Selkokirja, josta tulee kylläiseksi

Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa, 79 sivua, Pieni Karhu 2018. Kansikuva Johanna Sarajärvi. 

Luin äskettäin uudelleen Jukka Laajarinteen jo 15 vuotta sitten ilmestyneen lastenromaanin Onnenpossu (WSOY 2003) ja havahduin siihen, että hidastempoinen ja silti sisällöltään jäntevä ja eheä kerronta on tullut lastenromaaneissa entistä harvinaisemmaksi. 

Lukutaidon alkuun tarkoitetut helppolukuiset lastenromaanit pyrkivät nykyisin viettelemään lukijansa äkkikäänteisen seikkailun, kohelluksen ja sanakieputtelun avulla.

Onnenpossun kaltaisia lapsen arjen perustuntojen ja tapahtumien kuvauksia saa hakea suurennuslasin kanssa. 

Lapsille ja nuorille suunnattujen selkokirjojen aihepiirit ovat ilahduttavasti laventuneet viime vuosina. Nyt löytyy jo selkomukautettuja novelleja ja kertomuksia,  dekkareita ja hevoskirjojakin. 

Mimmu Tihisen edellinen selkokirja, Lastenkirjahyllyssäkin arvioitu Kello tuhat oli toteutukseltaan napakymppi nimenomaan pienistä aineksistaan huolimatta suureksi tihentyvän tarinan ansiosta. 

Myös Tihisen viime vuonna ilmestyneessä uutuudessa on keskushenkilönä toisella kymmenellä oleva poika, Leo.  

Leo ei ole voinut viettää tavallista lapsen ja nuoren elämää. Ensin hänellä todettiin vaikea sydänvika, jonka takia hän joutui olemaan pitkiä aikoja sairaalassa. Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut riittävästi koettelemusta, poika joutui liikenneonnettomuuteen. Siksi Leo on viettänyt ison osan elämästään  sairaalassa ja sairaalakoulussa.

Nimeni on Leo.

Olen laiha ihminen. 

Minulla ei ole lihaksia,  

siis sellaisia lihaksia, jotka näkyisivät, 

lihaksia, jotka saisivat minut näyttämän 

vahvalta ja komealta. 

Moni tavallisen lapsen ja nuoren hallitsema perustaito on jäänyt opettelematta. Leo ei esimerkiksi osaa ajaa pyörällä eikä osaa uida.

Osaamattomuus johtuu varmasti suurelta osin Leon omasta arkuudesta tai saamattomuudesta. Ylihuolehtivaisen äidin asennekaan ei varmasti liioin ole kannustanut poikaa muuttamaan asioiden tilaa.  

Pyöräily- ja uimataidottomuudesta uhkaa tulla koko kesän ylle harmaan pilven langettama varjo. Äiti ja Leo vuokraavat kesämökin maalta ja Leo tutustuu sirpakkaan Ellaan, joka ehdottaa tietysti tuiki tavallisia kesänviettopuuhia, kuten pyöräilyä ja uimarannalle menoa. 

Leo toivoo hädissään, että kesä olisi sateinen. 

Kesän kuluessa Leo oppii, että tärkeistä asioista saa ja pitää puhua.

Kirjan nimi ei ole kaikessa toteavuudessaan kovin houkutteleva ja kirjan kansikin on oletettua, +10-vuotiasta kohderyhmää ajatellen turhankin tyylitelty, mutta jos lukija ohittaa nämä ulkokirjalliset seikat, hänet palkitaan hyvällä, kylläiseksi tekevällä lukuelämyksellä. Melkein voisi uskoa, että kirjan luettuaan on jopa kasvanut   muutaman sentin pidemmäksi ja viisaammaksi. 

Toivottavasti huomenna sataa on kompakti ja tiukasti rajattu viisas tarina erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. 

Se on myös mitä mainioin tunnekasvatuskirja, joka muistuttaa, että meillä jokaisella on omat kipukohtamme. Niiden kanssa sinut oleminen kääntää vastuksetkin voitoksi.