maanantai 27. kesäkuuta 2022

Ihmeitä kerrakseen


 

 
















Sari Peltoniemi: Ihmetyttö, kuvittanut Aiju Salminen. 163 sivua.  Tammi 2022. 

 

 



Ajatellaan, että on olemassa sellaisiakin supersankareita, joitten kyky ei ikinä paljastu. Se uinuu heidän sisällään tai on niin arkinen asia, ettei sitä huomata. Joku voi vaikka osata leipoa aivan käsittämättömän ihania pullapitkoja, mutta tarjoaa niitä vain kotona. Muut eivät koskaan saa tietää, että pyörtyisivät onnesta kun saisivat maistaa niitä pitkoja.


– – Minua pelotti, että minunkin taitoni olisi sellainen. Siksi yritin kokeilla jotain uutta joka päivä.

 

Sari Peltoniemen Ihmetyttöä  voisi luonnehtia  eräänlaiseksi lasten scifiksi. 

 

Lastenromaanin tapahtumat sijoittuvat johonkin määrittelemättömään tulevaisuuteen. 


Perheellä on esimerkiksi robotti ja matkat taittuvat kätevimmin ilmataksilla tai -laivalla. 

 

 

Tursan kaupungissa asuva Alli Haaksiniemi ei todellakaan ole ihan tavallinen tyttö. Alli saa mummolta  lemmikikseen omapäisen kissan, Hopean. Ennestään hänellä on jo lemmikkinä huonekärpänen Marjut. 

 

Kaikilla viisihenkisen perheen jäsenillä on Allia lukuun ottamatta jokin erityinen taito, josta on iloa ja hyötyä… tai ainakin viihdykettä arjessa.

 

Poliisina työskentelevä isä on valmis pihistämään lomamatkan kuluista, kun hyödynnetään perheen äidin erityiskykyä, taitoa kutistaa itsensä ihan pikkuriikkiseksi, niin että ilmalaivassa ei tarvitse maksaa aikuisen matkan hintaa lainkaan. Tosin miniatyyriäidin kokoon liittyy myös erinäisiä hankaluuksia.

 

Matkalla perhettä väijyy joku / jokin uhkaava ulkopuolinen. 

 

Alli kokee ulkopuolisuuden tunnetta, kun perheen kuopuskin, pian yksi vuotta täyttävä Melinakin, löytää ennen häntä erikoistaitonsa: Melina osaa puhua eri kielillä ennen kuin oppii äidinkielensä! 


Mummo antaa Allille erityisen lahjan, päivän meren rannalla.

 

Tiedän, että ennen ei ollut lainkaan hankalaa mennä rannalle. Se on edelleen helppoa joissain muissa kaupungeissa, mutta Tursa on hyvin suuri kaupunki. Näin isossa kaupungissa on valtavasti asukkaita. Jos he kaikki lähtisivät sunnuntaina rannalle, niin koko alue tallautuisi pilalle, vesi likaantuisi ja kaikki olisivat äkäisiä kun eivät mahtuisi edes seisomaan hiekalla. Ihmisten pitäisi oleskella jonkinlaisissa pinoissa. 

 

Rannalla päästäkseen pitää jonottaa, osallistua arvontaan tai ostaa pääsylippu. Jonotus voi kestää kuukausia – –.

 

Retkestä merenrannalle tulee Allin elämässä käännekohta. 


Muu perhe hoksaa, että hänelläkin on erityiskyky, jonka tosin valpas lukija on saanut selville jo hieman aikaisemmin.

 

Perheen naapurilla Ollilla on jotain hämärää meneillään asunnossaan, ja Allin erityiskyky ja toimeen tarttuminen osoittautuvat lopulta kullanarvoisiksi.

 

Ihmetyttö on letkeä lastenromaani, joka puhuu kauniisti myös identiteetin ja itsetunnon puolesta. Aiju Salmisen värikäs, tyylitelty kuvitus stimuloi lukijan omaa mielikuvitusta täydentämään näkymiä yksityiskohdilla ja mieluisilla vivahteilla.

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti