Hoitolintuja kolmessa kuvakirjassa

Pirjo Puukko & Amelia Nyman: Kesälintuni, lennä, lennä. 29 sivua. Stresa 2021.

 

Leena Lumme: Hannan lintupäiväkirjasta. 32 sivua. Otava 2005.

 

Jussi Syynimaa & Maileena Kurkinen: Poika ja variksenpoika. 34 sivua.  Otava 1986.

 

Sakari kyykistyi mätästä kohti, sillä sammalen ja vanamonliekojen päällä kyyhötti pikkuruinen harmaantäplikäs olento, joka näytti lähinnä karvapallolta. Hengitys paljasti sen kuitenkin eläväksi. Uskaltaisikohan koskea? Sakari laski varovasti kättä ja kokeili sormenpäillään untuvaista kerää. Se värähti. Sakari näki juuri ja juuri pienen, keltaisen nokanpään vilahtavan. Hän veti vaistomaisesti sormet pois. Lintu, niin pieni.

 

– Oi sinua. Ootko eksynyt? Minkä linnun lapsi sinä oot?

 

Äidin ja tyttären, Pirjo Puukon ja Amelia Nymanin, kuvakirja Sakari-pojasta, joka löytää metsästä linnunpoikasen ja ottaa sen kesämökille hoidokikseen, on odottanut kirjapinossa vuoroaan jo pitkään.

 

Sen kaveriksi löytyi työhuoneen kirjakokoelmista kaksi aiemmin ilmestynyttä kuvakirjaa, joissa on tismalleen  sama aihe: loukkaantuneen linnunpojan hoitaminen ja luopumisen tuska, kun pitäisi päästää lintu takaisin vapauteen. 

 

Amelia Nymanin kuvituskuvissa luonto on usein enemmän keskiössä
kuin ihmiset ja eläimet. Amelia Nymanin kuvitusta
Pirjo Puukon tekstiin kuvakirjassa 
Lennä, lennä lintuseni (Stresa 2021).

Kesälintuni lennä, lennä on graafiselta yleisilmeeltään (tekstiä on nykykuvakirjaan todella paljon ja kuvat on taitettu aukeamille melko raskaasti) hieman vanhanaikainen. Se tuo etsimättä mieleen Leena ja Inari Krohnin yhteiset kuvakirjat 1970-luvulta.  

 

 

Jo kirjan alussa lukijalle paljastetaan, että linnunpoika jää hieman hitaampana emon ja muun pesueen jälkeen ja tulee siksi hylätyksi.

 

Sakari muistelee opettajan kertoneen, että pesästään pudonneen linnunpojan saa nostaa pesään. 

Poika ei halua jättää turvattoman oloista lintua oman onnensa nojaan metsään, vaan ottaa sen mukaansa kesämökille. 

Tietäväisen ja luonnonsuojeluaatteen läpäisemän isosiskon mielestä pikkuveli on toiminut väärin. Isä tietää, että Naksuksi nimetylle ja linnulle ei saa antaa ihmisen ruokaa, sillä muutoin se ei opi etsimään ruokaa luonnosta. Linnun lajimääritys lokiksi varmistuu kesän aikana, kun sen untuvien tilalle kasvaa sulkapeite.  

 

Sakari kiintyy lintuun ja tuntee jo mustasukkaisuutta, kun Naksun reviiri kesämökin pihalla kasvaa ja lintu aloittaa lentoharjoitukset. 

Koko perhe hyvästelee lentämään oppinutta lokinpoikaa. 
Amelia Nymanin kuvitusta Pirjo Puukon tekstiin kuvakirjassa 
Lennä, lennä lintuseni (Stresa 2021).

Kesäloman päätyttyä perhe tekee sopimuksen naapurin kanssa, että tämä toimittaa kalanperkeitä mökin kulmalle Naksua varten. Alkusyksystä perhe vierailee mökillä ja päättää viedä linnun joen uomaan, josta se voi hakeutua itse avarampien vesien ääreen. Myöhemmin syksyllä Sakari löytää mökin pihalta lokin sulkia. Jokaisella perheenjäsenellä on oma tulkintansa siitä, mistä on kysymys.

 

Pirjo Puukon tarina on sekä linnun että Sakarin kasvutarina. Lukija voi Sakarin tavoin itse päättää, onko loppuratkaisu onneton vai onnellinen. 

 

Kirja on ilmestynyt vuonna 2017 perustetun pienen Stresa-kustantamon kautta ja se on tällä erää kustantamon ainoa lastenkirja. 

Pienessä kustantamossa ei välttämättä aina ole näkemystä kirjan kohderyhmästä. Kuvakirjaa paremmin Naksun ja Sakarin tarina olisi eittämättä toiminut kuvitettuna helppolukuisena lastenromaanina.

Leena Lumpeen kuvituksesta voi haistaa ja maistaa kesän tuoksut
ja äänet. Leena Lumpeen kuvitusta kuvakirjaan
Hannan lintupäivälkirjasta (Otava 2005). 

 

 

 

Leena Lumpeen kuvakirjassa Hanna pelastaa untuvaisen silkkiuikun poikasen harmaalokin kynsistä ja vie linnun aikuisen ystävänsä Riikan luokse. Linnunpoika vahvistuu, mutta se ei tulisi selviämään luonnossa omin avuin.

 

Meitä oli jännittänyt koko kesän, tuleeko Uikku niin vahvaksi, että sen voisi päästää mereen, perheensä luo. Riikka sanoi, että Uikku tarvitsee ihmisen apua koko loppuelämänsä. Se ei pärjäisi itsekseen. Silkkiuikut muuttavat syksyllä kauas etelään, jotkin Välimerelle asti, eikä Uikku ollut oppinut lentämään kuin pienen pyrähdyksen. Minusta tuntui haikealta, että Uikku ei saisi koskaan puolisoa ja pieniä uikkulapsia. 

 

Talvella Hanna löytää lumesta paleltuneen punatulkun. Punatulkku asuu talven ja kesän Hannan huoneessa lintuhäkissä, kunnes se kesällä pääsee lentämään omille teilleen. 

 

Lumpeen kuvakirjassa on tarpeelliset jälkisanat, joissa kerotaan että Eläinsuojelulain mukaan vahingoittunutta tai sairasta eläintä pitää yrittää auttaa, mutta apua kannattaa aina kysyä asiantuntijoilta. 

Tarina pohjaa todellisuuteen: kuvanveistäjä Pirkko Nukari on hoitanut sekä punatulkkua että silkkiuikkua. Nukarin hoteissa silkkiuikku eli ”kahdeksan onnellista vuotta”.

Tässä Hanna vilkuttaa hyvästiksi talvella kohmeisesta lumihangesta
löytämälleen punatulkulle. Leena Lumpeen kuvitusta kuvakirjaan 
Hannan lintupäivälkirjasta (Otava 2005).  

 

Olennainen osa kuvakirjan viehätystä on Leena Lumpeen eloisassa, elämänmakuisessa kuvituksessa. 

Lumme osaa hyvin pienieleisesti tallentaa lapsen arkista olemusta, ilmeitä, eleitä ja tunnetilojen vaihtelua sävykkäissä akvarellikuvituksissaan.

Pasin, variksenpojan ja Peni-koiran ensikohtaaminen.
Maileena Kurkisen kuvitusta Jussi Syynimaan tekstiin kuvakirjassa
Poika ja variksenpoika (Otava 1986).

Jussi Syynimaan ja Marleena Kurkisen kuvakirjassa Poika ja variksenpoika Pasin pihalle ilmaantuu variksenpoika, joka ääntelee hätääntyneesti.  Pian selviää syy: variksella ei ole pyrstöä ja se ei pysty sen takia lentämään.

 

Pasi tuntee erityistä myötätuntoa lintua kohtaan, koska hän käyttää liikkumiseen pyörätuolia. 

 

Pasi hoivaa lintua, joka saa nimekseen Kaisakalle. Se viedään eläinlääkärille, joka kertoo, että lintu on syntymästään saakka ollut ilman pyrstöä.

 

 

Sen vuoksi se ei olut oppinut lentämään. Eikä koskaan oppisikaan. Ihan niin kuin minä, Pasi mietti. Minäkään en koskaan pysty kävelemään.

 

Käynti eläinlääkärillä koituu Kaisakalle-variksen 
onneksi. Maileena Kurkisen kuvitusta Jussi Syynimaan
tekstiin kuvakirjassa Poika ja variksenpoika (Otava 1986).

Mutta ihmeitä tapahtuu. 

Eläinlääkärin ”lehmänvitamiinit” saavat aikaan sen, että Kaisakallelle kasvaa komea pyrstö. 

Pasi ei voi välttyä tuntemasta kateutta, mutta lopulta poika suo varikselle vapauden lentää halutessaan tiehensä.

 

Jussi Syynimaan teksti osallistui Otavan kuvakirjakilpailuun vuonna 1985 ja ylsi kolmannelle sijalle. Kilpailun voitti Raija Siekkisen teksti Herra Kuningas (kuv. Hannu Taina, Otava 1986) ja toiselle sijalle tuli Sirkka-Liisa Heinosen Mykkä tytär (kuv. Kaarina Kaila, Otava 1986). 

 

Tainan ja Kailan kuvitukset edustava hyvin perinteistä lastenkirjakuvitusta. Tainan kuvitus Herra Kuninkaaseen on edelleen ainoa suomalainen kuvakirja, joka on voittanut kuvitustaiteen arvostetun Bratislavan biennalen Grand prix –palkinnon vuonna 1987. 

Maileena Kurkisen kuvitus on koloristisuuudessaan moderni ja rohkeasti pelkistävä.

Näissä kaikissa kolmessa kuvakirjassa jännitys kulminoituu kohtaukseen, jossa hoivattu lintu oppii lentämään ja on näin vapaa palaamaan lajilleen tyypillisesti muiden lintujen joukkoon. Löytöeläimen hoivaamisen kupeessa kirjat kertovat myös eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä, ravinnosta ja elintavoista.