Jukka Laajarinne: Hurmeen maku. Romanssi. Haamu kustannus 2019, 210 sivua. Kansikuva Jani Karppi.
Jukka Laajarinne aloittaa aina uuden kirjan ikään kuin ”puhtaalta pöydältä”. Jokainen hänen lasten- ja nuortenkirjansa on vienyt sekä häntä itseään että lukijoita kohti jotakin uutta tuntematonta.
Tällainen kirjailijan tinkimättömyys on aina erityisen ilahduttavaa.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskentän nykyistä varman päälle pelaavaa kustannustehokkuutta kuvastaa se, että kiinnostavat, entuudestaan tutut ja arvostetutkin tekijät joutuvat etsimään teoksilleen uusia kustantajia. Hurmeen maku on ilmestynyt vaasalaisen pienen kustantamon, Haamu kustannuksen, kautta.
14-vuotias Karin saa kesäloman alkamisen kynnyksellä salaperäiseltä ihailijalta kauniilla käsialalla kirjoitettuja melodramaattisia viestejä. Tyttö on mairiteltu, mutta hämmentynyt. Ihailija paljastaa itsensä, mutta tosielämässä tunnelataus ei olekaan yhtä syvää ja intohimoista.
Laajarinne maalailee vanhahtavin sanakääntein miljöitä, tunnelmaa ja dialogeja ja synnyttää näin omituisesti latautuneen vieraannuttavan etäisyyden haavemaailman ja arjen välillä ja jopa eri aikatasojen välilä.
Juhannuksesta eteenpäin suven joutilaan onnelliset päivät alkoivat lyhentyä, ja heinäkuun lähestyessä loppuaan ryhtyi syksy jo kummittelemaan jossakin horisontin takana. Se ei ollut vielä kohdalla, mutta sen saattoi aavistaa.
Elokuun läheisyys.
Iltaisin taivaan sini oli aina edellistä syvempi. Mutta vielä Karinilla ja Justuksella oli aikaa nauttia kesän lämmöstä ja nuoresta rakkaudestaan. Niin he luulivat.
Vaan kuten Kaukoidän buddhalaiset ajattelevat, on elämä enimmäkseen onnetonta, onnen hetket pelkkiä luotoja kärsimyksen valtameressä, lepopaikkoja kauhujen myrskyisissä aallokossa, joiden halki joudumme räpiköimään.
Lukijan uteliaisuutta ruokitaan lukujen ydintunnelmaa hyvin kuvaavilla otsikoilla.
Karin päätyy ystävänsä Henrin kanssa teollisuusalueen laitamille ränsistyneeseen ruukintehtaaseen. Karin löytää sieltä käsikirjoituspinkan, joka kiehtoo häntä omituisella tavalla. Juoni tihentyy vielä hautausmaalta löytyvän pääkallon ja spiritistisen istunnon aikana.
Kotimainen nuortenkirjallisuus on yhä useammin monen eri lajin hybridi.
Haamu kustannus mainostaa teosta kauhuromanttisena seikkailuna ja nuortenromaanina. Teos on saanut alaotsikokseen romanssin. Sitä tukee Jani Karpin Disney-animaatioiden kliseiseen naistyypittelyyn nojaava kansikuva.
Hurmeen maku on lähtökohdiltaan lähes tavallinen koulunkäyntiin, sosiaaliseen kaverielämään ja identiteetin etsintään keskittyvä realistinen nuortenromaani: Karin tempoilee pois vanhempiensa jatkuvan kontrolloinnin alta kuin kuka tahansa murrosikäinen. Vähitellen selviää, miksi isä ja äiti ovat niin tarkkoja hänen kulkemisestaan.
Laajarinne on rakentanut teokseensa viiston, viettävän pinnan, joka samanaikaisesti hämää ja kiehtoo lukijaa.
Lopun sovitteleva ratkaisu väljähdyttää romaanin latausta. Turhien rönsyjen ja juonikudelmien karsiminen olisi varmasti terävöittänyt kokonaisuutta.
Hei Rouva Huu! Kiitos kiinnostavasta kritiikistä.
VastaaPoistaMietin tuota ajatustasi: "..kiinnostavat, entuudestaan tutut ja arvostetutkin tekijät joutuvat etsimään teoksilleen uusia kustantajia." Tämä voi hyvinkin usein olla tilanne, ja analyysisi on yksi, tärkeä kulma asiaan. Haluan kuitenkin tuoda esiin sen näkökulman, että me tekijät haemme myös itse uusia kustantajia mielenkiinnosta tai siksi, että vaikkapa jokin kustantamo ilmiönä kiinnostaa meitä. Haamu on mainio esimerkki sellaisesta kustantamosta, joka tekee kiinnostavaa, omaa listaansa, markkinoi kirjoja aktiivisesti ja on aihevalinnoiltaan eräänlainen ilmiö. Olen kuullut siitä kollgeoiltani paljon hyvää, ja omat havainnot ovat vahvistaneet ajatusta. Niinpä mietin: Haamun hommissa olisi kiva olla joskus mukana. Eli jos saisin sinne sopivan kässäri-idean, voisin hyvinkin ajatella tarjoavani sitä sinne.
Kun perinteinen tallikirjailijuus on suurimmilta osiltaan menneisyyttä, kirjailijat päätyvät välillä ikäviin tilanteisiin etsimään käsikirjoitukselle kotia. Toisaalta se myös vapauttaa miettimään käsikirjoitusta toisin kuin ennen: kenelle haluaisin tätä tarjota, mikä kustantamo olisi juuri tälle se oikea koti, missä kustantamossa tai kustannusalan jutussa haluaisin olla mukana ja kirjailijat pohtivat jopa sitä, mitä kustantamoa he haluavat tukea tai rakentaa käsikirjoituksellaan. Hyvä maine eli se, miten kirjailija ja teksti tulevat kohdelluiksi ja kohdatuiksi, kiirii kauas.
En tietenkään ota tällä mitään kantaa Jukka Laajarinteen valintoihin, sillä en niistä mitään tiedä. Halusin vain tuoda tämän toisenkin tulkinnan näkösälle. Jotkut kustantamot vetävät puoleensa tekemällä asiat erityisen hyvin, aina ei ole kyse pakosta.
Iloisin terveisin Johanna Hoo
VastaaPoistaKiitos hyvistä huomioista!
Kustannuskentän monipuolisuus on nykyisin ilman muuta rikkaus, paitsi tekijöiden niin myös lukijoiden näkökulmasta. Haamu on hyvä esimerkki tarkasti erikoistuneesta pienestä ja käänteissään notkeasta kustantamosta.
Ison kustantamon koneisto voi olla toisinaan myös tekijän kannalta liian hidas, ja siksi hän mieluusti suosii pienempää kustantajaa. Hurmeen maku on hyvä esimerkki kotimaisten tekijöiden kekseliäisyydestä varioida perinteisen kauhukirjallisuuden lajityyppiä.