Suomalaisesta muinaisuskostakin ammentava erilainen heppakirja

Seita Rönkä: Koutamäen noita, 223 sivua, Haamu 2018. Kansi-kuva Marjo Nygård.

Tässä taas yksi todiste siitä, kuinka kotimaiset tekijät uudistavat fantasian genreä suomalaisen kansanperinteen maustein.

Viitasaarella kirjastonhoitajana työskentelevän Seita Röngän esikoisromaani ammentaa klassisesta hevoskirjallisuudesta, fantasiakirjallisuudesta mutta lomittaa mukaan myös suomalaisen muinaisuskon shamanismia.

Näin juonikkaasti voidaan laajentaa nuorten lukijoiden repertuaaria: heppakirjoista kiinnostunut saa sytykkeen lukea myös fantasiaa tai ja päinvastoin! 

Teini-ikäisen Lone-tytön naapuriin on muuttanut uusi naapuri,

josta liikkuu kylänraitilla paljon huhuja ja oletuksia.

Naapurini oli Katariina Bergström, noin vuosi sitten vanhaan rintamamiestaloon muuttanut muija, jolla juorujen mukaan ei ollut tapana tervehtiä, jos naapuri käveli vastaan kylätiellä. Pikkusisko sanoi neitiä ilkeästi, no, neidiksi, ja välillä noidaksi. Eniten siksi, että pikkusisko oli heppahullu, ekä neiti päästänyt tätä taputtelemaan, hoitamaan eikä varsinkaan ratsastamaan kuvankaunista täydellisen sopusuhtaista hevosta. 

Lone on antanut itselleen uuden nimen, koska pitää nimenantojuhlassa saamaansa nimeä rumana, iljettävänä ja yököttävänä. 

Nuortenromaaninlle tyypilliseen identiteettikipuiluun kuuluu, että romaanin lopussa Lone oivaltaa jo vaiherikkaiden kokemusten karaisemana nimensä enteellisyyden. Todennäköisesti sarjaksi sukeutuvassa avausosassa lukijalle ei kuitenkaan vielä paljasteta Lonen oikeaa nimeä.   

Lone on introvertti, itsekseen viihtyvä pohdiskelija, joka ei aiemmin ole  ollut kiinnostunut hevosista. 

Uuden naapurin hevonen kuitenkin karkailee aitauksestaan, ja Lone ottaa sen kiinni. Hevosen ja tytön välille sukeutuu oitis erityinen lataus ja Lone pystyy ”keskustelemaan” Mustan kanssa.

Kolmiodraamaan kuuluu tietysti myös Oliver, etäisesti tutuntuntuinen poika, joka hämmentää Lonea:

Hänellä oli ruskeat silmät, vain vähän tummemmat kuin hiukset, jotka kehystivät söpösti kasvoja. Silmät olivat selkeästi ruskeat, ei mustat. Oikeastaan aika ihanat silmät. Suklaata. 

Irrotin katseeni pojan suklaasilmistä. – –

Romaanin lopussa kiritetään kierroksia ja tapahtumat huipentuvat juhannusyön tapahtumiin.  

Lone käy jo kuoleman porteilla ja Katarinan maagisten voimien avulla tyttö pelastuu. 

Mustaan liittyykin sitten todellinen jymy-yllätys…

Yhdeksi nuortenromaanin vakiintuneeksi perhekuvioksi  näyttää muodostuneen kahden isän tai äidin perheet. Lone asuu kahden äitinsä ja pikkusiskon kanssa, mutta biologiseen isään on myös hyvät välit.