Ruotsissakaan ei kaikki ole enää jätte-fint

Kuvan suunnittelu ja copyright Emma Adbåge 

Ruotsia on totuttu pitämään lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin Onnelana, mutta nyt Pohjanlahden takaakin kuuluu jo kummia. 

Vuotuiset lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimekemäärät ovat Ruotsissa kasvaneet vuosituhannen taitteesta peräti 77 prosenttia. Ruotsissa ilmestyy jo 2000 lasten- ja nuortenkirjaa vuodessa. Erityisesti lasten tietokirjat, lukutaidon alkuun suunnatut helppolukuiset ja ahmimisikäisten  lastenromaanit ovat lisääntyneet roimasti. Samaan aikaan kritiikki on kuitenkin  käytännössä hävinnyt tyystin päivälehdistä. 

Kaksi toimen naista, lasten- ja nuortenkirjailija ja lukulähettiläs Johanna Lindback ja lasten- ja nuortenkirjailija ja journalisti Lisa Björbo, ovat perustaneet Barbro Lindgrenin nuortenkirjasta nimensä saaneen podcast-julkaisualustan Bladen brinner, joka pyrkii paikkaamaan vähentyneen lasten- ja nuortenkirjakritiikin aukkoa välittämällä aikuisille tietoa ilmestyvästä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

He kertovat podcast-julkaisualustan perustamisesta toimittaja Sindra Grahnin kirjoittamassa,  SVT:n nettisivuilla julkaistussa  haastattelussa: 

– Vi var väldigt frustrerade, lessa och förbannade för barn och ungdomskritiken blir mindre och mindre hela tiden. Samtidigt har det varit jättemycket diskussioner de senaste åren om att barnen måste läsa med tanke på Pisa-undersökningar och sjunkande resultat. Så det är massa prat om ”läs, läs, läs”, men inte alls om vad man kan läsa.

– Barnrecensionerna skärs ner hela tiden i dagspress, och jag tror att man tänker ”det är väl inte så noga det här kan väl vem som helst skriva” säger Johanna Lindbäck. 

Naiset koostavat joka toinen torstai verkossa kuunneltavan puolituntisen ohjelman (lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyviä haastatteluja, reportaaseja ja yleistä kirjapuhetta) joka rahoitetaan  joukkorahoituksen sekä  useampien kustantajien tuen turvin. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret ja heille kirjoitettu kirjalisuus otettaisiin vakavasti.  

Hankkeen kummiksi he pyysivät lastenkirjailija Barbro Lindgrenin, joka lähti hankkeeseen kernaasti: 

– Vuxna de tror för det mesta att barnlitteratur inte är någonting för dem. Men god barnlitteratur är i hög grad för dem också.

Rouva Huu on tismalleen samaa mieltä Björbon, Lindbackin ja Lindgrenin kanssa.

Suomessakin ollaan jo samassa tilanteessa: lasten- ja nuortenkirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan aiemmin ja samaan aikaan lasten ja nuorten lukemisesta ollaan huolissaan. Säännöllinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki on kuitenkin hupenemassa isoimmista päivälehdistä. 

Eilen uutisoitiin suomalaisten neljäsluokkalaisten poikien matematiikan ja luonnontiedeaineiden taitojen laskusta. Yliopistotutkija Kari Nissinen Jyväskylän yliopistosta kiteytti nasevasti asian ytimen: ”Kirjojen määrä kotona on vahvempi selittäjä koulumenestykselle kuin autojen määrä pihassa”. 

Vanhempien toimeentuloa ja elintasoa isompi merkitys on vanhempien omalla, lukemiseen innostavalla esimerkillä. 

Nykyisessä tilanteessa aikuisten kasvattajien on liki mahdotonta saada tietoa ilmestyvästä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Kuinka erottaa laatu ja hömppä toisistaan, kun tarjonta on niin valtaisaa? 

Niukkuuden ajoista huolimatta lasten ja nuorten kirjat näkyvät aiempaa enemmän radiossa ja televisiossa. Viime sunnuntaina TV 1:ssä toimittaja Arto  Nybergin haastateltavana oli lastenkirjailija  Tuutikki Tolonen. 

Yleisradion itsenäisyyden juhlavuoden satsaukseen 100 vuotta 100 kirjaa on valittu myös lasten- ja nuortenkirjoja ja Yle ykkösen radion kulttuuriohjelma Kultakuume nostaa myös aika-ajoin lasten- ja nuortenkirjallisuutta tekijöiden ja ilmiöiden kautta ansiokkaasti esille.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden päivänlehtikritiikillä on kuitenkin edelleen vissi merkitys myös aikuisille suunnattuna kuluttajavalistuksena. 

Jos kritiikki häviää kokonaan, niin vaarana on, että syntyy hiukan vinksahtanut käsitys lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta vain myydyimpien, palkittujen, eniten markkinoitujen, maailmalla menestyneiden tai kohauttavien ilmiöiden perusteella. 

Rouva Huulla on tämän noston osalta omakin lehmä ojassa, mutta yhtä kaikki Suomi tarvitsee monipuolista ja -äänistä lasten- ja nuortenkirjapuhetta myös vastaisuudessa.