Omaa ääntä ja tyyliä etsimässä Tipin kanssa

Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippi! 181 sivua, Myllylahti 2019. Kansikuva Karin Niemi.

Oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Heidi Silvan (s. 1972) debytoi nimeään myöten omintakeisella nuortenromaanilla John Lennon minussa, joka varioi hauskasti nyt niin trendikkään chick lit -kirjallisuuden ominaispiirteitä.

Esikoisen jälkeen ilmestyi tyyliltään perinteisepi tyttökirja, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos  ja sen keskiössä oli kirjoittamisharrastus.   

Lava kutsuu, Tippi! kertoo kahta edellistä romaania nuoremmasta päähenkilöstä.

Kymmenvuotias Tippi on saanut nimensä vanhempiensa fanittaman Alfred Hitchcockin Linnut- ja Marnie -elokuvista tutulta näyttelijä Tippi Hedreniltä. 

Tipin paras ystävä on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja tyttö tuntee olevansa ihan tuuliajolla. 

Äiti keksii ehdottaa Tipille uutta harrastusta. Ensin Tipistä tuntuu, että äiti on asiasta innostuneempi kuin hän itse. 

Uusi teatteriharrastus kuitenkin auttaa pahimman ikävän yli, vaikka itsensä alttiiksi laittaminen aivan uusien ihmisten kanssa ei olekaan helppoa. 

Ryhmädynamiikka syntyy vähitellen, vaikka Tippi on välillä jo valmis luovuttamaan, kun näytelmäkerhon tyttöjen väliset kärhämät menevät kohtuuttomuuksiin. 

Silvan tavoittaa hyvin varhaisnuorten ja lastenkin maailmaan jo työntyvät ristiriitaiset tunnot liittyen esimerkiksi nykyisen elämäntapaan jo lähes itsestään selvyytenä kuuluvaan jatkuvaan itsensä tarkkailemiseen. 

Toisaalta hän kuvaa oivaltavasti myös sitä, kuinka lapset ja nuoret kaipaavat omaa viiteryhmää, luottamusta ja rakentavaa palautetta.

Näytelmäkerhon lukukausi huipentuu eri-ikäisten oppilaiden yhteiseen näytökseen ja Tippi vertaa itseään sekä nuorempiin että vanhempiin oppilaisiin:  

Tippi oli vasta 10-vuotias, mutta tunsi jo, että lapsenomainen heittäytyminen oli hänen kohdaltaan melkein ohi. Hän mietti liikaa, miltä asiat näyttivät esiintyessä sen sijaan, että olisi vain uponnut tehtäväänsä täysin palkein. Siihen asiaan täytyi tehdä muutos. 

Heidi Silvan kuvaa luontevasti ja lämpimin äänenpainoin Tipin perheen myötäelämistä ja tsemppausta myös vastoinkäymisten tai takapakkien aikana. 

Tipin isosiskosta Viivistä on tehty pikkusiskoaan jatkuvasti kiusoitteleva karikatyyri, mutta onneksi Viivikin paljastaa inhimillisen luontonsa ja huumorintajunsa kirjan lopussa.

Teatteriryhmän vetäjä, ohjaaja Astrid, paneutuu tarkkavaistoisesti ryhmän jäseniin ja tukee kutakin yksilöinä yltämään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.  

Silvanin tyyliä voisi verrata ruotsalaisen Merri Vikin Lotta-sarjaan  ja Tittamari Marttisen varhaisnuorista tytöistä kertoviin sarjoihin (esim. Viivi Pusu, Tammi), mutta Silvanilla on edeltäjiinsä verrattuna onneksi vähemmän kohkausta ja pähkäilyä ja enemmän tunteiden työstämistä pienemmissä ja siksi myös uskottavammissa puitteissa.

Ilmaistutaitoon ja näyttämöharrastukseen liittyviä nuortenkirjoja ei ole paljon tarjolla. Siksikin sarjan aloittava Lava kutsuu, Tippi! on tervetullut lisä harrastusaiheiden joukkoon. 

Romaaniin on ripoteltu teatterialan termejä ja vakiintuneita sanontoja. 

Lisää lasten- ja nuortenkirjoja teatterimaailmasta:

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Ypöyksin näyttämöllä, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2012 / kuvakirja

Pirkko Vainio: Ville ja joulutähti, Lasten Keskus 2004 / kuvakirja 

Katri Kirkkopelto: Muusan ja Maestron teatteriseikkailu, Lasten Keskus 2010 / lasten tietokirja 

Raija Airaksinen, Tuula Kallioniemi: Teatterikirja; Reuhurinne-sarja, Otava 2017 / tietokirja alakouluun 

Eppu Nuotio & Tuutikki Tolonen: Taikurin poika; Pensionaatti Onnela -sarja, Otava 2013 / varhaisnuortenkirja

Mari Lampinen: Annin ensi-ilta, Gummerus 1997 / varhaisnuortenromaani 

Katariina Leino: Noitasiskot, Aviador 2019 / nuortenromaani 

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti, WSOY 2011 / nuortenromaani