Pariisin pauloissa

Silja Pitkänen: Pariisin taivaan alla, Mimosa ja Miska I, kuvittanut Mika Vaaranmaa, 143 sivua,  Savukeidas 2016.

Lastenkirjallisuuden trendit ovat aina yhtä arvaamattomia.

Viime aikoina on ilmestynyt monia matkailun ympärille eri tavoin nivottuja lastenkirjoja.

1970- ja 80-luvulla suomalaisia lapsia tutustutettiin kehitysmaiden lasten erilaisiin elämän eväisiin mutta nyt lapsisankarit ottavat laventavat kulttuurista sivistystään maapallon eri kolkilla.  

Uusimmissa matkustusaiheisissa lastenkirjoissa lapset ovat myös lähes poikkeuksetta hyvin kielitaitoisia ja ottavat hanakasti kontaktia maan alkuperäisiin asukkaisiin.  Valmismatkojen sijasta suositaan spontaaniutta ja omatoimimatkailua.

11-vuotiaan Mimosan juuret ovat Italiasta ja seitsenvuotias  Miska on syntynyt Meksikossa. Molemmat on sittemmin adoptoitu Suomeen samaan perheeseen.  

Venäläissyntyinen vaari on varsinainen maailmanmatkaaja. Hän on asunut 1960–70-luvulla pitkään myös Pariisissa ja haluaa nyt näyttää lapsenlapsilleen kaupungin tärkeimmät nähtävyydet.

Jo matkan aluksi kolmikon tie suuntaa tietysti Louvreen katsomaan Mona Lisa
-maalausta. Vaarin hämmästykseksi maalauksen ikoninen asema maalaustaiteen
historiassa ei olekaan lapsille itsestäänselvyys. Mika Vaaranmaan kuvitusta
Silja Pitkäsen lastenromaaniin Pariisin taivaan alla (Savukeidas 2016).  

Mustaan baskeriin ja kävelykeppiin sonnustautunut vaari on aina sopivan tilanteen tullen taipuvainen filosofisiin yksinpuheluihin, joihin lapsenlapset kyllä ennen pitkää ottavat kantaa: 

”On kahdenlaisia ihmisiä”, vaari aloitti syvämietteisesti aamukahville kiirehtiessään. ”Nitä, jotka viihtyvät vain kotimaisemissaan, eivätkä haluaisi matkustaa mihinkään, ja niitä, jotka eivät viihdy kotonaan mutta eivät oikein muuallakaan. He olisivat jatkuvassa liikkeessä, jos vain voisivat.”

Vaari suhtautuu joviaalisti Mimosan ja Miskan moniin kysymyksiin.

”Vaari, oliko silloin dinosauruksia, kun sinä olit pieni?” Miska kysyy hetken mielijohteesta, mutta huomasi vaarin vakavan ilmeen ja alkoi nauraa. Lopulta koko kolmikko nauroi raikuvasti, vaikkei se ehkä ollutkaan aivan sopivaa pyhäkössä, jossa heiluri osoitti maapallon pyörivän ja Ranskan suuruudet makasivat viimeisillä leposijoillaan. – – 

– Kotimaassani oli kyllä johtajia, jotka muistuttivat dinosauruksia”, vaari totesi heidän poistuessaan Panthénonista. ”Yksi niistä oli nimeltään Breznev…”, hän lisäsi vielä puoliääneen.

Monikulttuuristuva maailma tulee romaanissa esiin myös hotellin omistajan Habib-pojan kautta. Mimosaa kiinnostaa, miksi pojan perhe on muuttanut pois Marokosta.

”En voi varmuudella tietää heidän muuttonsa syytä, mutta herra Nagi vaikuttaa olevan kouluja käynyt mies, ja veikkaan, että he ovat muuttaneet Ranskaan siksi, että heidän elämänsä on täällä joiltain osin helpompaa.”

Mika Vaaranmaan tussipiirrokset ovat todellisia runsaudensarvia. Tässä näkymä
Pompidou-keskuksen edustan ihmisvilinästä.  Mika Vaaranmaan kuvitusta 
Silja Pitkäsen lastenromaaniin Pariisin taivaan alla (Savukeidas 2016).
 

Pompidou-keskuksen nykytaide kirvoittaa lastenlasten ja vaarin kesken myös pohdintaa ympäristöongelmista ja vastuullisesta kuluttamisesta.

Vaari ja lapset tutustuvat myös kiinalaiseen Cheniin, jonka vimmainen halu taltioida kameraansa kaikkea mahdollista, herättää heissä hämmästystä.

Pariisin perinteisten matkakohteiden lisäksi Mimosa karkaa hetkeksi Habibin kanssa omille teilleen ja tutustuu katutaiteeseen. Moderni ja ikivanha paiskaavat kirjassa veikeästi kättä.

Pariisin taivaan alla on tempoltaan melko verkkainen lastenromaani, mutta rytmi on perusteltu, sillä kaiken ytimessä on kauniisti kuvattu sukupolvien kohtaaminen –  oivallusten ja näkemysten yhteinen jakaminen. Vaarilla on aikaa lapsenlapsilleen, ja vaivihkaisesti hän tarjoilee heille omaa elämän filosofiaansa.

Silja Pitkänen (s. 1982) on tehnyt aiemmin Savukeitaalle matkaoppaita yhdessä Ville-Juhani Sutisen kanssa. 

Kirjan lopussa on lastenromaanin inspiraation lähteenä olleiden lähdeteosten ja nettisivujen listaus, joka palvelee keskivertoa +10 -vuotiasta lapsilukijaa enemmän varttuneempaa lukijakuntaa. 

Mika Vaaranmaa kuvitti viime vuonna Ville Hytösen Isovaari ja alppiruusu –kuvakirjan (Savukeidas 2015). 

Tässä lastenromaanissa hänen tyylinsä on tyyten toisenlainen,   pikkupiirteinen, ohut tussikynän jälki sopii hyvin matka-aiheisen lastenromaanin tekniikaksi, koska turisti tarkkailee ulkomaanmatkoilla aina  ahnaasti kaikkea uutta ja arjesta poikkeavaa.

Mika Vaaranmaan kansikuva poikkeaa lasten- ja varhaisnuorten romaanien valtavirrasta pikkutarkassa piirrosjäljessään ja yksityiskohtien runsaudessa. Hienoa, että uuden sarjan ulkoasuun on kiinnitetty huomiota, kluuttikankaisine selkämyksineen ja kultakirjaimineen!   

Kiinnostavaa nähdä, minne Mimosan, Miskan ja isoisän matkat ulottuvat sarjan tulevissa osissa.   

Rouva Huu visioi jo, kuinka mainiota olisi, jos hotellit hoksaisivat ottaa tällaisia matkakohteiden ympärille nivottuja lastenkirjoja hotellikirjastonsa osaksi ja lapsiperheiden lomamatkan inspiraatioksi.