Katariina Romppainen: Juho Jupiter Juusola, 134 sivua, Sopuli 2021. Kansikuva Jyrki Pitkä.
Lastenromaaneissa vilisee nykyisin toinen toistaan räväkämpiä päähenkilöitä.
Koohotus, roimasti karrikoidut sankarit ja liioittelu on vielä yleisempää käännöskirjoissa, mutta toki myös kotimaisista verrokeista löytyy hengästyttävää menoa.
Katariina Romppaisen juuri ilmestyneen lastenromaanin päähenkilö, 11-vuotias Juho, on toista maata.
Juhon vapaa-aika kuluu tietokoneella ja hän perustelee runsasta pelaamistaan vanhemmilleen sillä, että haaveilee e-urheilijan ammatista.
Juhon äidillä on aikaa vievä vastuullinen edustustyö ja mieluisasta työpaikasta irtisanottu insinööri-isä virittelee uraa blogistina ja kehittelee mullistavaa ateriankorvikereseptiä.
Juholla on laktoosi-intoleranssi, mutta asia ei poikaa itseään juurikaan haittaa.
Pikemminkin hän käyttää sitä juonikkaasti jopa hyväkseen välttyäkseen tekemästä itselleen epämieluisia asioita.
Juhon arki kuitenkin mullistuu, kun serkkutyttö Hilma muuttaa äitinsä pitkän työmatkan takia pidemmäksi aikaa heille, ja kaiken huipuksi poika joutuu jakamaan huoneensa Hilman kanssa.
Hilmalla tuntuu olevan yliluonnollinen kyky lukea Juhon ajatuksia. Juho kipuilee Hilmaa enemmän heidän mammansa kuolemaa, vaikka siitä on jo useampi vuosi aikaa. Juhon ahdistuksen taustalla piilee muutakin, mutta se paljastuu lukijalle vasta romaanin lopussa.
Koulussa Juho kokee joutuvansa usein muiden luokkakaverien silmätikuksi.
Pahin kiusanhenki on Perttu, joka vääntelee Juhon nimeä ja saa kiusantekoon mukaan muitakin. Luokanvalvoja yrittää puuttua napakasti nimittelyyn, mutta kiusaamisen ytimeen opettaja ei silti pysty näkemään.
Serkkutyttö haastaa Juhoa myös epämukavuusalueille ja osoittaa, että tietokonepelien maailmasta on välillä hyvä uskaltautua myös elämään oikeaa elämää, vaikka se joskus tekisi vähän kipeääkin.
Hilmalla on myös kanttia virittää Juhon ja tämän vanhempien kanssa keskustelua Juhon kokemasta kiusaamisesta ja tämän yksinäisyydestä.
Kohtaus kuvaa hyvin sitä, kuinka lapsi ei tohdi puhua itselleen kipeästä aiheesta edes lähimmilleen. Juhon perheessä perusturvallisuuden palikat ovat kohdallaan, mutta Juhon sisimpään ja pahoinvoinnin syihin vanhemmat eivät yllä, koska lapsi on rakentanut niin kovan panssarin.
Hilman kaltaisia totuuden torvia ja suoraan silmiin katsojia kaivattaisiin myös tosielämään. Tytön suorapuheisuus, joka lukijan korviin ensin tuntuu peräti julkealta, selitetään osittain sillä, että ”hän on kotoisin pohjoisesta, siellä päin puhutaan joskus liiankin suoraan”.
Harmaa pakettiauto askarruttaa Juhoa. Hilma ei aluksi usko asiassa olevan mitään erityistä.
Hän syyttää Juhoa vainoharhaisuudesta ja viattomien ihmisten epäilystä. Hilman mielestä Juho on pelannut aivonsa tohjoksi. Mutta ennen pitkää Hilmakin saa huomata, että Juho onkin oikeassa...
Romppainen on punonut juoneen dekkaria, huumoria (kakkaa ja pieruja piisaa, mutta sille on toki perusteltu syy…), realismia ja vähän yliluonnollisiakin elementtejä. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa.
Katariina Romppainen kuuluu VaLas -kollektiiviin. Hänen edellinen nuortenromaaninsa Sori vaan, se on totuus ilmestyi 2015 Kariston kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti