Ystävyyden ytimessä

Ilja Karsikas: Sateenkaari-kiitäjä, 40 sivua, S&S 2024.

 
Anneli Kanto & Noora Katto: Vilma Virtanen ja kaveri, 32 sivua, Karisto 2024.
 

 

 

Tunnetaitoja työstäviä, esitystavaltaan melko ohjelmallisia lastenkirjoja ilmestyy läjäpäin. 

Tunnetaitojen ytimessä ollaan myös kahdessa uudessa  kuvakirjassa, jossa  verrytellään mutkattomasti ja rakentavasti kaveruustaitoja.
 

Olen jo moneen kertaan tuonut aiemminkin esille, kuinka nerokas konsepti on keksitty Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan. 

Vilma Virtanen ja kaveri on sarjan 15. osa.

Virtasen suurperheessä on viisi eri-ikäistä sisarusta, joilla on aina jokin kehitysvaihe tai muu kimurantti elämäntilanne työstettävänään. 

Kannon lapsipsykologia on kuitenkin arkijärkisen oivaltavaa. 

Ääneenlukua kuunteleva lapsi ei kiusaannu asioiden liiallisesta alleviivaamisesta, vaan tempautuu myötäelämään Virtasten lasten arkea, jonka käänteissä on juuri sopivasti tunnistettavia piirteitä. 

Näkymä eskarin pihaleikkeihin paljastaa Viman murheen: kaikilla muilla
on leikkikaveri. Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024). 

Eskari-ikäinen Vilma kaipaa omaa kaveria. Hänellä on aika paljon toiveita ja jopa suoranaisia vaatimuksia, jotka parhaan kaverin olisi hyvä täyttää. 

 
Eskariin on hiljattain tullut uusi tyttö, Aisha, joka puhuu Vilman mielestä kummallisesti. Hannu on kiinnostunut hänen laillaan tutkimisesta, mutta ei kai paras ystävä voi olla poika? 

Vilma työstää itse tykönään ystävyyden kriteereitä ja saa huomata, että yhden parhaan kaverin sijasta voi olla kaksikin parasta kaveria, joiden taidot ja kiinnostuksen kohteet ja luonteenpiirteet voivat parhaimmillaan olla yksinomaan hyvä juttu.

Vilma jää ryhmätyössä ilman paria, mutta Hannun ja
Aishan mielestä parityötä voidaan tehdä myös kolmistaan. 
Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa 
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024).  

 
Noora Katon kuvitus kiteyttää lasten  ilmeissä ja eleissä olennaiset tunteet.
 
Tekstiä on leikki-ikäisten kuvakirjaan melko paljon, joskus jopa kahdella palstalla. 
 
Ilja Karsikkaan Sateenkaarikiitäjässä Riina möksähtää parhaalle kaverilleen Mallalle, kun tämä voittaa hänet miekkailuleikissä.  

Paha mieli jää jumittamaan Riinan mieleen, vaikka Malla olisikin valmis jatkamaan muita leikkejä. 

Riina kuulee kummallista siritystä ja lähtee jäljittämään sen alkuperää:

Kaupunki oli täynnä huumaavaa siritystä. Oli vaikea hahmottaa, mistä ääni tuli. Riinasta tuntui silti, että sitä oli seurattava. 

Riina mököttää sisällä, vaikka Malla (taka-alalla ulkona)
olisi valmis jatkamaan leikkejä. Ilja Karsikkaan kuvitusta
kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Riina päätyy ensin kasvitieteelliseen puutarhaan, sitten kirjastoon ja taidemuseon kukka- ja perhosmaalausten näyttelyyn ja lopulta kukkakauppaan, mistä löytyy ratkaiseva vihje. 

Kaupungin jättömaalla on Mallan tekemä hieno puumaja, ja siritys siellä voimistuu entisestään: kun Malla ja Riina sopivat riitansa, sateenkaarikiitäjän sirityskin vaimenee.   

Kuvituksen katsoja oivaltaa myös Riinan päätyneen perille,
kun sateenkaaren pääkin löytyy juuri Mallan rakentaman
puumajan luota. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan 
Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Sateenkaarikiitäjän taitto ja kuvakerronta on taiten tehty. 

Tarinassa on eteenpäin kiirehtivä, mutta silti sopivan verkkainen tempo, kun Riina matkaa halki kaupungin vasemmalta oikealle. 

Viime aikoina on ilmestynyt paljon kuvakirjoja, joita pitää kuvan ehdoilla käännellä horisontaalisesta asennosta eri suuntiin kuvatarinan ehdoilla. 

Tällainen toiminnallisuus sopii hyvin tunteita työstäviin kuvakirjoihin, koska tunteetkin voivat välillä heittää kuperkeikkaa! 

 

Vaakasuuntainen kirja kiepautetaan pystysuuntaan, jotta  
perhosten kauneus ja sovinto saavat enemmän tilaa. Ilja Karsikkaan
kuvitusta kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

Noora Katon ja Ilja Karsikkaan kuvitustyylit eroavat toisistaan. 

Sateenkaarikiitäjän kuvitus on rouhea ja luonnosmainen. 

Noora Katon kuvitus muistuttaa lastenohjelmista tuttujen animaatioiden tyyliä, mikä saattaa osaltaan selittää kuvakirjasarjan suosiota.   

Aikuisen tehtävänä on pitää kuvakirjavalikoimaa kuvitustyylien osalta mahdollisimman monipuolisena. 

Sillä tavalla koulitaan vähitellen myös lapsen taitoa lukea ja tulkita erilaisia kuvituksia.