Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika. 112 sivua. WSOY 2025. Kansi Kaisu Sandberg.
Aloin tehdä Rudolfista muistiinpanoja. Minulla ei ollut vielä lauseita, vaan pelkkiä sanoja. Millä paikkakunnilla taisteltiin tammikuussa, missä helmi- ja maaliskuussa. Mssä meni milloinkin punaisten rintamalinja, missä valkoisten. Tammikuussa Viipuri, helmikuussa Uusikirkko. Sitten maaliskuussa Kuusaan ja Hotakan rintama. Kivennapa, Kausamo. Kannelärvi, Mustanmäen asema. Lopulta Terijoki ja Raivola. Kaikki outoja nimiä, joista en ollut koskaan kuullut. Ne alkoivat kuulostaa eksoottisilta. Paikat olivat Karjalan Kannaksella, joka oli joskus kuulunut Suomelle. Se tarkoitti Laatokan ja Suomenlahden välistä aluetta. Siellä asuneet ihmiset olivat joutuneet muuttamaan länteen, kun Neuvostoliitto vaati sen alueen itselleen toisen maailmansodan jälkeen.
Ja Kannaksella oli elänyt ja taistellut kauan sitten myös Rudolf.
Aikana, jolloin nuortenromaanien kustannuspäätökseen tuntuvat vaikuttavan entistä enemmän riittävän trendikkäät aiheet ja nykynuorten elämäntavan katu-uskottava kuvaus, ilahdun siitä, että myös historiallisista aiheista kertoville nuortenkirjoille löytyy yhä kustantajia.
Juuri ilmestynyt Sisko Latvuksen Rudolfin näköinen poika kiinnittyy lopun jälkisanojen kautta Latvuksen aiempia historiallisia nuortenromaaneja (Evakkojunalla länteen, 1984, Kaukana omalta maalta, 2011 ja Kaksi sateenkaarta, 2014) selkeämmin hänen omaan sukuhistoriaansa.
Juuri ilmestynyt Sisko Latvuksen Rudolfin näköinen poika kiinnittyy lopun jälkisanojen kautta Latvuksen aiempia historiallisia nuortenromaaneja (Evakkojunalla länteen, 1984, Kaukana omalta maalta, 2011 ja Kaksi sateenkaarta, 2014) selkeämmin hänen omaan sukuhistoriaansa.
Tulkintani mukaan Latvus kertoo isoisänsä Rudolfin tarinan, tosin fiktioon verhottuna.
Jasper on juuri käynyt rippileirin ja viettää joutilasta kesälomaa, johon mahtuu hiljattain perustetun bändin harjoituksia ja haaveilua samalla leirillä olleesta ja bändiin kuuluvasta Juulista.
Jasper on juuri käynyt rippileirin ja viettää joutilasta kesälomaa, johon mahtuu hiljattain perustetun bändin harjoituksia ja haaveilua samalla leirillä olleesta ja bändiin kuuluvasta Juulista.
Jasper tosin olettaa ensin, että hänen paras ystävänsä Eino ja Juuli seurustelevat, sillä nuoret pitävät säännöllisesti yhteyttä. Siltikään Jasper ei voi mitään sille, että tuntee kropassaan kummallista värinää, halusi tai ei.
Kun Jasper vie rippikuvansa mummilleen, tämä huomaa lapsenlapsensa yhdennäköisyyden sisällissodassa vain 20-vuotiaana kuolleeseen sukulaiseen, Rudolfiin.
Jasper saa sukututkimusta harrastavalta tädiltään Rudolfiin liittyvää materiaalia, ja vähitellen miehen elämänkohtalo vie pojan mukanaan.
Kun Jasper vie rippikuvansa mummilleen, tämä huomaa lapsenlapsensa yhdennäköisyyden sisällissodassa vain 20-vuotiaana kuolleeseen sukulaiseen, Rudolfiin.
Jasper saa sukututkimusta harrastavalta tädiltään Rudolfiin liittyvää materiaalia, ja vähitellen miehen elämänkohtalo vie pojan mukanaan.
Jasperin Rudolfille aluksi pukema sankarin viitta kuitenkin putoaa, kun poika saa tietää, ettei Rudolfkaan siekaillut tarttua aseisiin sisällissodassa:
Latvus niveltää kekseliäästi Rudolfin vaiheet osaksi romaanin nykyhetken kuvaukseen muuttaessaan kuulustelupöytäkirjojen aineistoa vuoropuhelun muotoon. Tällä tavoin kirjaa lukeva nuori, jolla on kenties vielä historiallisten tapahtumien osalta hieman heppoiset tiedot tapahtumista, pystyy suodattamaan paremmin Rudolfin vaiheita.
Jasperista tuntuu, että Rudolf työntyy lähes väkisin hänen ajatuksiinsa ja arkeensa. Juuli auttaa Jasperia Rudolfin vaiheiden selvityksessä. Tyttö pystyy etäännyttämään itsensä Jasperia paremmin, ja niinpä hän tokaiseekin pojalle: ”Et kai sä luullut, että sota ois kiva?”
Latvus havainnollistaa hienoin kielikuvin Jasperin tunnemyrskyjä, jotka liittyvät yhtälaisesti ihastumiseen kuin suvun vaiettujen asioidenkin jäljittämiseenkin:
Lopulta raskas prosessi tiivistyy pojan bändille sanoittamaan lauluun, jonka esiesitys on itsenäisyyspäivänä sodanvastaisessa tapahtumassa Helsingin Narinkkatorilla.
Suomen lähihistorian lisäksi Latvuksen romaanin voi lukea myös nuoruuden etsikkoajan kuvauksena. Bändiharrastuksen myötä Jasperin itseluottamus vähitellen kasvaa. Myös hänen vanhempansa tukevat ja kannustavat kitaransoittoon, ja yhdessä isän kanssa käydään ostamassa myös ensimmäinen sähkökitara.
Romaania lukiessa mieleeni tuli ruotsalaisen Johan Ehnin Hevospojat (Otava 2024, suom. Sirje Niitepõld), joka rinnastaa 1930-luvulla eläneiden sirkuksessa keski-Euroopassa kiertäneiden nuorukaisten rakkaustarinan nykyhetkeen.
Olin koko loppuillan vihainen. Kuvittelin, miten tuomittu mies oli anellut armoa. Olisihan Rudof voinut kaverinsa kanssa päästää miehen karkuun ja sillä siisti!
Uskoiko hän tosiaan, että tappamalla toisia ihmisiä voisi saada aikaan vallankumouksen? Tietysti hän vain sen mitä oli käsketty, ja tappamista vartenhan aseitakin oli hankittu. Mutta miten hän pystyi ampumaan noin vain ihmisen, joka ei ollut edes uhannut häntä itseään eikä syyllistynyt sen kummempaan kuin hän itsekään Pietarin-matkallaan?
Latvus niveltää kekseliäästi Rudolfin vaiheet osaksi romaanin nykyhetken kuvaukseen muuttaessaan kuulustelupöytäkirjojen aineistoa vuoropuhelun muotoon. Tällä tavoin kirjaa lukeva nuori, jolla on kenties vielä historiallisten tapahtumien osalta hieman heppoiset tiedot tapahtumista, pystyy suodattamaan paremmin Rudolfin vaiheita.
Jasperista tuntuu, että Rudolf työntyy lähes väkisin hänen ajatuksiinsa ja arkeensa. Juuli auttaa Jasperia Rudolfin vaiheiden selvityksessä. Tyttö pystyy etäännyttämään itsensä Jasperia paremmin, ja niinpä hän tokaiseekin pojalle: ”Et kai sä luullut, että sota ois kiva?”
Latvus havainnollistaa hienoin kielikuvin Jasperin tunnemyrskyjä, jotka liittyvät yhtälaisesti ihastumiseen kuin suvun vaiettujen asioidenkin jäljittämiseenkin:
Elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin ihminen irtoaa vanhoista kehyksistä kuin valokuva, joka on menettänyt merkityksensä. Yhtäkkiä on vailla tuttuja tukirimoja. – –
Lopulta raskas prosessi tiivistyy pojan bändille sanoittamaan lauluun, jonka esiesitys on itsenäisyyspäivänä sodanvastaisessa tapahtumassa Helsingin Narinkkatorilla.
Suomen lähihistorian lisäksi Latvuksen romaanin voi lukea myös nuoruuden etsikkoajan kuvauksena. Bändiharrastuksen myötä Jasperin itseluottamus vähitellen kasvaa. Myös hänen vanhempansa tukevat ja kannustavat kitaransoittoon, ja yhdessä isän kanssa käydään ostamassa myös ensimmäinen sähkökitara.
Toinen miehistä on muuttanut viettämään vanhuudenpäiviään Ruotsiin ja tarvitsee kotihoidon apua päivittäisessä arjessaan. Kesätöissä vanhusten kotipalvelussa oleva teini-ikäinen Anton kiinnostuu puhumattoman Alexander Kovacin vanhoista valokuvista.
Parhaimmillaan nuortenromaani voi sysätä Hevospojat- ja Rudolfin näköinen poika -kirjojen tavoin lukijansa hankkimaan tietoa lähihistorian tapahtumista. Siksi olisi suotavaa, että yläkoulun ja toisen asteen historian opetuskin hyödyntäisi nykyistä enemmän historiallisista taitekohdista kertovia nuortenkirjoja.
Parhaimmillaan nuortenromaani voi sysätä Hevospojat- ja Rudolfin näköinen poika -kirjojen tavoin lukijansa hankkimaan tietoa lähihistorian tapahtumista. Siksi olisi suotavaa, että yläkoulun ja toisen asteen historian opetuskin hyödyntäisi nykyistä enemmän historiallisista taitekohdista kertovia nuortenkirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti