungin ihmeitä katsomaan.    

Jännitettä tarinaan tulee heti alussa, kun Tuomaksen hevonen, valkea Usva, pelästyy autoa ja karauttaa tiehensä. Tuomas saa onneksi hanttihommia elantonsa turvaamiseksi ja katonkin päänsä päälle leipomon takahuoneesta.
Ja koska Annin ajatukset liehakoivat herraskaisen Fransin äärellä, niin Tuomaskin yrittää löytää itselleen sydämen valitun, Sinikan.

Trilogian kaikissa kirjoissa yksi kerronnan säie liittyy agraariyhteisössä voimakkaasti vaikuttavaan haltiauskoon. Kotitontut, maahiset, vedenhaltiat ovat läsnä ihmisten arjessa.   

Lumottu lehmus kuvataan ennustajaeukko Huldan sanoin eräänlaiseksi maailmanpuuksi, jonka juuret ulottuvat maapallon syvimpiin kerroksiin.


Hulda kertoo Tuomakselle, kuinka hän on lumotun lehmuksen kautta päässyt toiseen todellisuuteen, toiseen maailman, jossa värit ovat kirkkaampia. 


– Siellä hyvä oli hyvää ja paha pahaa. Ihmisten maailmassa kaikki asiat tahtovat sekoittua takkuiseksi vyyhdiksi, jota on vaikea selvittää. Sen vuoksi elämä on siellä onnellisempaa. Ymmärrätkö? 

Hulda suhtautuu puun väkeen luontevasti ja hän ohjeistaa Tuomastakin suhtautumaan niihin lunkisti ja avoimin mielin:

– Koskaan ei voi olla varma, mitä sieltä ryömii esiin, keijuja vai maahisia. Kumpienkin kanssa pitää kyllä olla hiukan varovainen. Peikkoja ei pidä pelätä liikaa eikä keijuihin saa rakastua.

Huldan ylimalkaisten vinkkien avulla Tuomas löytää lopulta oman suunnan elämälleen.

Lumottu lehmus käsittelee taiten rivien välissä myös kaupungistumisen ja teollistumisen vaikutusta ihmisten tarinamaailman hapertumiseen ja haltiauskon hiipumiseen.

Hulda sanoo Tuomakselle: ”Tiedätkö poika, nykyään puhutaan paljon järjestä. Ihmiset luulevat voivansa sen avulla selvittää kaiken, mutta se on pelkkää kuvittelua".

Aiemmista osista tuttu kylän kummajainen, Räpylä-Nieminen on myös keskeinen sivuhenkilö uuden romaanin käänteissä. Niemiselle on kasvanut räpylät varpaiden väleihin ja hän liikkuu luontevammin vedessä kuin maalla. Räpylä-Nieminen herättää hämmennystä ja hupia kaupungissa vielä maalaisyhteisöäkin enemmän, ja Räpylä-Nieminen haaveilee yhä enemmän siirtymisestä pysyvästi veden valtakuntaan.

Ritva Toivola kirjoittaa vivahteikasta, kielellisesti tarkkaan punnittua ja kaunista kieltä. Lumotun lehmuksen tempo on sopivan verkkainen: paljon tapahtuu myös päähenkilöiden pään sisällä. 




   

Olen arvioinut Tuomas Karhumielen Lastenkirjahyllyssä Lastenkirjahyllyssä  ja Anni Unennäkijän Helsingin Sanomissa



Muokattu 19.1.2016 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti