Rose Lagercrantz & Eva Eriksson: Nähdään kun nähdään, suom. Raija Rintamäki, 152 sivua, Kustannus-Mäkelä 2018.
Nykyisen nimikemäärältään poikkeuksellisen runsaan lastenkirjatarjonnan kohdalla olen pyrkinyt tavallisesti arvioimaan uuden kirjasarjan ensimmäisen osan ja luottanut siihen, että sarjan myöhemmät osat löytävät kyllä lukijansa ilman uusien osien arvioitakin.
Rose Lagercrantzin & Eva Erikssonin Dunne-kirjojen kohdalla olen tehnyt poikkeuksen.
Perustelen toimiani sarjan poikkeuksellisuudella.
Dunne-sarjan osat voi luokitella helppolukuisiksi lastenromaaneiksi.
Yleensä näihin lukutaidon alkuvaiheeseen suunnattuihin kirjoihin ei ladata valtavasti kaunokirjallisia kunnianhimoja. Aina se ei toki ole tarpeenkaan: pääasia on osata fokusoida kerrontaa aloittelevaa lukijaa kiinnostavasti.
Dunne-sarjassa keskushenkilöiden luonnekuva syventyy kuitenkin jatkuvasti, kun esille nostetaan elämän isoja perusasioita. Tapa, jolla Lagercrantz näitä työstää, on mestarillinen. Hän ei nimittäin väheksy lapsen ymmärrystä, vivahteiden tajua ja jo kertynyttä elämänviisautta.
Viidennen suomennetun Dunne-kirjan nimi, Nähdään kun nähdään, ei ehkä ole nimenä järin houkutteleva, mutta se on uskollinen alkuteoksen nimelle Vi ses är vi ses.
Edellisessä osassa Dunnen isä joutui auto-onnettomuuteen. Toipuminen on ollut hidasta, ja Dunne on ollut pitkään isovanhempiensa hoteissa.
Kun isä vihdoin kotiutuu sairaalasta ja kuntoutuksesta, Dunne haluaisi tietysti olla isän jakamattoman huomion kohde. Isällä on kuitenkin muita aikeita: hän on kutsunut uuden ystävänsä, sairaanhoitaja Veran, heille syömään.
Jostain syystä Dunne ei ole isän ilmoitusluontoisesta asiasta lainkaan innoissaan.
Mutta ensin on edessä kakkosluokkalaisten perinteinen syysretki eläintarhaan. Dunne uskaltaa koskea boakäärmettä ja tämä urheus jää jäytämään luokan kiusanhenkiä, Vickania ja Mickania.
Dunne erkaantuu muusta ryhmästä apeana, mutta onnekseen hän kohtaa sattumalta parhaan ystävänsä, toiselle paikkakunnalle muuttaneen Ella Fridan.
 |
| Ryhmädynamiikka ja koulumaailman arki kiteytyy mainosti tälle aukeamalle. Dunne ja Ella Frida eivät pysy ruodussa, vaan lähtevät luvatta omille teilleen, kun opettajan silmä välttää. Eva Erikssonin kuvitusta Rose Lagercrantzin lastenromaaniin Nähdään kun nähdään (Kustannus-Mäkelä 2018). |
Rose Lagercrantz kuvaa sydämeenkäyvästi sekä lasten että aikuisten tunne-elämää. Kaikki ei aina mene ihan putkeen, virheitä ja laiminlyöntejä tekevät myös aikuiset, jopa opettajat.
Kirjailija antaa eri ikäisille keskushenkilöille laajan tunnerekisterin. Dunne-kirjojen erityinen vahvuus on siinä, että lapset ja aikuiset ovat Dunne-kirjoissa jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään – katseiden, sanojen, kohtaamisten ja tekojen kautta.
Eva Eriksson silminnähden nauttii sarjan kuvittamisesta. Hän lataa Lagercrantzin tavoin kuviinsa paljon tunteita: ne näkyvät ilmeinä ja kehon asentoina.
 |
| Henkilökemiat todentuvat oivaltavasti tällä aukeamalla. Dunnen isovanhemmat ovat tulleet yllätysvisiitille ja isoäiti ei katso tarpeelliseksi peitellä mielipidettään Verasta. Svante puolestaan yrittää pitää tunnelmaa yllä Dunnen isä ja Veran kanssa. Eva Erikssonin kuvitusta Rose Lagercrantzin lastenromaaniin Nähdään kun nähdään (Kustannus-Mäkelä 2018). |
Jokainen kuvituskuva on perusteltu ja kuvat asettuvat myös taitossa harkitusti aukeamille. Kirjasta ei löydy yhtään tilkekuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti