Turvallista pelon siedätystä

Lena Frölander-Ulf: Muru ja minä metropolissa, 40 sivua, Teos 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Fidel och jag i storstan, Förlaget 2021.   

 

Iso osa kuvakirjoista ilmestyy nykyisin osana pidempää sarjaa, joka nimetään usein sarjan päähenkilön mukaan.

 

Ratkaisu on perusteltu, sillä lapsi (ja ääneen lukeva aikuinen) kiintyy helposti tiettyyn sarjaan ja valitsee siksi kirjakaupasta tai kirjastosta mielellään tutusta sankarista kertovan uutuuden.

Lena Frölander-Ulfin Minä ja Muru -sarjan keskushenkilö on  ujo ja introvertti lapsi, joka pakenee helposti ahdistaviksi kokemiaan sosiaalisia tilanteita mielikuvitusmaailmaan. 

Käytän usein koulutuksissa sarjan ensimmäistä Minä, Muru ja metsä -kirjaa esimerkkinä kuvituksesta, johon lapsen on sananmukaisesti helppo päästä sisään: raapetekniikka, jossa mustasta väripinnasta rapsutetaan vähin erin valoa ja kuva-aihetta esiin, luo yhtäältä tihentyvää jännitystä, mutta toisaalta visuaaliseen  taikapiiriin astuminen luo samalla turvallisen ympäristön seikkailulle.

Tummasävyinen kuvitus on juurikin kirjan "juju" ja koukku, joka naulitsee lapsen kirjan ääreen. Kyse on ennen muuta siitä, että kirjavalintoja lapsen puolesta usein tekevä aikuinen hoksaa luopua omista ennakkoluuloistaan.

 

Ensimmäisessä osassa lapsi liennytti pimeän pelkoaan, kun hänen oli pakko lähteä mökillä pimeän tullen ulos ltapissalle. 

Isä, minä ja meri -kirjassa omissa oloissaan viihtyvä lapsi joutuu viettämään kesäpäivää saaressa ventovieraiden lasten kanssa. 

 

Isosisko on selvästi pikkusisarustaan enemmän tohkeissaan 
tämän kaupunkivierailusta. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021). 

Uutuudessa lapsi kokee jälleen joutuvansa pois mukavuusalueeltaan. 

 

Isosisko on nimittäin kutsunut hänet käymään kotikaupungissaan, joka on supersuuri, oikea metropoli. Kuvituksesta löytyy viitteitä Helsingistä, hauska yksityiskohta on Ylioppilastalon edustalla oleva kolmen sepän patsas, josta löytyy myös naisseppä...   

 

Sisko esittelee innostuneena kaupungin hienouksia, mutta lapsi katsoo kaikkea ihmisvilinää, mainosvalojen tykitystä, pilvenpiirtäjiä ja katuvalojen heijastuksia kauhistuneena ja epäilevänä.

Kuvituksen perspektiivit edellyttävät
välillä kirjan kääntämistä vaakatasosta
pystyasentoon, kuten tässä rakennusten kokoa
pienen lapsen näkökulmasta havainnollistavassa
kuvituskuvassa. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021).  

 

Kaiken huipuksi sisko jättää hänet ja Murun koiratarhaan kaupassa käynnin ajaksi.

 

Sitten ne tulevat. Koirat. Tuijotusta. Nuuskimista. Murinaa. 

”Tulitteko rähinöimään?” isoin kuolaa hampaittensa välistä. 

Muru kellahtaa maahan ja paljastaa kalpean koiravatsansa. 

Minä pudistan päätäni oikein kunnolla.

 

Itselle tuntematon näyttää usein aluksi uhkaavalta,
mutta lähempi tutustuminen muuttaa ensivaikutelmaa.
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan 
Muru, minä ja metropoli (Teos 2021).  

Mutta niin vain lapsi ja Muru-koira ystävystyvät koirapuiston koirien kanssa. 

Ne kutsuvat vieraat Sonja-siilin luokse. 

 

Ramona-koiralla ja Murulla on paljon yhteistä. Niillä kummallakin on kokemusta ”kaiken jättämisestä ja kaukaa muuttamisesta”. 

 

Lapsi tasaa hengityksensä ja tarkkailee uteliaana koirien keskustelua.

Yhteisten kokemusten jakaminen yhdistää 
Ramonaa ja Murua. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021). 

 

Ja pian tulee isosisko, joka kysyy pelkäsikö pikkusisarus koirapuiston isoja koiria.

 

”En ollenkaan”, minä vastaan. 

”Mennäänkö huomenna uudestaan?"

 

Jännittävistä kokemuksista voimaantuneen lapsen
 askel on keveä ja asento ryhdikäs. Lena Frölander-Ulfin
kuvitusta kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli 
(Teos 2021). 

Lena Frölander-Ulfilla on ilmiömäinen taito samastua aran lapsen mielenliikkeisiin. 

Muru, minä ja metropoli viestii hyvin pienieleisesti mutta tehokkaasti moniarvoisuuden puolesta. Kuvakirja antaa erilaisia sytykkeitä lähteä keskustelemaan aiheesta lasten kanssa ja harjoitella samastumista, näkökulman vaihtamista ja empatiaa.

Kuvakirjan lapsella on ympärillään paljon hänestä välittäviä läheisiä, jotka selvästi tiedostavat lapsen haasteet, mutta silti he lempeästi  luotsaavat häntä käymään ”tulta päin”, voittamaan pelkonsa ja työstämään samalla myös muita vahvuuksiaan.

 

Kiinnostavasti lukija saa kirjasarjan edetessätutustua vähin erin lapsen perheenjäseniin. 

Suosittelen katsomaan kuvakirjasta tehdyn YouTube-videon, joka "pikakelaa" hienosti kirjan vaihtuvat tunnetilat ja tuo kuvituksen tunnelman komeasti esille.