Tuittupää on Pepin hengenheimolainen

Leena Härmä (1914–2008): Tuittupäästä Rieväkylän rapsodiaan. Näyttely Leena Härmän tuotannosta Tampereen työväenmuseo Werstaan Komuutti-näyttelytilassa, os. Väinö Linnan aukio 8, Tampere. Avoinna ti-su klo 11–18. Vapaa pääsy. 

Leena Härmä: Pieni Tuittupää, 191 sivua, WSOY 1945. Kansikuva Maija Karma. 

Tyttö on hintelä, kovin pieni ikäisekseen. Selässä heilahtelevat paksut, kullankeltaiset palmikot vain korostivat tätä pienuutta. Laihat kädet ja jalat olivat vartaloon verrattuina suhteettomat pitkät, ja koko tyttö näytti niin heiveröiseltä, että vähänkin kovempi tuulenpuuska olisi saattanut kaataa hänet. Kasvot olivat kapeat, pienen tiukasti suljetun suun ympärillä oli tarmokas piirre ja isoissa vihreänharmaissa silmissä leiskahti usein uhmaa; hintelä ruumis kätki voimakkaan luonteen. (Härmä 1945, 7–8.)

Leena Härmän (1914–2008) esikoinen Pieni Tuittupää on nyttemmin jo unhoon jäänyt lastenromaani. 

Teos ilmestyi heti sodan jälkeen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään viittauksia sotaan, ellei lasketa mukaan Virpin inttämistä Villen ja Tapanin kanssa siitä, voiko tytöstä tulla koskaan sotamiestä. Lopulta Virpi mukautuu näennäisesti poikien mielipiteeseen, mutta niittaa keskustelun kiinni toteamalla, että hänestä tuleekin sotanainen! 

Pieni Tuittupää on oikeasti Virpi, joka täyttää viisiosaiseksi karttuneen sarjan avausosassa seitsemän vuotta. Virpi on maanviljelijävanhempien kuopus. 

Heti romaanin alussa on riipaiseva kohtaus, jossa tyttö kuuntelee salaa äidin ja hiukan pahanilkisen ja suorasuisen Mäkiskän tädin keskustelua ja saa kuulla, että hänen kaksosveljensä kuoli heti syntymänsä jälkeen. Virpin äiti haikailee kuollutta lasta ja tilalle jatkajaa. Äidin sanat satuttavat tyttöä, ja hän toivoo kuolevansa ukkosen iskuun. 

Virpi on oikeudentajuinen mutta reaktioissaan äkkinäinen. Vaatteet repeilevät vauhdikkaissa leikeissä ja tämän tästä tyttö tuntuu ajautuvan suoranaiseen hengenvaaraan. 

Tuittupään lisäksi häntä voisi kutsua perustellusti myös huimapääksi ja tuulispääksi.

Käänteentekeväksi ensimmäisessä osassa muotoutuu ystävystyminen köyhän leskiäidin pojan, Resu-Villen, kanssa. Ensin Virpi kiusaa poikaa muiden lasten mukana, mutta myöhemmin lasten välille solmiutuu tiivis ja lojaali ystävyys.

Härmä on luonut eloisan maaseutumiljöön, jossa kyräilystä ja luokkaeroistakin huolimatta pidetään lopulta yhtä. 

Leena Härmän Pieni Tuittupää ilmestyi samana vuonna kuin Astrid Lindgrenin esikoisteos Pippi Långstrumpf. 

Pepin tavoin myös Härmän Virpi kyseenalaistaa vallitsevia normeja ja tytön ahdasta roolimallia. Toiseksi vertailukohdaksi löytyy Anni Polvan Tiina-kirjojen (v:sta 1956) sankaritar, tosin vasta kymmenen vuoden viipeellä Tuittupäähän. 

Virpillä ja Tiinalla on monen muun yhdistävän seikan lisäksi kummallakin ankara äiti ja sallivampi, tyttären mielenliikkeitä paremmin ymmärtävä isä. 

Lastenromaaniensa jälkeen Härmä ryhtyi kirjoittamaan 1950-luvun lopulta lähtien näytelmiä Tampereen Työväen Teatterille ja kuunnelmia radiolle. 

Härmän tekstit ovat päätyneet myös elokuviksi, mm. Jack Witikan ohjaama Virtaset ja Lahtiset ja Edwin Laineen ohjaama Pinsiön parooni vuosina 1959 ja 1962. 

Tampereella on nyt mainio tilaisuus tutustua Leena Härmän tuotantoon. Työväen keskusmuseo Verstaan pienessä Komuutti-näyttelytilassa on maaliskuun loppuun asti avoinna näyttely Leena Härmä (1914–2008): Tuittupäästä Rieväkylän rapsodiaan.

Näyttelyssä on esillä Leena Härmän lasten- ja
nuortenromaanien kansikuvia, joista valtaosan on
tehnyt Maija Karma. Valokuva PHH,

Näyttelyn ovat koonneet IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa.  

Eilisissä avajaisissa luodattiin näyttelijöiden Eila Roineen, Liisa Roineen ja Seppo Mäen muistojen avittamana Härmän persoonaa näytelmien käsikirjoittajana. He muistivat Härmän melko särmikkäänä persoonana, joka saattoi äkämystyä helposti. 

Kirjailijana Härmä ei pitänyt suurta meteliä itsestään. Pirkkalaiskirjailijoiden sihteerinä hän toimi vuosina 1950–1951. Hänellä oli vammainen poika, joka varmasti antoi sykäyksen myös näytelmälle Voi sinua, Pietu (1976). Näytelmää esitettiin Tampereen Teatterissa ja Kouvolan Teatterissa. Aiheensa kanssa Härmä oli aikaansa edellä.

Vitriiniin on koottu Härmän teosten ensipainoksia
Lastenkirjainstituutin kokoelmista ja
näytelmäkäsikirjoituksia. Valokuva PHH.

Härmä sai lasten- ja nuortenkirjoistaan useitakin palkintoja ja hän oli myös 1940–50-luvulla verraten hyvin apurahoitettu kirjailija. Kiinnostava anekdootti on, että Suomen Kulttuurirahastolla oli vuonna 1956 jaossa erään nimikkorahaston kautta 100 000 markan palkinto, joka haluttiin myöntää sellaiselle nuortenkirjalle, joka käsittelee työntekoa nuoria kiinnostavasti ja työn tekoon kannustavasti. Nuorten Kirja ry:n arvostelu- ja palkintolautakunta lhetti ehdolle Leena Härmän Hurrikaanin ja palkinto päätettiin myöntää Härmälle. Palkintoa rahoittanut yksityinen liikemies ei kuitenkaan pitänyt teoksessa käsiteltyä polkupyörän korjausta riittäväski työnteoksi ja täyttämään asettamiaan palkintoehtoja. Palkinto evättiin ja Kulttuurirahasto myönsi palkintosumman muista varoista Härmälle. 

Lisensiaatintutkimusta tehdessäni lähetin 1940-50-lukujen vielä elossa oleville lasten- ja nuortenkirjailijoille kyselyn ajankohdan lastenkirjallisesta kentästä.

Härmä vastasi kirjeitse 16. helmikuuta 1997. 

Hän muistelee muun muassa vuonna 1945 esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen saamaansa kutsua Hotelli Kämppiin WSOY:n kirjailijaillallisille. Pukeutumiskoodina oli juhlapuku ja kankaiden saaminen sodan päättymisen jälkeen haastavaa. "Sen mekon saaminen oli vaikeampaa kuin kirjan kirjoittaminen!" 

Heti hotellin ovella hänen käsipuoleensa tarttui vanhempi mies, joka sittemmin paljastui kuvanveistäjä Wäinö Aaltoseksi. Aaltosen vaimo ohjeisti Härmää tyytymään vain kuuntelemaan miehen puhetta, sillä mies oli umpikuuro.