Heidi Silvan: Nollasummapeli, 240 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Karin Niemi.
Mä siirryin itseni ja kaiken muun paskan ulkopuolelle ja tarkkailin maailmaa teatterilavan katsomosta. Oli maailman vuoro kutistua. Mä ohjailin sitä. Katsoin ja tarkkailin, ja mitä tarkemmin katsoin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että kaiken keskipisteessä oli kuin olikin riisiposliininen kulho.
Kulhon kyljessä, lasituksen alla, oli hiuksenhieno särö, josta olisi ehkä kannattanut olla hyvin, hyvin huolissaan.
Heidi Silvan aloitti kirjailijan uransa letkeillä varhaisnuortenkirjoilla, joita yhdistivät eri tavoin erityiset tyttöpäähenkilöt.
Keväällä ilmestynyttä Nollasummapeliä edeltänyt nuortenromaani Tyhmästi tehty oli sävyiltään hyvinkin synkkä ja jopa ahdistava teos.
Myös Nollasummapelin tunnelma tiivistyy ja johdattaa tummiin vesiin melkein huomaamatta, mutta yleisvire säilyy silti toiveikkaana
Aale on abiturientti, jolla on kouluvastaisuutta ja käytösongelmia. Siksi hän käy säännöllisesti psykologi Rillan terapiassa. Korona-aika on myös osaltaan hankaloittanut tilannetta.
Aale tutustuu Ufoon, omituiseen ”aakkospoikaan, johon oli yritetty sovittaa kaikkia mahdollisia diagnooseja". Ufo tuntuu suorastaan seuraavan häntä ja aistivan, milloin Aale kaipaa seuraa.
Alakouluajan ahdistavat muistot nousevat pintaan, kun Aale kohtaa Ralfin, joka on alistanut ja kiusannut häntä systemaattisesti koko alakoulun ajan.
Silvan onnistuu kuvaamaan koulukiusaamisen vaikutusta elämyksellisesti ja kouriintuntuvasti yksilön näkökulmasta.
Nollasummapelin voi aluksi lukea maagisena realismina, jossa liikutaan arjen ja viistoon vievän toisen todellisuuden rajapinnoilla.
Vähin erin lukijakin hoksaa, mistä oikeasti on kyse.
Aale saa diagnoosin, mutta sen avulla solmut purkautuvat ja lukija vakuuttuu siitä, että pojan tulevaisuuden suunnitelmat ovat oikeasti mahdollisia.
Monissa yhdysvaltalaisissa YA-kirjoissa nuorten mielenterveyteen liittyviä häiriöitä jopa romantisoidaan tai niitä kuvataan ohimenevinä, nopeasti korjaantuvina asioina.
Silvanin aiemmissa varhaisnuortenromaaneissa ja Nollasummapelissä diagnooseja ei kuitenkaan mystifioida tai nuoria leimata poikkeaviksi.
Aalen opettaja suhtautuu nuorten elämänkipuiluun terveen arkisesti:
Opettaja arveli, että me oltiin ambivalentteja persoonia.
"Kuuluu nuoruuteen", se sanoi, ja me kaikki naurahdettiin, osa hämillään, osa ihastuneesti.
Kyllä niitä kahteen suuntaan vetäviä haluja oli. Vilkaisin luokkaa ja huomasin, että kaikki tuntuivat ajattelevan samalla tavalla.
En ehkä ollutkaan niin poikkeava kuin olin kuvitellut. Kai me kaikki oltiin sekaisin kuin käkikellot. Ei selkeää suuntaa kenelläkään.
Romaanin lopun tärkeässä taitekohdassa Ufo toteaa Aalelle: ”Mitä enemmän olet rikki, sitä enemmän sinussa on säröjä, joista valosi voi loistaa”.
Aale ymmärtää, että kaikesta huolimatta hänen sisällään on valo.
Nollasummapelillä tarkoitetaan peliteoreettista tilannetta, jossa yhden toimijan voitot ovat aina pois muilta toimijoilta. Nimitys perustuu siihen, että kaikkien pelaajien tappioiden ja voittojen summa on aina nolla ja ja siksi tilanteessa, jossa pelaajien keskuudesta saataisiin esiin voittaja, täytyy vastaavasti syntyä myös häviäjä/häviäjät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti