Sanna Isto: Näkymättömät. 293 sivua. Tammi 2023. Kansikuva Laura Lyytinen.
Tiesin olevani erilainen kuin muut. Mutta halusinko tietää kuuluvani johonkin minimaalisen pieneen vähemmistöön maailman ihmisistä, joilla oli taito muuttua näkymättömäksi?
Sanna Iston äskettäin ilmestynyt varhaisnuorten romaani Näkymättömät viittoo veikeästi kahtaalle.
Agatha Christien Herculet Poirot- ja Neiti Marple -dekkarien hyvin tunnettuihin kliseisiin viitataan tarinasssa useampaankin kertaan.
Romaanin tunnelma, juoneen punotut mysteerit, menneen ja nykypäivän sekä arjen ja fantasian taidokas lomittuminen palauttivat mieleeni oitis ruotsalaisen Maria Gripen 1980-luvulla ilmestyneen neliosaisen Varjo-sarjan, josta parahultaisen sopivasti Tammi on tulevana syksynä julkaisemassa uudet painokset.
Vaikka Gripen monet lasten- ja nuortenromaanit sijoittuvatkin menneeseen aikaan, Varjo-sarja 1910-luvulle, niin Iston romaanin mysteerien tihentämä tunnelma on hyvin samankaltainen Maria Gripelle tyypillisen kerrontatyylin kanssa.
Piiskun eli Piin äiti on saanut päähänsä, että hän viettää Piin ja tämän sisarpuolen Mimon kanssa kesää pienessä maaseutukylässä ja asettuen taloksi vanhaan huvilamaiseen taloon. Kesänviettoon otetaan mukaan äidin naisystävä Kettunen ja tämän tytär Iiris. Talon aiempi omistaja, omissa oloissaan viihtynyt mies, on kuollut puoli vuotta aiemmin epämääräisissä olosuhteissa.
Pii suhtautuu äidin innostukseen viettää kesä vieraalla paikkakunnalla kaukana kaikesta juuri niin nyreästi kuin kuka tahansa murrosikäinen toimisi vastaavankaltaisessa tilanteessa.
Piitä ärsyttää se, kuinka ihmiset ovat tietävinään hänestä erilaisia asioita.
Hän tiedostaa toki itsekin olevansa kuin ”kiviseinä. Ja sitten joku tunki sormensa laastin alle ja alkoi murentaa”.
Tuo häiritsevästi Piin reviirille työntyvä "joku" on salaperäinen pipopäinen poika, jolla ei syystä tai toisesta ole vakituista asuinpaikkaa. Pii tutustuu poikaan ja saa tietää, että heillä on sama erityisominaisuus, näkymättömäksi muuttuminen, jota on vaikea itse hallita.
Näkymättömyytensä ansiosta Pii pystyy tarkkailemaan perheenjäseniään ja Iiristä. Hän myös salakuuntelee äitinsä ja Kettusen keskusteluja, jotka paljastavat, että äidin on koko kesän ajan pitänyt kertoa Piille jotakin tärkeää...
Tultuaan tiedoksi erikoisesta taidostaan Pii ymmärtää myös monien aiempien hämmentävien tilanteiden johtuneen siitä, että hän on ollut aivan oikeasti muille näkymätön, vaikka ei itse ole sitä edes tiedostanut.
Koulussa Pii ei ole koskaan halunnut olla huomion keskipisteenä. Opettajat ovat jopa valittaneet, että Pii katoaa luokan takaseinään, mutta pulpetin siirtäminen luokan etuosaan ei ole tuonut opettajien kannalta toimivaa ratkaisua tilanteeseen.
Vivahteikkaasti Isto kuvaa murrosikäisen tarvetta ja kaipuuta tulla nähdyksi omana itsenään. Näkymättömyyden taikapiiri murtuu todennäköisimmin, kun näkymätön tulee nimetyksi ja sananmukaisesti nähdyksi tilanteessa, jossa vastapuoli kohtaa "näkymättömän" avoimesti ja ilman varauksia.
Huvilasta katoaville esineille löytyy lopulta hyvinkin arkinen selitys, mutta Piin herkkävaistoisuuden ansiosta hän selvittää huvilan omistaneen, tapaturmaisesti kuolleen miehen kuoleman todellisen syyn ja pääsee erään paikkakunnalla asuvan vanhemman naisen myötävaikutuksella myös selville omasta menneisyydestään.
Jännitteiseksi tihentyvän juonensa kupeessa Näkymättömät kertoo myös perhesuhteista ja jokaisen oikeudesta tietää oma perimänsä.
Sanna Isto onnistuu taidokkaasti häivyttämään viittaukset nykynuoruuteen: Piin pienperhe ja äidin ystävä tyttärineen tuntuvat elävän eräänlaisessa aikakuplassa.
Vaikutelma johtuu pitkälti siitä, että eletään kesäloman välitilassa, kaukana tutustua arjesta.
Romaanin loppu tyyntyy seesteiseksi, mutta selvästi Isto jättää portin raolleen mahdollista jatko-osaa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti