J. S. Meresmaa: Khimaira, 180 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.
Säeromaani on muutaman viime vuoden aikana ilahduttavasti uudistanut suomalaista nuortenromaania niin muodon kuin aihepiirienkin osalta.
1990-luvulla useampi kotimainen nuortenkirjailija koki mielekkääksi käsitellä arkoja tai haastavia aiheita fantasiaan loitonnettuna.
Hyvä esimerkki on Vuorileijonan varjo -sarja (Tammi 1996–1998, loput viisi osaa ilmestyneet omakustanteina 2013–2019). Sarjassa Taru ja Tarmo Väyrynen käsittelivät monia eettisiä, kirjojen ilmestymisen aikaan yhteiskunnallisestikin keskeisiä ja ajankohtaisia peruskysymyksiä.
Tänä vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja käännetyistä säeromaaneista löytyy erilaisia moniarvoisuuden teemoja, jotka tuodaan esille nuoren lukijan omaa ajattelua stimuloivalla tavalla.
Dodossa keskushenkilönä oli Iina ja hänen epätavallinen lemmikkinsä, lepakolle etäisesti sukua olevan Dodo, jonka hoitaminen aiheutti haasteita. Kirjan lopussa Iinan tunteet Saraa kohtaan voimistuivat.
Syksyn uutuudessa Khimarassa pääosassa on suomenvenäläinen Sara ja tämän perhesalaisuudet.
Meresmaa kuvaa taidokkaasti nykynuorten tarvetta pitää yllä erilaisia kulisseja ja filttereitä, jotka helpottavat kyllä elämää hetkellisesti, mutta tekevät pidemmän päälle hallaa nuoren yleiselle hyvinvoinnille.
Sara haluaa tulla ulos ”heteropoterosta”, mutta hän kokee, että vanhoilliset vanhemmat eivät kykene kohtaamaan totuutta. Myös perheen kohtaama tragedia tykyttää Saran ahdistuksen taustalla.
Jokaisella meistä on asioita,
joista vaikenee tahattomasti tai tarkoituksella.
On puolia, joita me näytetään ulospäin
ja puolia, jotka näkyy vain sisältä päin.
Eikä kaikkia omia syvyyksiään edes tunne,
Joskus tarvitsee aikaa voidakseen
tutustua siihen kuka on
ennen kuin voi kertoa muille.
Khimaira kertoo seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja polyamorisesta suhteesta, mutta Meresmaa työstää näitä teemoja äärimmäisen luontevasti, karttaen kaikkea raflaavuutta.
Meresmaan säkeissä kuuluu välillä räpin anarkistinen, rytmikäs poljento, joka alleviivaa entisestään viestien painavuutta:
Niin, tämän talon katon alla
sukupuolia on vain kaksi
ja jos rakastaa samaa sukupuolta
menee ilmeet vakavaksi.
Ja sitten aletaan kantaa huolta
miten perinteitä kunnioitetaan.
Mun tekis mieli lähinnä ampuu nuolta
jolla perinteitä surmataan
ja kasvattaa uusia, reilumpia
joissa ei aina valittais puolta. – –
Tavattoman kauniisti Meresmaa tuo myös esiin Saran kaksikielisyyttä ja suhdetta äitinsä kieleen, venäjään.
– – Venäjän kielessä loppusointu
asuu luontevana kuin sielu ruumiissa.
– – Mun mielestä runouden kuuluu olla arjessa.
Sen kuuluu olla ihmisen korvan juuressa,
isoäidin sanoissa
sohvalla ja makuuhuoneessa
ei vain juhlapuheissa
pyntättynä ylennettynä
etäännetyttynä.
Irrotettuna.
Erityisen kauniiisti Khimaira kuvaa nuorten aikuisten itsenäistymistä ja keskinäistä perheyhteyden kokemusta. Kun Saran vanhemmat torjuvat tyttärensä, tämä huomaa ystävien merkityksen ja ymmärtää olevansa osa ystäviensä perhepotrettia.
Säeromaanin lopussa konfliktit laukeavat lopulta melko vaivattomasti, mutta se ei silti väljähdytä romaanin avoimuutta korostavaa eetosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti