Timo Parvela: Melkein mahdoton tehtävä 1: Merkitty lapsi. Kuvittanut Mari Luoma. 99 sivua. WSOY 2022.
Vuodenvaihteessa olen käynyt läpi työhuoneen lehtileikearkistoja.
1990-luvulla oltiin todella huolissaan lasten ja erityisesti poikien lukemisesta.
Tunnen voimattomuutta, kun oivallan, että liki 30 vuodessakaan aikuisten asenteet ja käytännön toimenpiteet eivät tunnu juurikaan muuttuneen.
1990-lukuun verrattuna uudella vuosituhannella on tullut aivan uusia aikasyöppöjä ja haasteita lasten lukuinnon nostattamiseen, mutta siitä huolimatta äänenpainot pysyvät samoina.
Onneksi meillä on Timo Parvela, joka on ottanut haasteen lasten lukemaan innostamiseen tosissaan.
Hän on jo yli 30 vuoden ajan heittänyt täkyjä lukutaidon tason, mielenkiinnon kohteiden ja lukuharrastuksen intensiteetin osalta erilaisille lapsille ja nuorille.
Parvela vannoo kirjasarjojen nimeen.
Uusimmat sarjat yhdessä norjalaisen Björn Sørtlandin ja kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa toteutettu Kepler 62- ja Pitkäsen niin ikään kuvittama Varjot- sarjat ovat herättäneet kiinnostusta myös maailmalla.
Yksi Parvelan kirjallsen menestyksen avainsanoista liittyy siihen, että hänen kirjoissaan seikkailee poikkeuksetta tyttöjä ja poikia, eli kirjojen kohderyhmä on laaja.
Merkitty lapsi -sarjan avaus Melkein mahdoton tehtävä ammentaa siekailematta suositun seikkailukirjallisuuden tutuista ainesosista.
Elias on 12-vuotias orpopoika, jonka nilkkaan on tatuoitu tähti.
Hän elää ankeissa oloissa ankaran Paula-tädin hoteissa. Täti on kertonut löytäneensä hänet vauvana pyykkikassista. Pienperhe saa toimeentulonsa kaatopaikalta löytämistään kierrätettävistä materiaaleista.
Paula-täti ei ole koskaan edes yrittänyt esittää olevansa äitini. Hän lateli kertomuksensa pyykkikassista heti, kun osasin sanoa kukka ja kakka. Olen pyytänyt saada nähdä tuon mystisen esineen, johon minut oli pakattu, mutta täti kertoo polttaneensa sen saman tien. Onneksi hän sentään vaivautui poistamaan minut ensin sen sisältä. En voi sanoa, että lapsuuteni tädin kanssa olisi ollut täysin toivoton. Hän on ruokkinut ja vaatettanut minut ja antanut olla rauhassa, kunhan hoidan oman osuuteni roskien lajittelusta. Olemme köyhiä, eikä meillä ole vanhaa kuvaputkitelevisiota lukuun ottamatta mitään teknisiä laitteita, mutta ei kai pleikan ja kännykän puute ole kauheinta mitä voi tapahtua? Me emme ehkä ole online, mutta olemme sentään elossa.
Eliaksen arki nyrjähtää sijoiltaan, kun hän löytää kaatopaikalta vanhan toimivan älypuhelimen.
Pian poika saa puhelimeen omituisia viestejä, jotka kannustavat häntä ottamaan selvää menneisyydestään.
Yhdessä luottoystävänsä Minon ja uuden tuttavuuden, punatukkaisen Jopo-tytön, kanssa hän pääsee tuhoiskun kohteeksi joutuneen Albert-instituutin jäljille. Näyttää todennäköiseltä, että Eliaksen vanhemmilla on ollut jotain yhteyttä instituuttiin.
Minon lukeneisuus ja ällistyttävät tiedonhakutaidot ja Jopon räyhäkkä asenne ovat tarpeen, kun Eliaksen halu selvittää omat juurensa vähitellen voimistuu.
Luvut ovat lyhyitä ja juoni juoksee sukkelaan.
Mari Luoma piirtää kolmesta keskushenkilöstä vetävät anime-henkiset karikatyyrit, joiden katu-uskottavuus syntyy nyrpeistä ilmeistä ja alaspäin kääntyneistä suupielistä.
Juoni jää jännittävään cliff-hangeriin.
Sarjan toinen osa ilmestyy jo helmikuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti