Aikamatkalla Berliinissä

Sanna Isto: Sirpale, 315 sivua, WSOY 2019. Kansikuva Riikka Turkulainen.

Sanna Iston nuortenromaanin kansi on poikkeuksellisen houkutteleva. 

Graafikko Riikka Turkulainen on kiteyttänyt kanteen kaiken oleellisen: Nuoren naisen käsi pitelee hieman varovaisesti posliinisen kahvikupin korvaa. Kansipaperiin on leikattu kupinkorvan muotoinen reikä, ja sieltä pilkottaa Berliinin keskustan karttaa. Kun suojapaperin ottaa pois, kartta levittäytyy koko kanteen.

Lukijaa palvelevat myös sisäkansiin painetut Minjan perheen huoneiston pohjapiirrokset nykyhetkessä ja menneisyydessä.

Kirjan suojakannen alta paljastuu vanha Berliinin keskustan kartta.  
Kansikatteen kartta Pharus Map Berlin, Bibliotheque
nationale de France – Gallica. Riikka Turkulaisen kansidesign
Sanna Iston nuortenromaaniin Sirpale (WSOY 2019). 

Sirpale on vetävä sekoitus viihdyttävää chick litiä, historiallista romaania, paikallis- ja lähihistoriaa ja perinteistä kehitysromaania. 

Sen teemat ovat ajankohtaisia. Saksassa jo useampi ikäpolvi on potenut kansallista huonoa omaatuntoa juutalaisten joukkotuhosta toisessa maailmansodassa.

Teini-ikäinen Minja jää koiran vahdiksi Berliiniin, kun vanhemmat lähtevät Suomeen sukuloimaan. 

Hän löytää 1900-luvun alussa rakennetun kerrostalokotinsa lattianraosta vanhan kahvikupin korvan. Sen avulla hän pääsee siirtymään menneisyyteen, humahtamaan, putoamaan läpi vuosikymmenten vuoteen 1939, aikaan hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä. Minjan toimet menneisyydessä vaiktuttavat hänen ikätoverinsa Rosan ja tämän juutalaisen rakastetun elämään.

On kiinnostavaa, että samaan aikaan, kun tosielämässä syyllistetään ulkomaan ja jopa kotimaan matkailun edistävän ilmastonmuutosta, niin nuortenkirjoissa innostutaan aikamatkailusta!

Myös Marisha Rasi-Koskisen ensimmäisessä nuortenromaanissa Auringon pimeä puoli (WSOY 2019) päähenkilötyttö pääsee siirtymään äitinsä elämään ennen omaa syntymäänsä. Siihen verrattuna Sirpale on konstailemattomampi, ja nimenomaan myönteisessä mielessä.

Romanttinen juoniaihio nykyajassa näyttäytyy lukijalle jo aiemmin kuin Minja itse huomaa olevansa niin rakastunut, että häneltä "lähtee jalat alta ja järki päästä”. 

Taitavasti Isto punoo Lucan mukaan perheen kohtaloon. Keskeiseen rooliin nousee vähin erin myös kotitalon viereisessä rapussa asuva Yrmy, rouva Langer.

Minja kasvaa kesän aikana, hän tajuaa, että ”menneisyys todellakin oli nykyisyyden siemen, aivan niin kuin nykyisyys on tulevan".

Jos minä jotakin olin tänä kesänä oppinut ja ymmärtänyt, niin sen, että aika on suhteellista. Se oli hidasta ja niin hurjan nopeaa. Sitä oli paljon, mutta niin kovin vähän. Sillä oli valtavasti merkitystä, eikä kuitenkaan mitään. Sen vuoksi en myöskään onnistunut ottamaan etäisyyttä asiohin, jotka maailmankaikkeuden historiassa olivat tapahtuneet vain yksi pieni henkäys sitten. 

 – – Sillä minä jos kuka tiesin, ettei nykyisyys ollut kuin hentoinen kerros, kuin ohuttakin ohuempi jää, joka rikkoutui sitä mukaa kuin sille astui. Nykyisyys oli pelkkä kohokuviotapetti menneisyyden marjapuuronvärisen seinäpaperin päällä. Menneisys oli läsnä ei tarvinnut olla Einstein voidakseen käsittää sen.

Berliinissä asuva Sanna Isto  kuvaa kotikaupunkiaan pieteetillä. Yhtenä romaanin juonteena kulkee myös sukurakkaus, yli sukupolvien kulkeva tiukka side. Tapahtuman täyteisen kesän päätteeksi Minja pääsee käymään Suomessa mummonsa luona ja kokemustensa kautta hän katsoo isoäitiäänkin nyt aivan uusin silmin.