Niin sanotut käytännölliset asiat

Suomalaisen Työn Liitto tilasi Taloustutkimukselta Made by Finland -kampanjatutkimuksen, jossa haastateltiin hieman yli kahta tuhatta 18–79- vuotiasta suomalaista heidän kriteereistään valita teatteriesityksiä.

Kyselyn yhtenä lopputuloksena oli, että aikuisen kulttuuriharrastajan teatteriesityksen valintaan vaikuttaa esityksestä tehty kritiikki (lähes kolmannes vastaajista valitsi katsottavansa esityksestä tehdyn kritiikin perusteella). 

Sen sijaan lastennäytelmistä tehty kritiikki oli määräävä tekijä vain 15 prosentille vastaajista. 

Tutkimuksen perusteella jopa 45 prosenttia suomalaisista käy lastensa kanssa teatterissa. Luku kuulostaa huiman hienolta ja antaa uskoa lapsiperheiden kulttuuriharrastuksen kasvamiselle. 

Teatteriarvosteluja enemmän lastennäytelmän valintaan vaikuttavat tutkimuksen mukaan käytännölliset asiat – kuten sopiva ajankohta ja esityksen sijainti.

Tutkimuksesta tehty tiedote ei sinällään ota kantaa siihen, paljonko Suomessa julkaistaan asiantuntevaa ja inspiroivaa lasten- ja nuortennäytelmäkritiikkiä. 

Oman kokemukseni mukaan määrä on jatkuvasti vähentymässä. 

Tohdin myös epäillä, että lastennäytelmän valintaan vaikuttaa käytännöllisten seikkojen kupeessa eniten ennalta tuttu brändi. 

Lastenkulttuurissa tuttuus luo aina turvallisuutta – ennen kaikkea aikuiselle, jonka pitäisi saada rahoilleen ja valveutuneen kasvattajan habitukselleen vastinetta. Vai osaako joku perustella muulla keinoin, miksi Suomen laitosteatterit vilisevät Risto Räppääjiä, Supermarsuja, Hevisauruksia ja Astrid Lindgrenin lastenkirjahahmoja?  

Olisihan se kertakaikkisen hoopoa hehkuttaa somessa käyneensä lapsen kanssa katsomassa vaikkapa Takkutukkakeijua  tai Vesta-Linneaa ja aavelapsen arvoitusta  tai Käsikirjaa pelokkaille vanhemmille. 

Haloo, eihän juuri kukaan edes tiedä niistä mitään. 

Lasten- ja nuortenkulttuurista mediassa käytävä keskustelu on viime vuosina tullut sattumanvaraiseksi ja puuskittaiseksi. 

Median uutiskynnyksen ylittävät ne entuudestaankin isosti mainostetut, hyvin myyvät ja tarkkaan brändätyt tekijät. 

Pienet,  vaihtoehtoiset ja keskustelunavauksiltaan radikaalit toimijat jäävät katveeseen tekemään kulttuuritekoja pienelle mutta haltioituneelle kohderyhmälle, joka ei kuitenkaan tekijöitä pysty elättämään. 

Kiitos inspiraatiosta Kultakuumeen kolumnistille Marjo Niemelle.