Anniina Mikama: Tinasotamiehet, 397 sivua, WSOY 2020. Kansikuva Sami Saramäki.
Oli kerran kaksikymmentäviisi tinasotilasta. He olivat veljeksiä, sillä heidät oli valettu samasta vanhasta tinalusikasta. (suom. Eeva-Liisa Manner.)
H. C. Andersenin satu "Vakaa tinasotamies" ja erityisesti oheinen sitaatti on selvästi ollut inspiraation lähteenä Anniina Mikaman romaanitrilogialle.
Trendikkäistä aiheista tai genreistä eri tavoin ammentavalla kotimaisella nuortenkirjallisuudella on nykyisin mahdollisuuksia pärjätä anglosaksisen käännöstarjonnan rinnalla, ajatellaan vaikkapa Maria Turtschaninoffin Maresi- ja Salla Simukan Lumikki-trilogioidenkin menestystä maailmalla.
Heidän kustantajansa ovat uskoneet alusta lähtien tarinamaailman erityisyyteen ja kiinnostavuuteen ja rakentaneet teoksille heti ensimmäisestä osasta lähtien kansainvälistäkin brändiä.
Suosiota ei tietenkään saavuteta vain ulkokirjallisilla puitteilla.
Menestykseen yltävän teoksen kotimaan ja ulkomaan levikin osalta tärkeämpiä ovat kuitenkin paneutuneesti sommitellut pitkät, soljuvat tarinakaaret sekä eloisat, psykologisella silmällä rakennetut keskushenkilöt, joihin lukija haluaa sitoutua koko sarjan ajaksi.
Mikaman trilogia on tosin ottanut myös riskin koetella lukijoiden sitoutumista. Keskimmäinen osa Huijarin oppipoika kuvasi takautumana professori Wiktorin nuoruutta Krakovassa sekä ensikohtaamista nuoren Tomin kanssa.
Heidän kustantajansa ovat uskoneet alusta lähtien tarinamaailman erityisyyteen ja kiinnostavuuteen ja rakentaneet teoksille heti ensimmäisestä osasta lähtien kansainvälistäkin brändiä.
Suosiota ei tietenkään saavuteta vain ulkokirjallisilla puitteilla.
Menestykseen yltävän teoksen kotimaan ja ulkomaan levikin osalta tärkeämpiä ovat kuitenkin paneutuneesti sommitellut pitkät, soljuvat tarinakaaret sekä eloisat, psykologisella silmällä rakennetut keskushenkilöt, joihin lukija haluaa sitoutua koko sarjan ajaksi.
Mikaman trilogia on tosin ottanut myös riskin koetella lukijoiden sitoutumista. Keskimmäinen osa Huijarin oppipoika kuvasi takautumana professori Wiktorin nuoruutta Krakovassa sekä ensikohtaamista nuoren Tomin kanssa.
Kolmannessa osassa jatketaan tarinaa ensimmäisen osan tapahtumista eteenpäin ja eletään vuotta 1891 Helsingissä.
Ikääntynyt professori saa kirjeen vanhalta ystävältään Bertieltä, joka harrastaa vanhojen legendojen tutkimista.
Bertie kutsuu professorin seurueineen Lontooseen ja hänen suhteidensa kautta Minalle ja Tomille järjestyy myös mahdollisuus esiintyä lontoolaisille. Taikanäytöksen erikoisuutena on se, että sisällöltään identtiset esitykset järjestetään samanaikaisesti kahdessa eri teatterissa!
Mikama kuljettaa nelihenkisen seurueen (mukana myös Tomin duplikaatti, robotti Alex) Helsingistä höyrylaivalla Lontooseen.
Ensimmäinen puolisko romaanista etenee nopealukuisena, viihdyttävänä matkakertomuksena ja seikkailuromaanina, johon on punottu myös romanttisia juonteita Minan pähkäillessä suhdettaan Tomiin. Kilpakosijakin ilmaantuu, kun Mina huomaa sataman vilinästä huijariseurueen jäsenen, nuoren Jimmyn...
Jo trilogian ensimmäisessä osassa identiteetin ja sielun käsitteet ovat keskiössä, ja aiheen syventäminen jatkuu Tinasotamiehissä, jossa pohditaan myös teknologian ja moraalin suhdetta.
Identiteetin teemat näkyvät myös yksilötasolla. Kadulle huijariksi lapsuudessaan olosuhteiden ja sattuman takia joutunut Mina löytää omat vahvuutensa mentalismin ja taikuuden maailmasta. Vähitellen hän myös oivaltaa sen, kuinka merkittävää lopputuloksen ja oppimisen kannalta on ollut Tomin osoittamalla luottamuksella.
Mina työstää aihetta myös keskustelussa Zofian, professorin nuoruuden rakastetun, kanssa:
Mina työstää aihetta myös keskustelussa Zofian, professorin nuoruuden rakastetun, kanssa:
– Ensin minä pelkäsin esiintymistä, vastasi Mina. – Mutta nyt minä pidän siitä enemmän kuin mistään muusta.
– Miksi?
– Koska se on jotakin erityistä. Kun Tom poimi minut mukaansa kadulta, olin vain kiitollinen siitä että sain töitä ja katon pääni päälle. Ajattelin, että hän oli pelastanut henkeni, sillä minä en taatusti olisi selviytynyt kadulla talven ylitse. Mutta sitten hän opetti minut taikomaan ja näytti minulle kokonaan toisenlaisen maailman…
"Mikä tahansa on mahdollista, jos sen vain voi uneksia", saoo Tom Minalle, ja tämä tulee todeksi myös romaanin lukijalle.
Puhtaan seikkailullinen juonne kääntyy enemmän keskittymistä vaativaksi scifi-henkiseksi toimintajännäriksi, kun Morton Automatics -yhtiön androidit ja eräänlaiset koneälyn varhaiset edeltäjät, mikroskooppisen pienet olennot, arkeonit, jotka osaavat loihtia hämmästyttäviä illuusioita, nousevat juonen kuljetuksen kannalta keskiöön.
Puhtaan seikkailullinen juonne kääntyy enemmän keskittymistä vaativaksi scifi-henkiseksi toimintajännäriksi, kun Morton Automatics -yhtiön androidit ja eräänlaiset koneälyn varhaiset edeltäjät, mikroskooppisen pienet olennot, arkeonit, jotka osaavat loihtia hämmästyttäviä illuusioita, nousevat juonen kuljetuksen kannalta keskiöön.
Tom joutuu kiperiin tilanteisiin, joissa tarvitaan myös Minan neuvokkuutta ja rohkeutta.
Romaani linkittyy myös kiinnostavasti brittiläiseen sankaritarustoon Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista, ja taruston taikuri Merlin on tärkeässä roolissa.
Merlin on myös maagikoiden epävirallinen suojeluspyhimys. Anniina Mikama on selvästi paneutunut taikuuden historiaan: hän kuvaa elämyksellisesti ja letkeän vaivattomasti silmänkääntötemppuja, lähitaikuutta, manipulaatiota ja erilaisia illuusioita mahdollistavia näyttämörakenteita.
Koukuttavan tarinan sommittelu itsessään on myös yhdenlaista, ja tässä ajassa toimivaa taikuutta!
Mikaman trilogian kaksi ensimmäistä osaa noteerattiin palkinnoilla ja ehdokkuuksilla. Taikuri ja taskuvaras sai Topelius-palkinnon ja Huijarin oppipoika oli yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti