Novellin kirjoittaminen on taitolaji

Toim. Päivi Haanpää & Marika Riikonen: Tusina. Novelleja. Arthouse 2018. 188 sivua. Kansikuva Samppa Ranta.  

Kirjoittamisen moniottelijat Päivi Haanpää ja Marika Riikonen ovat tehneet havaitsemaansa totiseen tarpeeseen nuorille novelliantologian, jossa esitellään novellin lajityyppiä mahdollisimman monipuolisesti. Tavoitteena oli, että  tilausteksteissä ovat edustettuina mm. lyhyt ja pitkä muoto, kokeileva kerronta, kauhu ja romantiikka, aiheet, genret ja sukupuolet. 

Kokoelma on suunnattu yläkoulujen ja toisen asteen oppilaille. 

Jokainen kokoelmaan valittu kirjailija on saanut täsmätilauksen. Moni heistä on saanut olla omalla mukavuusalueellaan: Magdalena Hain ”Elisan huone” on kauhutarina, joka liittyy miljöönsä kautta Hain kokoelmaan Haiseva käsi  ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto 2016). 

Anneli Kannon ”Eväät”  ajoittuu sata vuotta sitten käytyyn sisällissotaan. Keskushenkilönä on punaisten puolella oleva nuori tyttö, joka huolehtii metsässä piileskelevän isän ja veljen muonituksesta. 

Riina Katajavuoren ”Sikavähän tähtiä” on maahanmuuttajanäkökulmansa kautta suoraa jatkumoa aikuisten runokirjassa Maailma tuulenkaatama (Tammi 2018) ja Mennään jo naapuriin –kuvatietokirjassa (kuv. Salla Savolainen, Tammi 2017) näkyneelle maahanmuuttajateemalle. 

Intensiteettinsä puolesta kokoelman helmiä ovat Alexandra Salmelan ”Puu”, jossa tytär kostaa isälleen vähän omintakeisemmalla tavalla ja J. S. Meresmaan Tampereen tehdaskaupungin historiasta 1800-luvulta ammentava ”Kutoja”. 

Kerrontanäkökulman ja tyylin äkillisen muutoksen ansiosta koukuttavia ovat myös kokoelman aloittava Hannu Luntialan lyhyt teksti ”Kunnian ja omantunnon kautta” ja kokoelman päättävä niin ikään nasevan lyhyt Harry Salmenniemen ”Ihminen”, jonka jippona on systemaattinen kerrontaan upotettu kiellon kautta asioiden todentaminen.

Murrosiän altistamat  muodonmuutokset perinteisine itsetuntokipuiluineen  ja teiniangsteineen näkyvät Riikosen  ”Prinsessa”- ja Nelli Hietalan ”Varmat merkit” -tarinoissa. Päivi Haanpään ”Aina joku löytää [itsensä]” on rakennettu pelkän dialogin varaan.  Aivan konkreettiset metamorfoosit, aikamatkat ja mysteerielementit yhdistävät Mike Pohjolan ”Mustavalkoinen tyttö”-  ja Roope Lipastin ”Yösuunnistus” -tarinoita.  

Kokoelma ei suinkaan ole mitään tusinatavaraa. Kirjoittajat ovat monin tavoin ansioituneita  ja tunnettuja. Kirjan äärellä mietin kuitenkin sitä, onko oikeutettua nimittää näitä  kaikkia kertomuksia, tarinoita, juttuja novelleiksi. 

Miellän novellin varsin kunnianhimoiseksi ilmaisumuodoksi, jossa rakenne, kiteytys ja kerronnan lataus ovat kaikki yhtä keskenään.  Moni Tusinan teksteistä jää pinnalliseksi: niihin ei ole rakennettu dramaattista koukkua tai johtoteemaa, punaista lankaa. 

Lähes tasan vuosi YLE uutisoi yläkoulun ja lukion oppilaiden lukutaidon rapautumisesta: sanavarasto on supistunut ja pitkien ja käsitteellisten tekstin ymmärtäminen on vaikeaa. 

–   Muutaman sivun mittainen novelli on monelle liian pitkä teksti. Ajatus siitä, että koko luokka lukisi – vaikka lyhyehkönkin –kokonaisteoksen, on nykyään utopiaa, toteaa Porin Kuninkaanhaan koulun äidinkielenopettaja Annimaria Laukola-Lehtonen.

Tästä syystä nyt pitäisi ladata poikkeuksellisen isot panokset lyhyeen muotoon – olipa kyse sitten täysverisestä novellista tai letkeämmästä kertomuksesta tai tarinasta. 

Niiden pitäisi aiheensa ja käsittelytapansa puolesta yllättää ja ällistyttää lukijansa, mutta samanaikaisesti tuottaa myös täysipainoinen, vivahteikas lukuelämys, jossa kokonaisuus on parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa. 

Asko Martinheimon, Kari Levolan ja Tuula Kallioniemen monet kokoelmat sekä Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa ovat yhä erinomaisia,  koulukäyttöönkin sopivia kokoelmia, joiden parhaat tekstit täyttävät mennen tullen novellin laatukriteerit.  

Ongelmana näissä helmikokoelmissa on kuitenkin niiden kielenkäytön ja nuorisokuvauksen vanhentuminen. Siksi uusia kokoelmia tarvitaan jatkuvasti lisää. 

Haanpää ja Riikonen tietävät, että tämäntyyppisille kokoelmille on kouluissa vinha tilaus. Niinpä he ovat laatineet verkkoon opettajien oheismateriaalin, jossa annetaan vinkkejä myös omien, tarinoista inspiraatiota saaneiden tarinoiden kirjoittamiseen.   

Lisää lyhyitä kertomuksia, tarinoita, stooreja, juttuja  ja novelleja nuorille

Salla Simukka: Sytytä valot/ Sammuta valot, Tammi 2018

Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.): Panttivanki ja muita kertomuksia, selkomukautus Ari Saanio, kuv. Jussi Kaakinen, Opetushallitus 2015, 2. painos 2017

Petra Maisonen (toim.): Maailma on sun. Tarinoita nuoruudesta, Tammi 2014

Sari Peltoniemi: Gattonautti ja muita arkisatuja, kuv. Liisa Kallio, Tammi 2012

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja, Otava 2012

Kari Levola: Suorin mutka ikinä, Tammi 2011

Tapani Bagge (toim.): Etsijät, novelleja nuorille, Tammi 2011

Jukka Laajarinne: Ruoalla ei saa leikkiä, WSOY 2009

Salla Simukka & Karo Hämäläinen: Luokkakuva, Tammi 2009

Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa, kertomuksia täältä ja muualta, Tammi 2005

Tuula Kallioniemi: Nikolai Kärpäsen ihmeellinen talvi, Otava 2004

Ritva Toivola: Kummitusjuna, Tammi 2004

Kari Levola: Valheenpaljastuskone ja muita melkein tositarinoita, Tammi 2001

Kari Levola: Syvältä veistoluokan uumenista, Lastuja ja sahanpuruja, Tammi 2002

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa, WSOY 2000

Tuula Kallioniemi: Lanka palaa, Otava 1999

Asko Martinheimo: Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta, WSOY 1996 

Asko Martinheimo: Kivensiruja, WSOY 1992

Tuula Kallioniemi: Järvihirviö, Otava 1991

Tuula Kallioniemi: Lätkässä, 11 stooria rakkaudesta, Otava 1990

Tuula Kallioniemi: Viimeinen juna, Otava 1989

Asko Martinheimo: Mestarilaukaus ja muita novelleja, WSOY 1983