tiistai 29. lokakuuta 2019

Selkeä, sympaattinen ja tiivis esikoiskuvakirja














Kaija Pannula & Netta Lehtola: Kettujuttuja. Kolme hännäkästä tarinaa, 61 sivua, WSOY 2019. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen. 






Tällaiset tyylipuhtaat kotimaiset kuvakirjat ovat nykyisin harvassa. 

Ällistykseen on aihetta ennen muuta siksi, että molemmat tekijät ovat ensikertalaisia!

Kaija Pannulan ja Netta Lehtolan Kettujuttuja-kuvakirjaa tekee mieli rinnastaa jopa Max Velthuijsin Sammakko- ja Arnold Lobelin Kurnu ja Loikka -kuvakirjoihin. 

Pannulan kolmessa eläintarinassa on nimittäin sivumääräänsä huomattavasti enemmän tuhtia elämänviisautta, jota Lehtolan kuvitus sävykkäästi toisaalta myötäilee, mutta tuo tarinaan myös lisää ulokkeisuutta. 

Tekijäakaksikon yhteistyö vaikuttaa saumattomalta, ja uumoilin heidän tuntevan toisensa ennalta ja suunnitelleen kompaktin paketin yksissä tuumin. 

Ruokolahden kunnan keskusarkistonhoitajana työskentelevä Kaija Pannula lähetti kuitenkin käsikirjoituksen ihan perinteistä reittiä kustantamolle, jossa siitä innostuttiin ja lähdettiin etsimään eläintarinoille sopivaa kuvittajaa. 

Kustantaja löysi  sopivan kuvittajan lopulta Lahden muotoiluinstituutista, missä Netta Lehtola opiskeli vielä graafista suunnittelua. Hän teki kuvituksen Lahteen opinnäytetyönään! 


Kettu maalaa hengettömiä maisemia ja asetelmia ja ärsyyntyy
maalausrauhaa häiritsevistä pikkumäyristä. Netta Lehtolan
kuvitusta Kaija Pannulan tekstiin kuvakirjassa

 Kettujuttuja. Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019).


Tekstin ja kuvituksen balanssi on Kettujutuissa kohdallaan. Mitään ei ole liikaa tai liian vähän. 

Lehtolan ilmeikkäät eläimet ovat äärettömän sympaattisia eleiltään ja olemukseltaan. 

Kirjan sankarina on introvertti, omissa oloissaan viihtyvä maalarikettu, joka ensin näyttää sulkevan elämän ulkopuolelleen. Onneksi se tapaa toisen ketun, jonka seurassa verkkaiseen, tuikitavaliseen arkeen näyttää tulevan enemmän sävyjä.  

Toinen kettu näytti uusia reittejä ja polkuja, 
piilossa olevia lohkareita, joiden päällä saattoi 
mietiskellä ja syödä eväät. 
– Ajattele, tämä kaikki on sinun pihaasi. Voit 
maalata missä haluat. 
– Nii-in. Ajatella, Kettu vastasi.


Auvosta huolimatta Kettu haluaa toisessa tarinassa olla jälleen yksin. 

– Kaikki on hyvin, se mietti. Mutta olen silti levoton. 


Muuttuvia tunnetiloja kuvataan tehokkaasti valaistuksen kautta.
Netta Lehtolan kuvitusta Kaija Pannulan tekstiin kuvakirjassa

 Kettujuttuja. Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019). 

Kettu vetäytyy taas omiin oloihinsa, mutta uusi ystävä nykäisee sen taas tummista syövereistä takaisin valon puolelle.

Kolmannessa tarinassa Kettu ryhtyy kasvattamaan ruusuja, mutta se äkämystyy, kun ruusut eivät kasvakaan sen suunnitelmien mukaan. 

Pieni mäyränpentu kuolee, ja Kettu vaipuu jälleen synkkiin ajatuksiin. 


Hyvin pelkistetysti kuvataan sosiaalisesti rajoittuneen
Ketun harmistusta, kun tarkoin kontrolloituun arkeen työntyy
 jotakin odottamatonta, tässä ladun poikki risteävät ketun
jäljet havahduttavat Ketun synkistä ajatuksistaan.
Netta Lehtolan kuvitusta Kaija Pannulan tekstiin kuvakirjassa

 Kettujuttuja. Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019). 

Mutta talven jälkeen Ketun istuttamat ruusut nousevat elinvoimaisina maasta, ja Kettu järjestää ensimmäisen oman näyttelynsä.

Maalausten puut olivat nyt tuuheampia 
ja maisemat muuttuneet. Eläimet olivat 
kasvaneet, ja joku oli jo poissa.

Kettu oli ikuistanut tauluihin kaiken 
itselleen ja muille rakkaan.  
Se ei häviäisi koskaan.



Netta Lehtolan kuvitusta Kaija Pannulan tekstiin kuvakirjassa
 Kettujuttuja. Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019). 
  
Vaikka kaikissa kolmessa tarinassa on isoja, hyvinkin tummavireisiä tunteita, niin kerronta ja kuvien tunnelmat kiertyvät silti  elämänmyönteisyyden ja yhteisöllisyyden kautta uskottavalla tavalla onnellisiksi. 

Tätä kirjaa voisi lähteä markkinoimaan ulkomaille suomalaisen mielenmaiseman kuvaajana. Suomessa on lupa välillä jurottaa, möksöttää tai vetäytyä omiin oloihinsa luontoon.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti