Näköesteitä menneisyyden ja nykyisyyden välillä

Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo, kuvittanut Teemu Juhani, 184 sivua, Otava 2020. 

Ihmiset harvoin kuuntelevat pieniä lapsia. 

Ihmiset harvoin kuuntelevat niitä, jotka näkevät.  

He kuuntelevat paljon mieluummin niitä, jotka ovat isoja ja puhuvat ja pitävät kovaa ääntä.  

Kuten neiti Kymeneä. (Neiti Kymenen ihmeellinen talo, s. 55.)

Melko monessa uudemmassa lastenromaanissa toistuu asetelma, jossa aikuinen anastaa pääosan tarinasta ja lapset jäävät eri tavoin joko kokonaan tai suurelta osin passiivisemmiksi toimijoiksi. 

Mene ja tiedä – kertooko tämä jotain olennaista tästä ajasta?

Magdalena Hain kesän uutuuden moraalissa on myös paljon samaa Salla Simukan uuden Lukitut-YA-romaanin (Tammi) kanssa. 

Kummassakin lasten vanhemmat, huoltajat, hylkäävät lapsensa,  kenties vähän eri syistä mutta silti tietoisesti.

Lukijan on helppo eläytyä tämän yleiskuvan jälkeen neiti Kymenen ison
 talon tunnelmaan. Teemu Juhanin kuvitusta Magdalena Hain lastenromaaniin 
Neiti Kymenen ihmeellinen talo (Otava 2020).

Magdalena Hain todennäköisesti sarjan aloittavassa lasten fantasiassa  tutustutaan tuikeailmeiseen ja särmikkääseen neiti Kymeneen, joka asuu apinoidensa ja Ernesto-haamun kanssa isoa taloa. 

Kauan sitten, ennen matkaansa Dubaihin, neiti Kymene oli ollut suuri seikkailijatar. Hän oli kerännyt kokemuksia niin kuin toiset keräilevät simpukoita rannalta. Hän oli täyttänyt päänsä näkemillään uskomattomilla asioilla, ja kun hänen päänsä oli täyttynyt äärimmilleen, hän oli alkanut pakata matkamuistoja kontteihin ja matkalaukkuihin. Matkamuistot olivat kerääntyneet hänen taloonsa ja mieleensä niin suurina röykkiöinä, että ne olivat muodostaneet näköesteitä neidin menneisyyden ja nykyisyyden välille.  

Neidin vakaa arki nyrjähtää sijoiltaan eräänä päivänä, kun poika, Pekka Pettersson,  soittaa ovikelloa ja kertoo etsivänsä Rohkeutta.

Merkittävä kohtaaminen Pekka Pettersonin kanssa. Teemu
Juhanin kuvitusta Magdalena Hain lastenromaaniin Neiti Kymenen 
ihmeellinen talo (Otava 2020). 

Pian ilmaantuu myös kaksi tyttöä, Susanna ja Anneliisa, ja neiti Kymenen mielenrauha on poissa.

Hain lastenfantasiassa on sopivasti jännitettä ja kirjan sielunmaiseman hän maalaa vivahteikkaasti:

Nimettyjen lukujen symboleina käytetään kuunkiertoa: ohut terävä kuunsirppi kasvaa tarinan mittaan täysikuuksi. 

Romaanissa on myös pohdintaa ajan kulumisesta ja maailmankaikkeudesta.

Magdalena Hai huomioi kaikkitietävän kertojan suulla  lempeästi nuoren lukijakuntansa ja selittää heille vieraita, fantasiaan olennaisesti liittyviä ilmaisuja,  ilman opettavaisuuden tuntua:

Sallikaa minulle sananen ovista. Ovet ovat merkittäviä. Tiedättehän sen sanonnan, jonka mukaan yhden oven sulkeutuessa jossain avautuu toinen ovi? Tai ikkuna? Joka tapauksessa jonkinlainen aukko, josta on mahdollista kulkea läpi. Sanonnassahan ei ole mitään järkeä, ellei satu asumaan hyvin vetoisassa talossa, jossa yhden oven sulkeutuminen todellakin aiheuttaa aina toisen avautumisen. 

 Mutta kaikki ovet eivät ole todellisia ovia, eivät sellaisia kuin sinä ja minä ajattelemme. Jotkut ovat  vertauskuvallisia. Se tarkoittaa, että ovi ei ole ovi ollenkaan, vaan ajatus ovesta. 

Neiti Kymenen uupuminen vanhempana ja lasten heitteillejättö askarruttaa kenties enemmän aikuista kuin lasta, joka keskittyy nauttimaan lyhyiden lukujen napakasta, tarinaa eteenpäin vievästä rytmistä.  

Staattisten kuvituskuvien vastapainona löytyy myös näin
hurjaa liikekieltä, kun tiikerit uhkaavat lapsia. Teemu Juhanin
 kuvitusta Magdalena Hain lastenromaaniin Neiti Kymenen 
ihmeellinen talo (Otava 2020). 

Isossa-Britanniassa asuvan, myös kansainvälistä yhteistyötä tekevän  Teemu Juhanin mustavalkoinen, ohutviivainen kuvitus on salamyhkäistä ja säilyttää hyvin ison talon salaisuudet.

 Juhani teki ensimmäisen näyttönsä lastenkirjakuvittajana Hain satukuvakirjassa Kurnivamahainen kissa. 

Hän kuvittaa myös Hain helppolukuista, lukutaidon alkuun suunnattua Painajaispuoti-sarjaa (WSOY).