Maria Lassila: Eeva ja harmaakaapu, kuvittanut Maria Vilja, 48 sivua, Karisto 2020.
Eeva ja harmaakaapu on kahden uuden tekijän kiinnostava ja tasapainoinen esikoinen.
Sitä voisi kutsua kuvitetuksi miniatyyriromaaniksi.
Kirja käsittelee kenties vaikeinta mahdollista lastenkirjan aihetta, läheisen itsemurhaa, kouluikäisen lapsen kokemuksena.
Maria Lassila onnistuu työstämään vaativaa aihetta lapsen ymmärrystä kunnioittavalla tavalla.
Hän ei ole silti tinkinyt vivahteikkaasta kielestä ja rikkaasta ilmaisurekisteristä. Lassilan kieli niin sanotusti hengittää samaa tahtia aiheen kanssa.
Eeva ja Harmaakaapu ei tosin ole mikään isojen lapsijoukkojen kirja.
Se edellyttää kanssalukijaksi tai ainakin rinnalla kulkijaksi aikuisen, joka osaa ottaa kopin lapsessa todennäköisesti heräävistä lukuisista kysymyksistä.
 |
Ruudullinen pöytäliina rajaa lohduttomasti surevan äidin kohtauksen ulkopuolelle. Isältä löytyy onneksi lohduttava halaus. Maria Viljan kuvitusta Maria Lassilan lastenkirjaan Eeva ja Harmaakaapu (Karisto 2020). |
Kirja alkaa vaikuttavasti.
Eeva on palaamassa koulusta kotiin ja hän aistii heti, että kodin ilmapiirissä on jotakin outoa.
Eeva saa kuulla, että äidin veli, Oskari-eno, on kuollut.
Eeva hautaa päänsä isän paitaan. Se on lämmin ja haisee puulta. Siitä
saa aina aivastuksia. Isä silittää Eevan tukkaa. Äiti niistää.
”Miksi se kuoli?” Eeva kysyy isän uumenista.
Kello tikittää. Isä silittää Eevan selkää.
”Oskarilla oli sairaus”, isä sanoo.
Eeva vetäytyy kummissaan kauemmas isästä.
”Ei se näyttänyt sairaalta.”
”Se sairaus ei näkynyt päällepäin”, isä selittää.
 |
Kodin raskas ja apea tunnelma näkyy harmaina pilvinä. Katse kohdistuu aukeamalla pikkuveljen vaaleanpunaiseen paitaan. Maria Viljan kuvitusta Maria Lassilan lastenkirjaan Eeva ja Harmaakaapu (Karisto 2020). |
Eevalle ei sanoiteta tapahtunutta suoraan. Hän saa vihjeitä vanhempien ja sukulaisten keskustelusta, mutta kokee tulevansa ohitetuksi.
Varsinkin äiti jättää tyttären omassa lohduttomassa surussaan kokonaan huomiotta.
Eeva on herkkä, tarkkavaistoinen tyttö.
– – Äiti on kuin talo, Eeva ajattelee. Ennen talo oli auki, mutta nyt ovi on pantu lukkoon ja kaikkien ikkunoiden verhot ovat kiinni. Ja vaikka Eeva jyskyttää ovea, kukaan ei tule avaamaan.
Pikkuveli on oma nauravainen itsensä, ja sekin hämmentää Eevaa.
Koti tuntuu äkkiä vieraalta ja olohuoneen sohvan on vallannut jokin harmaa tarkemmin määrittelemätön hahmo, Harmaakaapu.
 |
Maria Viljan tulkinta Harmaakaavusta villasukkineen on jopa sympaattinen. Tarkka kuvan katsoja huomaa, että Harmaakaavulla on peräti kolme kättä! Maria Viljan kuvitusta Maria Lassilan lastenkirjaan Eeva ja Harmaakaapu (Karisto 2020). |
Maria Lassilan kielikuvat konkretisoivat lapselle monimutkaisiakin tunnetiloja.
– – Äiti kääntyy katsomaan ja pappa. Molempien kasvot näyttävät pitkiltä ja valjuilta kuin niitä olisi pesty ja ripustettu sitten kuivumaan.
Eevan sisälleen patoamat surun ja menetyksen tunnot laukeavat lopulta, kun opettaja oivaltaa, että tytöllä on jokin raskas taakka kannettavanaan.
Lastenkirjallisuudessa opettajia kuvataan nykyisin pääosin kliseiden ja liioittelun kautta.
Sen vuoksi Eevan opettajan aidosti välittävän ja lapsen parasta ajattelevan toiminnan kuvaus on aivan erityisen kiitoksen arvoinen.
Eevan huojentunut olo vertautuu painavaan reppuun, jonka saa lopultakin laskea maahan.
Kuvataidekasvattajaksi Aalto yliopistosta valmistuneen Maria Viljan kuvituksen oivaltavana jujuna on sisällyttää kuviin toisaalta hyvin pikkutarkkoja detaljeja sekä toisaalta suurpiirteisyyttä, ja näin hän onnistuu antamaan visuaalisen hahmon vaikeille tunteille ja tilanteille.
Kuvitus yhdistää herkkää lyijykynäviivaa, tussia ja mustetta. Harmaan sävyt dominoivat kuvitusta, mutta se ei silti mene tukkoon, sillä erilaiset pintatekstuurit elävöittävät ja tuovat kuviin myös tarpeellista armollisuutta ja lohtua.
 |
Koko aukeaman kuvituskuva kertoo kauniisti siitä, että arki jatkuu. Kaikki pilvet tai murheet eivät väisty taikaiskusta, vaan niitä työstetään vielä pitkään, mutta onneksi yhdessä välittävien aikuisten kanssa. Maria Viljan kuvitusta Maria Lassilan lastenkirjaan Eeva ja Harmaakaapu (Karisto 2020). |
Kirjan kirjoitusvaiheessa olin puhumassa TAYSin lastenpsykiatrisen osaston työntekijöille lastenkirjallisuuden rankoista aiheista.
Kysyin heiltä, mistä aiheesta he toivoisivat lapsille kirjoitettavan. Eräs kuulijoista toivoi lastenkirjaa, jossa toinen vanhemmista joutuu vankilaan ja toinen lapsen huoltajista tekee itsemurhan.
Vuonna 2010 ilmestyi Martti Lintusen valokuvakuvitettu kuvakirja Älä yritä unohtaa (Prometheus 2010), joka oli suunnattu nimenomaan lapsille ja nuorille, jonka lähipiirissä joku on tehnyt itsmurhan tai yrittänyt sitä.
Omaiset mielenterveystyön tukena ry on julkaissut jo vuonna 2002 kirjasen Matin isä oli vähällä kuolla.
Aiemmin tabuna pidetystä aiheesta, itsemurhasta, koetaan siis nyt jo tärkeäksi tehdä erilaisia kirjoja myös lapsille.
Eeva ja Harmaakaapu lienee ensimmäinen kotimainen fiktiivinen lastenkirja, jonka aiheena on läheisen itsemurha.
Aikuinen ymmärtää kirjan luettuaan, että lapsen ylenmääräinen, joskin hyvää tarkoittava suojeleminen rankoilta aiheilta vaikuttaa haitallisesti koko perheen tunneilmastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti