Kuvakirjasta on moneksi

Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatterinäytelmä Ilvekset kuin veljekset. Petra Heikkilän samannimisen kuvakirjan pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula. Esitys Ilpo Mikkonen. Visualisointi ja nuket Heini Maaranen. Musiikki Tapani Rinne, miksaus ja äänitys Konsta Mikkonen. Ensi-ilta Annantalossa Helsingissä 27.9.2016. Kesto 30 min. Ikäsuositus +3. www.pikkukulkuri.fi.

Rouva Huu havahtui taas eilen siihen, kuinka moniaalle lastenkirjallisuus parhaimmillaan rönsyää.

Nukketeatteri- ja teatteriesitykset ja muut lastentapahtumat pöyhivät ansiokkaasti myös hieman vanhempaa lastenkirjatarjontaa.

Poikkitaiteelliset esitykset välittävät parhaimmillaan lastenkirjallisuuden visuaalisen ja kerrontaan liittyvän hurmoksen myös toisen taidelajin keinoin. 

Näin kävi eilen Annantalolla Helsingissä, missä sai ensi-iltansa  Ilpo Mikkosen kiertävän PikkuKulkuri –nukketeatterin uusi nukketeatterinäytelmä Ilvekset kuin veljekset, joka pohjautuu Petra Heikkilän 12 vuotta sitten ilmestyneeseen kuvakirjaan Veljekset kuin ilvekset (Lasten Keskus 2004). 

Erityisen lystin nukketeatterielämyksestä teki se, että sain kokea sen yhdessä kuvakirjan tekijän sekä tämän lasten ja kirjan kustannustoimittaneen Arja Kanervan kanssa. 

Eli kaikki neljä seuralaistani olivat rautaisia asiantuntijoita teoksen suhteen.  

Kuvakirja kertoo Otto-ilveksestä, joka asuu Pikkutilkkumaassa porottavan auringon alla yhdessä runolijavanhempiensa Leo Bardin ja G. Bardin kanssa. 

Otolla on identiteettikriisi. Se haluaisi että turkissa olisi yhtä paljon pilkkuja kuin äidillä ja isällä. Ja Otto myös pitkästyy ja kaipaa itselleen kaveria. Vanhemmat selittävät, miksei pikkusisarusta voida toimittaa: Otto on nimittäin haikaran tuoma ottolapsi, ja sitä paitsi kotoisin kaukaa Pohjolasta.

Näistä erilaisuuden tunnoista, perheyhteydestä ja identiteetin etsinnästä PikkuKulkuriin on tehty sympaattinen ja eloisa kehitystarina.

 Heini Maaranen on hyödyntänyt kierrätysmateriaaleja ja
luonut näin mukavalla tavalla rouheat, alkuperäiselle
kuvakirjalle uskolliset eläinhahmot sekä jännittävät puitteet Oton
kotipuulle ja -pesälle. Valokuvan copyright Caius Andreas Bruun/ PikkuKulkuri.  

Teija Sivulan dramatisoinnissa alkuteoksen rakennetta on takautumien osalta ymmärrettävästi muutettu. Sen sijaan kuvakirjan dialogissa paljon käytetty riimitys on hauskasti säilytetty, ja se tuokin Ilpo Mikkosen tulkintaan hauskaa rytmikkyyttä. 

Mikkonen on koko ajan esityksessä näkyvillä. Hänen mukavalla tavalla eleetön olemuksensa ei kuitenkaan vie huomiota nukketeatterin todellisilta tähdiltä ja esiintyjiltä eli nukketeatterinukeilta. 

Joitakin kirjan ulkopuolisia kerronnallisia nyansseja tai lapsiyleisön ”koukutuksia” on toki tehty, mutta alkuteoksen henkeä silti kunnioittaen. 

Puolen tunnin mittaan koottua tempoltaan verkkaista esitystä seurasi Annantalolla voimakkaasti myötäelävä yleisö. Otto käytti auringonkukan siemenen istutukseen  luonnonmukaista lannoitetta, ja sekös lapsia hauskutti, kuten myös Oton lapsekas puheenparsi...  

Suurin henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni liittyi Heini Maarasen loihtimaan  rikkaaseen ja kuvakirjan väriskaalaa toistavaan huiman hienoon visualisointiin. 

Alkuperäisessä kuvakirjassa on yhdistetty kollaasitekniikkaa, mm. kangasta, paperia, teippiä, sulkia, pieniä esineitä ja virkkuutöitä, akryylikuvituksen lomaan. (Yli kymmenen vuotta sitten kollaasitekniikka ei ollut vielä yhtä yleistä kuvakirjoissa kuin nykyisin!) 

Myös Maarasen lavastuksessa virkatut pikkuliinat  tekevät Oton ja vanhempien kotipuusta eksoottisen, ja yksi keltainen liina toimittaa myös auringon virkaa taivaalla. Ja eläinaiheiset nuket ovat tismalleen, silmänpilkettä myöten, identtiset alkuperäisten kuvitusten kanssa!

Tänä vuonna oman kiertävän ammattinukketeatterin perustanut Ilpo Mikkonen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Hän on työskennellyt aiemmin nukketeatteri Sampossa ja tehnyt myös paljon lastenohjelmien ja animaatioiden dubbauksia, antaen äänensä muiden muassa Muumi-animaatioiden Nipsulle!