Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto, Etana Editions 2018.
Listasin pari päivää sitten pian päättyvän vuoden kotimaisia kuvakirjoja.
Saldo sai minut apeaksi.
Itsenäisiä ja persoonallisia kuvakirjoja, joiden sisältö – niin latautuneen tekstin kuin visuaalisen ilmaisunsakin vuoksi – jättäisi pidempikestoisen jäljen, ilmestyy nyt hämmentävän vähän.
Maija Hurmeen ensimmäinen oma kuvakirja Yksinäisten saarten kartasto on ilahduttava poikkeus valtavirran tarjonnasta.
Siinä on paljon samoja identiteetin, lapsen mielikuvituksen kunnioittamisen ja rinnakkain elämisen teemoja kuin Hurmeen aikaisemmissakin kuvituksissa Lepakkopoikaan (yhdessä Anssi Hurmeen kanssa, Schildts & Söderströms 2014), kuvakirjaan Allt är precis som vanligt (teksti Kristina Murray Brodin, Schildts & Söderström 2016) sekä kuvakirjaan Varjostajat (yhdessä Anssi Hurmeen kanssa, S&S 2018).
Pirkko harmistuu äidilleen, joka ei ole ihan sataprosenttisesti läsnä.
Äiti ottaa mököttävästä Pirkosta lukuisia kuvia älypuhelimeensa – kuin todistaakseen Pirkon kokemuksen päinvastaiseksi.
Tytön itsensä mielestä äiti ei kuitenkaan oikeasti näe häntä lainkaan.
Pirkko möksähtää ja päättää lakata puhumasta äidilleen.
Hän muuttaa Aimo-orangin kanssa ikiomalle saarelle.
Saaressa on talo, jossa voi asua.
Siellä on kallioita, joille voi kiivetä
ja keinu, joka roikkuu oksassa
veden päällä. Keinuessa varpaat
koskevat veteen.
Saaressa on hyvä asustella.
Päivät ovat pitkiä ja letkeitä.
Välillä syödään kuivia keksejä.
Näin vaivattomasti Hurme luo kehykset robinsonadille ja lapsen kaikkivoipaisuuden tunteille.
Tarkkasilmäiselle katsojalle toki paljastuu, että oikeasti on kyse vähemmän raflaavasta irtiotosta, mutta juuri tällainen aution saaren metafora tekee kunniaa lapsen vereslihalla oleville tunteille.
Pirkko ja Aimo tutkivat mökistä löytyvää kartastoa.
Myös Pirkon ja Aimon saari löytyy kirjasta. Siinä
se köllöttää, suuren Kuningatarsaaren vieressä.
Se on täydellisin saari koko kirjassa.
Sen nimi on Kotisaari.
Yöllä Pirkko herää outoihin ääniin. Saari on lähtenyt liikkeelle!
Myös kartaston saari näyttää etääntyvän Kuningatarsaaresta kiihtyvää vauhtia.
 |
| Lempeyttä ja pysyvyyttä huokuvan valaan hahmo toistuu kuvituksessa toisaalla myös rantakallioiden muodossa. Tässä vaiheessa Pirkon ja Aimon matka vielä tuntuu leppeältä seikkailulta. Maija Hurmeen kuvitusta kuvakirjaan Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018). |
Tässä kohtaa lapsilukija tai -kokija saa aktiivisen roolin. Kirjan kertoja kehottaa nimittäin lasta osallistumaan pelastusoperaatioon.
Ehkä sinä voit auttaa
Pirkkoa ja Aimoa? Kokeile kallistaa kirjaa.
Varovasti, ettei saari valu reunan yli! Oletko valmis?
No niin, nyt mennään.
 |
| Todellisen katastrofin ainekset ja uhkan tuntu kiteytyy tälle aukeamalle: häviääkö saari kohta reunan yli kohti jotakin tuntematonta? Maija Hurmeen kuvitusta kuvakirjaan Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018). |
Yksinäisten saarten kartasto on huikaisevan komea oodi lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteelle.
Kuinka eleettömästi ja vaivattomasti Maija Hurme onnistuukaan tämän haastavan asian kiteyttämään!
Kuvakirjan liike on ensin vasemmalta oikealle, kun Pirkko etenee uhmakkaasti avaraan maailmaan, pois piittaamattoman äidin luota.
Mutta käännekohdassa suunta muuttuu.
Pirkko ja Aimo kääntyvät takaisin kotiin ja palaavat lähtöpisteeseen, oikealta vasemmalle.
 |
| Onnelliseksi kiertyvässä lopussa Maija palaa kaiken anteeksi antaneena äidin syliin. Näyttää myös siltä, että äiti on oppinut jotain tärkeää. Oikealla näkyvät rantakivet paljastavat Pirkon seikkailun todelliset mittasuhteet. Maija Hurmeen kuvitusta kuvakirjaan Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018). |
Maija Hurme on kertonut, että tarinan luonnosteluvaiheessa Pirkon mielikuvitus- tai leluystävänä oli alunperin karhu.
Työn edetessä Hurme kuitenkin huomasi, että karhu on hänen tarkoituksiinsa jopa liian kliseinen lastenkirjan hahmo.
Energisen oranssi, kokonsa puolesta dynaaminen ja käänteissään vilkkaan lapsen mukana pysyttelevä pitkäraajainen oranki tuntui paljon perisuomalaista karhua paremmalta vaihtoehdolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti