Jani Kiiskilä: Huppu seiskalla. 176 sivua. Otava 2023. Kansikuva Jussi Anttonen.
Jani Kiiskilä: Ihan hupusta. Ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta. 155 sivua. Otava 2023. Kansikuva ja kuvitus Jussi Anttonen.
Mä olen kolmetoista enkä ole pussannut vielä ketään, ja nyt käsissäni on kirje, joka on nuoltu kiinni. Kielellä.
Näin kirjoittaa Jani Kiiskilän varhaisnuorten romaanin minäkertoja ja päähenkilö Timo, joka haluaa itseään kutsuttavan Hupuksi. Isän mielestä pojan alkuperäinen kutsumanimi on ”legendaarinen kiekkonimi. Peruspakki”.
Poikien lukemaan innostamiseen kehitellään jatkuvasti erilaisia konsepteja.
Jani Kiiskilä (s. 1971) on alakoulun luokanopettaja. Hän on luetuttanut Huppu seiskalla -käsikirjoitusta kuudennen luokan oppilaillaan ja ottanut heidän kommenttinsa varteen.
Kolmiosaiseksi suunnitellun, Hupun koko yläkouluajasta kertovan varhaisnuorten sarjan alkuidea juontaa Kiiskilän halusta löytää omalle lapselle sopiva kirjoitusopas.
Kun sellaista ei markkinoilta löytynyt, Kiiskilä tarttui itse toimeen ja pyysi mukaan myös sosiaalisen median vaikuttajia. Toimittaja Laura Frimanin kanssa keskustelevat Evelina, Pyhimys, Mikael Gabriel, Mona Bling, Sasu Salin, Kashmeera Lokuge, Juho Nummela ja Herbalisti. Keskustelut voi kuunnella ilmaisen Otso-sovelluksen kautta tai Ihan hupusta -kirjoitusoppaan äänikirjaversiosta.
Ihan hupusta: Ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta -opaskirjaa varten Kiiskilä kirjoitti lyhyitä tarinan pätkiä, jotka löytyvät myös sanasta sanaan äskettäin ilmestyneestä Hupppu seiskalla -kirjasta sekä vielä julkaisemattomista Huppu kasilla- ja Huppu ysillä -kirjoista.
Ratkaisu oudoksuttaa: kirjoitusopasta lukemalla saa nimittäin esimerkiksi selville, että Hupun seitsemännen luokan orastava ihastuminen Aamuun ei johdakaan mihinkään ja lapsuuden ystävien Milan ja Nakun seurustelukin katkeaa.
Kiiskilän varhaisnuorten romaanin vahvuus on tavassa kuvata keskushenkilön ailahtelevaa tempoilua lapsuuden ja varhaisnuoruuden välitilassa. Näyttävät lego-rakennelmat, erityisesti hulppea huvipuiston miljöö, ovat Hupun huoneessa yhä esillä.
Välillä hän vertaa tuntemuksiaankin huvipuiston laitteisiin, esimerkiksi:
Mun sisuskalut nykii. Vatsalihaksen palaset vaihtavat paikkaa kuin vekkulatalon portaat.
Varhaisnuoren arjesta kirjoittavalla voi usein olla suuri houkutus överiin tai jollain muulla tavalla laskelmoituun tyyliin, liittyen esimerkiksi tunnetilojen ja heräävän seksuaalisen halun kuvaukseen.
Kiiskilä on näiltä osin – onneksi – maltillinen.
Huppu haluaisi tietää,
– – miltä tuntuu olla sellaisen tytön lähellä, johon on ihastunut ja joka ei olisi kaveri. Mila halaa mua joskus kun me nähdään, ja mä olen tanssinut sen kanssa itsenäisyyspäivän tansseja ja ollut sen pari liikkatuntien kehorentoutuksessa. Mutta Mila on Mila. Vaikka kyllä sekin on erilainen kuin ennen, välillä tuntuu, että se on jotenkin mua edellä.
Railakasta liioittelua ja karakteristiikkaa löytyy keskushenkilöä enemmän sivuhenkilöistä: Hupun isästä on tehty jokseenkin omintakeinen ja suorastaan vastenmielinen persoona, joka rakastaa tikkarien imemistä ja uhraa kaiken huomionsa esikoispojalleen, jääkiekkoilevalle Jarskalle, joka on Huppua pari vuotta vanhempi.
Äidin vastuulla on perheen lupaavan urheilijanuorukaisen muonittaminen treeniohjelman mukaisesti, ja niinpä perhe tuntuu elävän pelkällä pastalla. Onneksi äidillä on silmää kuopuksenkin kasvukivuille: hän yrittää kannustaa Huppua lukemaan ja kantaa painavia kirjakasseja kotiin kirjastosta sekä odottaa iltamyöhällä, että poika pääsee turvallisesti iltariennoistaan turvallisesti kotiin. Veljesten räväkän ja spontaanin mummon luonnekuvallekaan ei hevillä löydy vastinetta kotimaisesta varhaisnuorten kirjallisuudesta.
Kiiskilä on luonut kiinnostavan hahmon myös rinnakkaisluokan Matista, joka pelaa jääkiekkoa samassa joukkueessa Jarskan kanssa. Matti ei ole Hupun sanojen mukaan ”stereotyyppinen perusjätkä”. Matilla on oma huomiota herättävä pukeutumistyylinsä ja hän ottaa etäisyyttä joukkueen äijähurmokseen sekä sanoin että teoin.
Kasvamiseen liittyvää psyykkistä ja fyysistä hämmennystä Kiiskinen kuvaa oivaltavasti:
Mulla on taas nälkä, vaikka mä söin ruokalassa 18 kalapuikkoa. Alakoulussa mun enkka oli vain 12, ja silloinkin tuli paha olo. Mun yksivärisen suosikkihupparin hihat on jo lyhyet. Mä en kehtaa pitää sitä enää. Ja syksyllä ostetut lenkkarit on kaks numeroa liian pienet. Oon huomannut, että uidessa käännökset on hankalia ja mä lähden välillä eri suuntaan kuin pitäisi.
Mun peilikuva on ihan rimpula. Meidän liikunnanopettaja, jonka lempinimi on Adonis, on sanonut, että lihasmassaa alkaa kertymään vasta murroisän jälkeen tai sen lopulla. Kalapuikot auttaa siinä, koska niissä on protskua. – –
Romaanin lopussa Huppu tulee aivan konkreettisesti pois huppunsa uumenista. Samalla hän ottaa hieman etäisyyttä lapsuuden ystäviinsä ja laajentaa myös sosiaalista piiriään. Lapsuudesta asti jatkuneesta uintiharrastuksesta löytyy myös sopiva keino tasata ailahtelevan mielen kuohuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti