torstai 3. toukokuuta 2018

Enemmän kuin ripaus taikuutta














Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, 415 sivua, WSOY 2018. Kansikuva Sami Saramäki.









Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras on vetävästi kirjoitettu lukuromaani, jonka otollisin kohderyhmä löytynee varhaisnuorista. 

Historiallista romaania ja seikkailua yhdistävää, jäntevän juonen varaan rakennettua teosta voi hyvin perustein verrata esimerkiksi  Cornelia Funken romaaneihin  tai Brian Sieltznickin kuvaromaaniin Hugo Cabret.

Mikama on luonut 1890-luvun Helsinkiin sijoittuvan kiehtovan historiallisen miljöön. Historialliset detaljit on luotu  vaivattoman tuntuisesti, vaikka ovat eittämättä vaatineet aikaa vievää taustatutkimusta.  

Keskiössä on 15-vuotias orpotyttö Mina, menestyneen liikemiehen tytär, joka on perhettä kohdanneiden epäonnisten sattumusten takia ajautunut kodittomaksi pikkurikolliseksi.

Sattumalta Mina kohtaa nuoren keksijän ja taikurin, Tomin, joka ottaa tytön empimättä hoteisiinsa.  Tom on päätynyt Krakovan ja Pietarin kautta Helsinkiin ja perustanut sinne Ihmeiden teatterin

Mina uskoo unelmiin eikä kyseenalaista mitään ennalta. Hän lumoutuu Tomin taikatempuista ja ottaa empimättä apulaisen pestin Tomin ja vanhan äkäisen professorin taloudessa. Mina kokee Tomin monessa suhteessa sielunsukulaiseksi, joskin tyttö elättelee myös muita toiveita salskean nuorukaisen suhteen.

Taidokkaasti Mikama lisää romaanin kierroksia ja koukuttaa lukijan pauloihinsa: alun tyttökirjamaiset romanttiset elementit saavat nopeasti höysteekseen myös klassisen salapoliisitarinan arvoituksellisuutta.  Tomin mekaanisten keksintöjen kautta teos laajenee vielä koneromantiikkaa ihannoivaan steam punk -romaanigenreen.  

Kaikkia lajityyppilaajennuksia ei ole syytä tarinan intensiteetin säilymisen takia edes paljastaa. Taikurilla ja taskuvarkaalla on nimittäin sivujensa välissä myös yllätysässiä. 

Tomin rakentaman robotin, Sotamiehen, kautta pohditaan myös ihmisen identiteettiä ja sielua. Taustatekstinä romaanissa hyödynnetään Hans Christian Andersenin satua Vakaa tinasotamies. 

Mikaman taikuuden historian ja jopa esitystekniikan tuntemus herättää kunnioitusta.

Mitään selittämättä Tom nosti pöydällä olevan korttipakan ja ryhtyi sekoittamaan kortteja näppärästi kuin ei olisi koko elämässään muuta tehnytkään. Hän tanssitti niitä hyrränä sormenpäissään ja sai ne lentämään ilman halki kädestä toiseen kuin niistä jokaisella olisi ollut siivet selässään.


Hän onnistuu tarkasti valituin vedoin havainnollistamaan lukijalle 1800-luvun lopun magiaan ja ihmeisiin liittyvää hurmosta ja ”silmänkääntäjien ja loihtutaiteilijoiden” kultakautta. 

Inspiraation lähteenä on olllut ranskalainen Jean Eugéne Robert-Houdini, jota pidetään nykyaikaisen näyttämötaikuuden isänä.


Monien kotimaisten nuortenromaaneja kirjoittavien kollegoiden tavoin myös Mikama kirjoittaa kauniisti kirjojen tarjoamista mahdollisuuksista.

Väitin aiemmin, etten ole koskaan matkustanut, Mina sanoi silmäillen kirjahyllyä. – Enkä minä olekaan. En muuten kuin kirjojen avulla.  
– Mutta sehän onkin maailman nopein ja mukavin tapa matkustaa! sanoi Tom. – Avaat vain kirjan ja ryhdyt lukemaan, ja siinä samassa sinut on tempaistu jonnekin kauas omasta nojatuolistasi. Pääset kokemaan seikkailuja ja tutustumaan merkillisiin ihmisiin, joita ei koskaan olisi tavannut oikeassa elämässä. Ja saatat päästä jopa sellaisiin paikkoihin, joissa yksikään toinen ihminen ei ole ennen käynyt. 


Anniina Mikama onnistuu solmimaan Taikurin ja taskuvarkaan juonilangat tihentyvässä lopussa löyhälle solmulle. Trilogian avausosa toimii näin myös itsellisenä romaanina. Toinen osa Huijarin oppipoika ilmestyy ensi vuonna.  

Anniina Mikamalta  (s. 1977) on ilmestynyt aiemmin yhdessä kuvittaja Carlos da Cruzin kanssa tietokuvakirja  Täyttä laukkaa maailman ympäri. Hän on tehnyt myös muutamia oppi- ja tietokirjakuvituksia.  










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti