Juha Siro: Oiva ja taikasormus, 88 sivua, Avain 2021. Kansikuva Emmi Kyytsönen.
Oiva istahti punaisella plyysillä topattuun nojatuoliin, potkaisi kengät jalastaan ja mutisi:
Eipä voisi arvata kukaan
mitä kaikkea tapahtuu
kun lähtee koheltavan korpin mukaan.
Oiva on pieni poika, joka kokee olevansa isän ja tämän uuden puolison uusperheessä hivenen tuuliajolla.
Uudet bonussiskot Selma ja Saima vetävät yhtä köyttä ja Oiva tuntee usein olonsa ulkopuoliseksi.
Tamperelaisen Juha Siron juuri ilmestynyt ensimmäinen lastenromaani ammentaa samoista filosofisista vesistä kuin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Tähän ranskankieliseen klassikkoon myös romaanissa viitataan, kun uusperheen äiti lukee lapsille kirjaa ääneen.
Siro on kertonut halunneensa kirjoittaa oman vastineensa Pikku prinssille, jonka kliseemäisistä viisauksista hän ei ole itse koskaan pitänyt.
Siinä missä Pikku prinssi keskusteli viisaita ketun kanssa, niin Oivan tueksi lennähtää Kalle Kustaa Korppi, joka viestii loppusoinnullisella runokielellä.
Korppia on pidetty sekä Suomessa että maailmalla uskomuksissa ja tarinoissa erityisen viisaana lintuna.
Oiva saa korpilta taikasormuksen, jonka avulla hän pystyy liikkumaan ajassa eteen- tai taaksepäin ja pystyy muuttumaan tarvittaessa jopa näkymättömäksi.
Oiva narraa menevänsä leirille, mutta lähteekin Korpin kanssa maailmalle reissaamaan.
Kotiin palaa ”melkein vaaksan verran” kasvanut poika.
Siron lastenromaanissa on miellyttävän lyhyet luvut. Lukemaan hiljattain oppineen lapsen itse lukemana kirja on liian haastava, sillä keskushenkilöiden välistä vuoropuhelua ei ole erotettu muusta kerronnasta lainkaan. Parhaiten kirja toimiikin aikuisen ääneen lukemana. Näin on myös helppo lähteä jatkamaan yhteisiä keskusteluja kirjan herättämistä ajatuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti