maanantai 21. syyskuuta 2026

Luksuselämyksiä parvekkeella ja miljoonan tähden hotellissa metsässä













Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli. 48 sivua. WSOY 2026.

Merja Svensk & Meria Palin: Unni telttailee. 24 sivua. Lenninsiivet 2026.



Nykyhallituksen monet säästötoimet ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä, jotka joutuvat karsimaan monista välttämättömistä menoistaan.


Lastenkirjojen tekijöillä on nyt monia kekseliäitä tapoja nostaa yhteiskunnallinen todellisuus kirjojen aiheiksi ilman saarnaamista tai alleviivaamista.

Uudet kuvakirjat Miljoonan tähden hotelli ja Unni telttailee muistuttavat lapselle ja aikuiselle, että parhaat elämykset – ja oivallukset – ovat usein ilmaisia.

Unnin äiti ajaa perävaunullista kuorma-autoa. 

Äidillä on edessä pitkä työvuoro ja Unni pääsee samassa kerrostalossa asuvan Kertun luokse yökylään. 

Unnin mummo asuu kaukana toisessa maassa, joten Kerttu on ottanut mieluusti tehtäväkseen toimittaa myös mummon virkaa. 

Kertun kodissa on kaksi huonetta, keittiö, suuri parveke sekä jännittäviä tavaroita. Unni katselee ympärilleen ja huomaa Kerttu-mummon taas hassutelleen. 
– Taulu on väärinpäin, Unni nauraa.  
– Voihan se olla vaihteeksi noinkin, Kerttu nauraa. – Mitä haluaisit leikkiä? 
– Leikitään lomaa, Unni keksii ja juoksee parvekkeelle.


Kerttu-mummo haluaa kyseenalaistaa aikuisten puisevan ja
rationaalin ajattelun. Meria Palinin kuvitusta Merja Svenskin
tekstiin kuvakirjassa Unni telttailee (Lenninsiivet 2026). 



Kerttu keksii, että pystytetään teltta parvekkeelle. 

Kun parvekkeelle viedään kaikki Kertun viherkasvit, siitä tulee vehreä metsä!  

Illan tullen Unni kaipaa äitiään, mutta pienestä haikeudestakin selvitään Kertun  viisailla neuvoilla.

Lenninsiivet on pieni ja viisas lapsentahtisiin lastenkirjoihin keskittynyt kustantamo. 

Merja Svenskin kuvakirjatarina on konstailematon ja sympaattinen. 

Meria Palinin selkeä kuvitus tavoittaa lapsen ja aikuisen yhteisen innostuksen ja leikin ilon.

Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen Miljoonan tähden hotelli saa aiheensa tilanteesta, jossa lapset vertailevat lomakokemuksiaan. 

Emppu on ollut lomalla ulkomailla ja Venni mummolassa kotimaassa. 

Vaikka lapset eivät suoranaisesti arvota lomanviettotapojaan, Venni kysyy illalla isältään, voisivatko hekin joskus Empun perheen tavoin lentää lentokoneella ulkomaille, missä olisi delfiinejä ja yötivoli.  

Isä kertoo käyneensä omassa lapsuudessaan miljoonan tähden hotellissa. 

– Se ei oikeastaan ole hotelli ollenkaan, mutta se on omalla tavallaan tosi hieno paikka. Yö siellä on jopa jännempi kokemus kuin tavallisessa hotellissa, isä jatkaa selittämistä. 
– Pääsenkö minä miljoonan tähden hotelliin ensi kesänä? kysyn toiveikkaasti. 
– Kuule Venni, me voidaan mennä sinne jo ensi viikonloppuna, isä lupaa yllättäen. 


Matka hotelliin taittuu bussilla, jonka ikkunasta vilistävät vaihtuvat maisemat. 


Kun päätös hotelliretkestä on tehty, isä ryhtyy tutkimaan karttoja.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin kuvakirjassa
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Olen usein sanonut, että kuvakirja on lapselle aina myös tietokirja elämästä. 

Lempeästi ja lapsentahtisesti Miljoonan tähden hotelli kertoo lapsen ensimmäisestä metsäretkestä, johon sisältyy paljon myös kehollisia aistimuksia:

Tuntuu kuin kasvit tulisivat koko ajan lähemmäs. Ne kutittavat poskiani. Ehkä ne haluaisivat kahmaista minut syliin.

Mira Mallius on tässä kuvakirjassa oivaltavasti muokannut tunnistettavien hahmojen varaan rakennettua kuvitustaan kollaasielementeillä.


Esimerkki kollaasitekniikan nerokkaasta käytöstä:
puun kaarnaiset rungot houkuttelevat koskettamaan 
niitä. 
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron
tekstiin kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Muutamat tarkoin valitut detaljit, kuten sammaloituneet ja kaarnaiset puun rungot, muurahaispesä, isot kivet sekä puun lehdet ja kuusipuut tuntuvat suorastaan työntyvän kolmiulotteisina ulos kuvituksesta. 

Vennin isän olemus on läpi kuvituksen yhtä levollinen ja mietteliäs. 

Lastenkirjan kuvituksissa aikuistenkaan ei tarvitse aina näyttää energisiltä tai super-iloisilta. 

Samansukuista ihmettelyä ja keskittymistä löytyy myös Vennin ilmeistä. 


Jännitys näkyy Vennin ja isän olemuksesta.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin
kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Miljoonan tähden hotellin markkinointivaltti päässee oikeuksiinsa tietysti vasta pimeän tullen, kun otsalamppujen valokin on sammutettu.

Tämän näkymän todentamiseen tarvitaan taitettu aukeama, jonka ansiosta näkymä leviää panoraamakuvaksi.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti