maanantai 20. huhtikuuta 2020

Monimuotoinen ja kirjava todellisuus


















J. S. Meresmaa: Dodo, 157 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi.




Kirsti Kuronen on kotiuttanut  suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen uuden lajityypin, jolla tosin ei vielä Pahan puuskan (Karisto 2015) ilmestyessä ollut suomen kielessä edes vakiintunutta nimeä.

Kuronen avaa verkkolehti Janossa kiinnostavasti säeromaanin olemusta. 

Hän on ollut tähän asti lajityypin ainoa suomalainen taitaja, mutta nyt onneksi J. S. Meresmaa kartuttaa valikoimaa Dodolla. Kuronen on todenäköisesti, esilehden kiitosten perusteella, ollut myös käsikirjoituksen ennakkolukijana.

Säeromaanit ovat tuoneet nuortenkirjavalikoimaan särmikkyyttä.

Kun lukijakunnan mieltymykset ovat pirstaloituneet, on yksinomaan hyvä, että valittavana on sopivaa luettavaa erilaisille lukijoille hyvinkin erilaisiin tarpeisiin. 

Aiemmin oletin säeromaanien kiinnostavan lähinnä paljon lukevia nuoria. Myöhemmin olen kuullut, että tähän mennessä suomennetut yhdysvaltalaiset säeromaanit, Sarah Crossanin Yksi (S&S 2018, suom. Kaisa Kattelus) ja Elizabeth Acevedon Runoilija X (Karisto 2019, suom. Leena Ojalatva), ovat kiinnostaneet myös maahanmuuttajataustaisia tyttöjä. Paksun kirjan lukeminen on antanut heille tyydytystä ja onnistumisen iloa tilanteessa, jossa lukeminen uudella kielellä vaatii usein vielä ponnisteluja. 

Käännettyihin säeromaaneihin verrattuna kotimaiset säeromaanit ovat huomattavasti ohuempia ja  rakenteeltaan aukkoisia: rivien väleihin jää tulkinnan mahdollisuuksia, teksti jättää usein paljon myös lukijan työstettäväksi.

Aiemmin fantasiaa, vaihtoehtohistoriaa ja novelleja nuorille ja aikuisille kirjoittaneen J. S. Meresmaan Dodossakin on hyvällä tavalla ulokkeisuutta ja purtavaa. 

Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -nuortenromaanissa (Otava 2019) päähenkilöllä oli lemmikkinä kuriton lohikäärme. Dodon keskushenkilöllä, Iinalla,  on myös harvinainen lemmikki,  lepakonsukuinen otus, luonnontieteellinen ihme, jota ei kannata jättää ilman valvontaa.


Iinan poikaystävä Tuukka 

– – on toukkamoodissa
 Se makaa peittoon kääriytyneenä sängyssä 
ja jaksaa joskus kannatella peliohjainta.

Masennuksen tuntoja ei muistaakseni ole aiemmin nuortenkirjallisuudessa käsiteltykään näin konkreettisesti, olennaisiin tuntoihin tiivistäen. 
 – Ei tää oo vihaa, Tuukka väittää vastaan. 
– Ei musta tunnu, että mä varsinaisesti vihaisin mitään. 
Viha vaatii voimia. Se on aktiivista tekemistä.  
Mut on vaan suljettu tähän tilaan.  
Ruiskutettu lyijyä luihin ja pumpuloitu pää.  
Mikään ei tunnu miltään.

Iinan pitäisi keskittyä korottamaan numeroita päästäkseen lukioon ja sitä kautta aikanaan yliopistoon. 

Äidin mielestä on hyvä idea, että Iina lähtee isänsä luokse maalle. Iina ei ole yhtä innostunut. Välit isään ovat etäiset ja isällä on ollut aiemmin ongelmia alkoholin kanssa. 

Lopulta Iina myöntyy, mutta Dodoa ei voi jättää Tuukan hoteisiin. Tuukan entinen tyttöystävä, Sara, johon Iinakin on tutustunut ja ystävystynyt, ehdottaa että  Dodo siirretään perheen kesämökille.

Isän luona maalla riittää haasteita: isällä on lemmikkipossu Kalervo ja isän on vaikea ymmärtää tyttären eettistä valintaa olla vegaani. 

Meresmaa havainnoi yksityiskohtia tarkasti ja lukija saa ”maalata” mielikuvissaan silmiensä eteen näitä tunnetihentyneitä kohtauksia:

 Mutta sitten Sara ei sanokaan mitään. 
Se nousee lauteilta ja menee ulos. 
Saunan huuruisen ikkunan läpi näen  
sen hahmon laiturilla. 
Sarjakuvahahmoa esittävä pyyhe 
näyttää ekspressionistiselta taiteelta sen päällä.

Dodon voi halutessaan tulkita Iinan sieluneläimeksi. 

Tilanteessa, jossa tyttö ei ole sinut itsensä ja tunteidensa kanssa, eläin käyttäytyy väkivaltaisesti myös hoitajaansa kohtaan.  Iinan päästäessä eläimen vapauteen, muutkin asiat loksahtelevat luontevan tuntuisesti paikoilleen. 

Vasta välimatkan päästä Iina ymmärtää todelliset tunteesa paitsi Tuukkaa myös Saraa kohtaan.

– – Todellisuus on monimuotoisempi, 
paljon kirjavampi.  
Joko tämä tai sitten tuo JA tämä  
TAI 
en tiedä 
en tahdo valita, otan molemmat 
otan KAIKKI 
TAI  
ei kumpikaan
ei mitään joku muu mikä. 

Näiltä osin Dodo uudistaa myös nuortenkirjallisuuden vapaan seksuaalisuuden kuvausta, samaan tapaan Magdalena Hain ja Siiri Enorannan viimeaikaisen tuotannon kanssa.   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti