maanantai 4. lokakuuta 2021

Ekakerta rakkaudessa ja kuolemassa

















Heidi Silvan: Tyhmästi tehty, 263 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.

 


 

Sieluun sattui. Sisäelimet kääntyivät ympäri, kouristelivat ja supistelivat tuskaisesti. Hengitys oli pinnallista.

 

Tältä tuntuu rakkaus, Iris ajatteli dramaattisesti ja hymyili heti perään: onneksi kukaan ei tiennyt, miten suureellisia hän ajatteli. 

 

Näin raadollisesti 15-vuotias tyttö kuvaa tuntojaan Heidi Silvanin nuortenromaanissa Tyhmästi tehty

 

Heidi Silvan debytoi vuonna 2018 nuortenromaanilla John Lennon minussa

Hän on kuvannut samastuttavasti nuoria tyttöpäähenkilöitä, joiden erityisyys kääntyy usein voimavaraksi.  

 

Tyhmästi tehty on ihan uutta Silvania.  Sitä  voisi luonnehtia dekkarimausteilla ryyditetyksi  YA-romaaniksi.



Samankaltainen tyyli ja jännitteisyys on tuttua yhdysvaltalaisen Karen M. McManuksen suomennetuista YA-romaaneista Yksi meistä valehtelee ja Yksi meistä on seuraava (WSOY 2018 ja 2020, suom. Inka Parpola).  

 

Silvanin uutuus herätti minussa hämmennystä ja jopa ahdistusta: samastuvatko nuoret oikeasti näin raakaan ja tunteettomaan kuvaukseen?  

 

Josefiina, Iris ja Elsa ovat bestiksiä. Tyttöjen välinen lojaalius kuitenkin murenee nopeasti, kun kuvioihin tulee poika, joka sekoittaa Iriksen ja Josefiinan päät. 

 

Leo oli komea. Hän oli tavanomaista ristiveristä hieman tummempi, ruskettunut ja lihaksikas, ja hänellä oli hymykuopat, joita hän mielellään väläytteli. Iris tiesi, että melkein kaikki koulun tytöt olivat jossakin vaiheessa olleet ihastuneita Leoon. Komeisiin, itsevarmoihin poikiin oli helppo ihastua.

 

– – Leo oli testosteronia kipinöivä, tulennuolema toteemipaalu.

 

Silvanin tyyli on raflaava ja kerronta pitää kyllä lukijan pihdeissään. 

Heti romaanin alussa lukijalle selviää, että yksi kolmesta tytöstä kuolee. 

 

Tytöt hyväksikäyttävät poikia, nöyryyttävät heitä myös julkisesti, mutta antavat myös poikien hyväksikäyttää heitä seksuaalisesti ja tunnetasolla.

 

 

Josefiina kertoo Leon kanssa sopimastaan käytännöstä:

 

”Me sammutettiin puhelimet ennen kuin mentiin sänkyyn.” 

”Miksi?” 

”Ettei kumpikaan kuvaa tai äänitä toista. Tai pidä linjaa auki kolmansille osapuolille. Leo on vähän vainoharhainen”.

 

Vähin erin lukijalle paljastuu, että  tytöillä ja etenkin heistä yhdellä vippaa päästä pahemman kerran...

 

Silvanin nuortenromaani nosti mieleeni välittömästi Varpu Vilkunan nuortenromaanin Tumma nauha  (Tammi 1995). 


Vilkunan nuortenromaani sijoittuu maaseutupaikkakunnalle. Neljä parikymppistä nuorta on tuntenut toisensa lapsuudesta lähtien. Illanvietto naapurikylässä päättyy traagisesti. Yksi nuorista joutuu paikallisen nuorisojengin pahoinpitelemäksi ja menehtyy saamiinsa vammoihin.


Tumma nauha kuvasi kouriintuntuvasti ystävien kokemaa syyllisyyttä, vaikka he eivät olleetkaan suoranaisesti syyllisiä ystävän kuolemaan. 


Kun vertailee  Vilkunan Tummaa nauhaa Silvanin romaaniin, näyttää siltä, että 25 vuodessa kotimaisen nuortenromaanin etiikka ja moraali ovat tyyten rapautuneet.


Moraalinen tuomio annetaan nimittäin ainoastaan romaanin nimessä.  

 

”Me ollaan nuoria, ensikertalaisia sekopäitä. Ei meitä rangaista”, toteaa yksi tyttökolmikon jäsenistä kepeästi, kun henkirikos on vasta suunnittelun asteella. 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti