maanantai 20. helmikuuta 2017

Inhimillisyyden ytimessä















R. J. Palacio: Ihme, suomentanut Inka Parpola, 336 sivua, WSOY 2017. Kansikuva Tad Carpenter.






Nuoruus on aikaa, jolloin tarkkailee neuroottisena itseään ja peilaa myös jatkuvasti itseään suhteessa muihin ikätovereihin.

10-vuotias August Pullmann on elänyt poikkeuksellisen suojatun lapsuuden. Hän on käynyt kotikoulua, mutta nyt vanhemmat ovat jo sitä mieltä, että poika voisi siirtyä tavalliseen kouluun.

Augustin – tai tuttujen kesken Auggien – tilanne on vähän tavallista kiperämpi, sillä hänellä on syntymästä saakka ollut epämuodostuneet kasvot. Kehityshäiriöllä on lääketieteellinen nimikin – Treacher Collinsin syndrooma.

R. J. Palacio ei kuitenkaan tee esikoisromaanissaan Augustista friikkiä. 

Lukija ystävystyy päähenkilön kanssa nopeasti ja näkee hänen vahvuutensa ja unohtaa ulkoiset poikkeavuudet. Saman prosessin käyvät läpi – odotuksen mukaisesti – myös Augustin uudet luokkatoverit, vaihtelevalla menestyksellä.

Näkökulmatekniikkaa käytetään varsin usein nuortenkirjallisuudessa. Näin tarinaan tulee kerroksellisuutta ja ulokkeisuutta: edellisen kertojan näkemykset jäntevöityvät uusilla yksityiskohdilla, menneet tapahtumat ja repliikit saavat selityksensä. 

Näkökulmatekniikan suosiota nuortenkirjoissa voisi selittää myös sen empaattisella ulottuvuudella: lukija saa oivaltaa, että asiat eivät ole mustavalkoisia ja että kukin katsoo niitä oman elämänkokemuksensa ja ymmärryksensä mukaan.

Ihmeessä ääneen pääsevät Auggien itsensä lisäksi muiden muassa hänen vanhempansa, isosiskonsa, isosiskon poikaystävä, uudet koulutoverit ja koulun rehtori. 

Augustilla on aina ollut perheessä erityisasema. Isosisko Via on joutunut pienestä pitäen ymmärtämään ikäistään enemmän ja antamaan etusijan pikkuveljelleen. Perhedynamiikan kuvauksessa on paljon yleispätevää ja Auggien perheen selviytymisstrategiat ovat sellaisenaan sovellettavissa monenlaisiin perhekuvioihin.  


Viimeistään kirjan lopussa, luontoleirillä tapahtuneen kliimaksin jälkeen,  kostuvat paatuneimmankin lukijan silmät. Palacion Ihme tuo etsimättä mieleen Kerstin Johansson i Backen Näkymättömän Elinan (Otava 2002), jossa kouluyhteisön lojaalisuus nousee samalla tavalla keskiöön.

– – Kun palasin kouluun seuraavana päivänä, huomasin aivan ensimmäiseksi, että ilmapiirissä oli tapahtunut suuri muutos. Monumentaalinen muutos. Seisminen muutos. Ehkä jopa kosminen muutos. Kutsui sitä millä hyvänsä nimellä, se oli iso muutos. Kaikki – ei pelkästään meidän vuosiluokka vaan jokainen luokka – olivat kuulleet mitä meille oli tapahtunut seiskaluokkalaisten kanssa, joten yhtäkkiä minua ei tunnettukaan siitä, mistä minut oli aina ennen tunnettu, vaan tästä toisesta jutusta. – –


Kirjailijan  kotisivuilla tivattiin Wonder-esikoisteoksen ilmestyessä 2012, onko Auggien tarinalle tulossa jatkoa. Tuolloin Palacio kiisti jatko-osien mahdollisuuden, mutta suosion nosteessa hänen päänsä on saatu kääntymään:    Auggie & Me: Three wonder stories (2015) laventaa aihetta vielä kolmella uudella näkökulmahenkilöllä ja 365 Days of Wonder: Mr. Browne´s Book of Precepts (2016) listaa Auggien humaanin äidinkielenopettajan elämänviisauksia  

Menestyskirjan konseptiin kuuluu, että Ihmeestä  on tekeillä elokuva, jota tähdittää mm. Julia Roberts.

Tad Carpenterin kansikuva ansaitsee erityisen kiitoksen. 

Kirja kiinnosti myös muita perheenjäseniä, nimenomaan vangitsevan ja yksinkertaisen kansikuvan takia.






1 kommentti:

  1. Tämä oli kertakaikkiaan ihmeellisen ihana! Niin kuin kirjoitat, minäkin ystävystyin helposti Auggien kanssa, hän on mahtava tyyppi. Tyyppi jota ei ihan helpolla unohda <3

    VastaaPoista