Maria Vilja: Kesän ainoa kaunis päivä, 34 sivua, WSOY 2024.
Tänään se vihdoin oli! Kaunis päivä!
Aarno ja äiti vasta hieroivat silmiään, kun Eila juoksi pakkaamaan reppuaan. Ikkunan takana aamu kimalteli kastepisaroista. Taivas oli kirkkaan sininen. Se tarkoitti viimein retkeä.
Kotimaisten, tiettyyn sarjaan kuulumattomien kuvakirjojen määrä on näppituntumani mukaan vähentynyt viime vuosina. Suuri osa kuvakirjoista sarjoittuu kertoessaan tietystä lapsisankarista, jonka kautta kuvataan lapsen kasvuun liittyviä haasteita tai kehitysvaiheita.
Maria Viljan Kesän ainoa kaunis päivä on tästä näkökulmasta ilahduttava uutuus.
Maria Vilja debytoi Maria Lassilan lastenkirjan Eeva ja harmaa kaapu (Karisto 2020) kuvittajana. Sen aihe oli rankkaakin rankempi, kun pienen lapsen näkökulmasta kuvattiin perheen toipumista tytön enon itsemurhasta.
Maria Viljan Kesän ainoa kaunis päivä on tästä näkökulmasta ilahduttava uutuus.
Maria Vilja debytoi Maria Lassilan lastenkirjan Eeva ja harmaa kaapu (Karisto 2020) kuvittajana. Sen aihe oli rankkaakin rankempi, kun pienen lapsen näkökulmasta kuvattiin perheen toipumista tytön enon itsemurhasta.
Sittemmin Vilja on tehnyt kaksi omaa kuvakirjaa, Villikissareppu ja Näkymätön reppu (Karisto 2023 ja 2022), jotka kertovat erityisherkän tytön arjesta.
Äskettäin ilmestynyt Viljan oma kuvakirja vihjaa vienosti nimellään, että ihan siloisesta idyllistä ei ole nytkään kyse.
Viljan kuvitustyylissä on paljon samaa arjen rosoisuutta kuin esimerkiksi Jenny Lucanderin ja Maria Sannin monissa kuvituksissa. Lapset ja aikuiset esitetään myös ”rumina” ja tunnepurkausten vietävinä.
Aikuinen kuvakirjan lukija tekee jo Viljan tarinan alussa monia huomioita, jotka tavallaan lieventävät Aarnon ja Eilan äidin tulevaa ”poksahdusta”.
Äiti lienee yksinhuoltaja. Eilalla ja Aarnolla on eri isät tai Eila on adoptiolapsi.
Äskettäin ilmestynyt Viljan oma kuvakirja vihjaa vienosti nimellään, että ihan siloisesta idyllistä ei ole nytkään kyse.
Viljan kuvitustyylissä on paljon samaa arjen rosoisuutta kuin esimerkiksi Jenny Lucanderin ja Maria Sannin monissa kuvituksissa. Lapset ja aikuiset esitetään myös ”rumina” ja tunnepurkausten vietävinä.
Aikuinen kuvakirjan lukija tekee jo Viljan tarinan alussa monia huomioita, jotka tavallaan lieventävät Aarnon ja Eilan äidin tulevaa ”poksahdusta”.
Äiti lienee yksinhuoltaja. Eilalla ja Aarnolla on eri isät tai Eila on adoptiolapsi.
Niskajumi johtuu varmasti suurelta osin siitä, että kuopus Aarno on nukkunut äitinsä vieressä kapealla sängyllä.
Molemmat lapset ovat todennäköisesti alle kouluikäisiä ja Aarnolla on ilmiselvästi uhmaikä.
Maria Vilja sanoittaa ja visuaalistaa lapsiperheen arjen kaaosta samastuttavasti.
Maria Vilja sanoittaa ja visuaalistaa lapsiperheen arjen kaaosta samastuttavasti.
Jo bussimatkalla äidin pinna on kiristymässä lukuisten viivästysten takia.
Bussissa äiti antoi Eilalle ja
Aarnolle leipää ja hengitti
rauhallisesti. Sisäään ja uloooos.
 |
| Retkeläiset ehtivät täpärästi lautalle. Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY 2024). |
Täpärästi he ehtivät lautalle, joka vie heidät retkikohteeseen, saareen.
Taitavasti Vilja hyödyntää kuvituksissaan toistuvasti eräänlaisen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmaa.
Koko aukeaman kuvituskuvassa äiti istuu suu tiukkana viivana lautan penkillä pitäen Aarnoa tämän itkukohtauksen aikana tiukasti sylissään, kädessään sulava jäätelö ja vieressään apea Eila.
Taitavasti Vilja hyödyntää kuvituksissaan toistuvasti eräänlaisen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmaa.
Koko aukeaman kuvituskuvassa äiti istuu suu tiukkana viivana lautan penkillä pitäen Aarnoa tämän itkukohtauksen aikana tiukasti sylissään, kädessään sulava jäätelö ja vieressään apea Eila.
Tämän kohtauksen ulkopuolinen tarkkailija on luultavasti lapsivihamielinen, lapseton aikuinen, joka pelkällä katseellaan mitätöi Eilan ja Aarnon äidin ponnistelut.
Kun kolmikko on rantautunut jo saarelle ja retkimieli yritetään virittää uudelleen, äidin painavista kantamuksista huolimatta, polulla kohdataan toinen retkeilijä, jonka mielestä äiti lapsineen ”näyttivät niin söpöiltä, että ohi kulkeva tyyppi olisi halunnut laittaa heidät pulloon. Se oli sanonta.”
Kun äidin mitta sitten tulee täyteen lasten toistuvien nahistelujen takia, hän toden totta ”poksahtaa” ja puhkeaa hillittömään itkuun.
Kun kolmikko on rantautunut jo saarelle ja retkimieli yritetään virittää uudelleen, äidin painavista kantamuksista huolimatta, polulla kohdataan toinen retkeilijä, jonka mielestä äiti lapsineen ”näyttivät niin söpöiltä, että ohi kulkeva tyyppi olisi halunnut laittaa heidät pulloon. Se oli sanonta.”
Kun äidin mitta sitten tulee täyteen lasten toistuvien nahistelujen takia, hän toden totta ”poksahtaa” ja puhkeaa hillittömään itkuun.
 |
| Aurinkoisen kesäpäivvän värit muuttuvat äidin tunnepurkauksessa. Aukeaman vasemmassa laidassa koiraa ulkoiluttavat retkeläiset tarkkailevat hämmentyneinä tilannetta. Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY 2024). |
Tämäkin kohtaus tallentuu aukeamalle.
Äiti uhkaa ensin, ettei enää koskaan lähde lasten kanssa retkelle. Ja lopuksi hän vielä sanoo haluavansa uudet lapset.
Kesän ainoa kaunis päivä kiteyttää sekä oivaltavasti että viiltävästi havaintoja nykyisestä suorittavasta elämänasenteesta ja vanhemmuuteen liittyvistä paineista. Ruman, väsyneen ja tunteensa estoitta osoittavan äidin tabu on rikottu jo Kristiina Louhen kuvakirjassa Ainon äiti on vihainen (Tammi 1986), mutta Viljan kuvakirjassa tuodaan esille rohkeasti myös lasten reaktio äidin kontrollin menettämiseen.
Kohtaus, jossa Eila ja Aarne menevät tunteenpurkauksen jälkeen hämmentyneinä äidin suuren punaisen hameen alle on äärimmäisen koskettava ja vertauskuvallinen.
– – Näytti siltä kuin jokin näkymätön oisi tönäissyt häntä. Hän painoi pään käsiinsä. Ja sitten tapahtui se ainoa asia, joka oli Eilan mielestä vielä pahempaa kuin äidin kiukku: äiti itki. Eikä se ollut mitään pientä nyyhkytystä, vaan hirveää vollotusta. Ohikulkijat kääntyivät katsomaan, mutta äiti ei välittänyt.
Jonkin aikaa oli vain mustaa.
Äiti uhkaa ensin, ettei enää koskaan lähde lasten kanssa retkelle. Ja lopuksi hän vielä sanoo haluavansa uudet lapset.
Kesän ainoa kaunis päivä kiteyttää sekä oivaltavasti että viiltävästi havaintoja nykyisestä suorittavasta elämänasenteesta ja vanhemmuuteen liittyvistä paineista. Ruman, väsyneen ja tunteensa estoitta osoittavan äidin tabu on rikottu jo Kristiina Louhen kuvakirjassa Ainon äiti on vihainen (Tammi 1986), mutta Viljan kuvakirjassa tuodaan esille rohkeasti myös lasten reaktio äidin kontrollin menettämiseen.
Kohtaus, jossa Eila ja Aarne menevät tunteenpurkauksen jälkeen hämmentyneinä äidin suuren punaisen hameen alle on äärimmäisen koskettava ja vertauskuvallinen.
 |
| Myös sovinnon hetkellä näyttäisi olevan tarkkailija, ehkä jokin lintu? Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY 2024). |
Lopuksi tehdään – tietenkin – sovinto.
Eila tarkistaa lopuksi, että mitäs jos tämä heidän retkipäivänsä tosiaankin oli kesän ainoa kaunis päivä.
Äiti kohauttaa olkiaan ja sanoo: "Sitten se on ihan hyvä näin”.
Ja luulen, että kameraan tallentuneet kuvat tulevat olemaan äidille jopa monia muita kuvia rakkaampia... ehkä juuri siksi, että ne ovat jo valmiiksi hiukan reunoistaan rispaantuneita.
Äiti kohauttaa olkiaan ja sanoo: "Sitten se on ihan hyvä näin”.
Ja luulen, että kameraan tallentuneet kuvat tulevat olemaan äidille jopa monia muita kuvia rakkaampia... ehkä juuri siksi, että ne ovat jo valmiiksi hiukan reunoistaan rispaantuneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti