Marja-Leena Tiainen: Maiju ja Bao. Kuvittanut Väinö Heinonen. 160 sivua. Tammi 2009.Lasten- ja varhaisnuortenkirjoissa sosiaalinen eriarvoisuus ei juurikaan näy, vaikka näinä vaikeina aikoina aihe olisi hyvinkin ajankohtainen ja paneutuneen käsittelyn arvoinen.
Marja-Leena Tiainen on yhteiskunnallisesti kantaaottava ja valveutuneesti lasten ja nuorten elämää tarkkaileva lasten- ja nuortenkirjailija. Hänellä on herkät anturit kuvata erilaisia lapsen ja nuoren arkeen vaikuttaneita ilmiöitä heti tuoreeltaan.
Jo aiemmin viittasin Timo Parvelan uusimman Ella-kirjan yhteydessä Tiaisen Vihreä varis –sarjassa vuonna 1993 ilmestyneeseen Pyry, Pilvi ja pennittömät –kirjaan, jossa isän työttömyys heijastui nopeasti myös lasten kaverisuhteisiin. Tiainen on kuvannut myös suvaitsevaisuutta maahanmuuttajan ja turvapaikan hakijan näkökulmasta paitsi Alex-trilogiassaan niin myös Arttu K- sarjassaan (Tammi 1998–2002), jossa yhtenä sivuhenkilönä on inkeriläinen paluumuuttajatyttö.
Tätä taustaa vasten tuntuu hiukan tarkoitushakuiselta että Maiju ja Bao –kirjassa suomalaisen 11-vuotiaan Maijun on mentävä aina Vietnamiin asti sisäistääkseen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ristiriidat.
Lieneekö kyse lastenkirjallisuudelle yhä tyypillisestä poliittisesta korrektiudesta, kun avoimen tiedostavan ongelmanasettelun sijasta tyydytään tällaiseen etelänmatkalla tehtävään ja nopeasti ohimenevään havainnointiin? Sama kaava toistuu nimittäin myös Teija Niemen lastenromaanissa Onni Afrikassa (Pieni karhu 2006)
Maijun perhe lähtee isän jääkiekkovalmentajan työn vuoksi yhdessä Vietnamiin. Isä hötkyilee oman egonsa pönkittämiseksi, mutta Maijulla on aikaa ja uteliaisuutta tutustua myös ominpäin Phu Quocin saareen. Aivan hotellin kupeessa on hökkeli, jonka sisäpihalle Maijua ja hänen pikkuveljeään houkuttaa pieni koiranpentu. Vähin erin tyttö tutustuu hökkelissä ison perheensä kanssa asvuaan Bao-poikaan. Elekielen ja iloisen luonteenlaatunsa ansiosta lapset ystävystyvät nopeasti.
Tiainen tarjoilee makupaloja vietnamilaisesta kulttuurista, tavoista ja ruokaperinteestä. Thaimaan ja Vietnamin matkailun suosion nosteessa kirjan miljöö kiinnostaa varmasti monia lapsia.
Baon isä on köyhä kalastaja, joten poika ei osaa uneksiakaan Maijun yltäkylläisestä elämästä. Maijun sosiaalinen tietoisuus herää, kun turistien piristykseksi järjestetty ilotulitus aiheuttaa tulipalon ja Baon perheen koti tuhoutuu.
Kotiin palattuaan Maiju organisoi laajamittaisen hyväntekeväisyyskeräyksen Baon perheen auttamiseksi. Näiltä osin Tiaisen Maiju ja Bao on kuin toisinto vanhojen tyttökirjojen hyveellisestä köyhien auttamiseetoksesta.
Mutta Tiainen näyttää kyntensä juuri siinä, että hän tekee mahdottomasta mahdollisen. Vaikka Maiju kohtaakin rahankeräysprojektissaan aikuisten penseyttä, itsekkyyttä, ennakkoluuloja ja rationaalista ajattelua, hän ei anna periksi. Parahiksi Maiju saa vetoapua kaupunkilehdeltä, joka tekee Maijusta näyttävän haastattelun.
Tavanomaisempina juonteina tarinassa sivutaan isän työpaikan menetyksestä ja uraputken katkeamisesta aiheutuvia paineita sekä Maijun haavetta omasta koirasta.
Maijun suhteellisuudentaju on selvästi Baon rahankeräyksen aikana kasvanut, sillä lopulta hän kelpuuttaa perheen lemmikiksi kalliin rotukoiran sijasta löytöeläinkotiin huostaanotetun sekarotuisen koiranpennun.
Väinö Heinonen tekee pilapiirrosmaisella mustavalkokuvituksella debyyttinsä lastenkirjan kuvittajana. Heinosen ihmishahmojen kulmikkaat kasvot ja ilmeet muistuttavat paljossa ruotsalaisen kuvittaja Johan Unengen piirtimen jälkeä.
On hienoa, että Tammen jo vuonna 1980 alkanut helppolukuinen Vihreä varis– sarja raakkuu taas elinvoimaisena.
Sarjalle on yhä tilausta. Saman kustantajan Kirjava kukko ja Keltanokka vetoavat nuorempiin lukijoihin ja ovat miljööltään ja juoniaihioiltaan usein Vihreä varis- sarjaa sadunomaisempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti