Aikahyppy vanhempien lapsuuteen

Elisabet Aho: Aadan aikaikkuna. 203 sivua. Otava 2009. Kansi Aino-Maija Metsola.

Fantasiakirjallisuuden vanavedessä myös lasten ja varhaisnuorten arjesta ammentavissa romaaneissa tehdään nykyisin entistä enemmän kerronnallisia kokeiluita ja suoranaista aikamatkailua.

Urheiluaiheisista Salipantterit-kirjoista entuudestaan tutun Elisabet Ahon Aadan aikaikkuna on viehättävä tyttöromaani, joka on myös yksi kuudesta Arvid Lydecken -palkintoehdokkaasta.

Yhdeksänvuotias Aada asuu äitinsä kanssa vilkasliikenteisen kadun varrella vanhassa kerrostalossa. Turvallisuuden tuntua lisäävät samassa rapussa asuvat isovanhemmat, joiden luona Aada usein viettää aikaa koulun jälkeen. Mummin sydänvaivat huolestuttavat kuitenkin kaikkia, ja epävarmuus työntyy uutena tunnetilana myös Aadan arkeen.

Kadun humua ikkunalaudalta tarkkaillessaan Aada oivaltaa pystyvänsä siirtymään toiseen todellisuuteen, tai tosi asiassa aikakauteen, mikä tosin selviää hänelle vasta vähitellen.

Tyttö tekee visiittejä oman äitinsä varhaiseen lapsuuteen samassa korttelissa, vuoteen 1968. Aada ystävystyy ikäisensä Marjutin kanssa, joka pitää Aadaa hienon perheen tyttönä, eikä siksi kummemmin kyseenalaista hänen omituista pukeutumistaan, puheen parttaan, barbejaan saati kännykkäänsä. (Ja kännykän avulla Aada jallittaa Marjutin kanssa mojovalla tavalla pihan kiusanhenkiä, ilkeitä poikia, jotka ovat aina Marjutin ja tämän pikkuveljen riesana!)

Marjutilla on paljon kotitöihin liittyviä velvollisuuksia ja yksinhuoltajaperheen elämään tottunut Aada oppii paljon yhteisöllisyydestä ja vastuunkannosta. Tyttöjä yhdistää myös huoli mummien sairaudesta, myös Marjutin mummo on vakavasti sairas.

Elisabet Aho kirjoittaa sujuvan konstailematonta pikkutyttöjen arjesta lohkeavaa aikamatkafantasiaa. Vaikka jotkut juonenkäänteet – esim. kuinka Aada valppautensa ansiosta onnistuu pelstamaan vaunuissa nukkuvan äitinsä joutumasta auton alle, ovatkin vähän absurdeja, niin juoni kulkee silti varsin luonnikkaasti eteenpäin.

Samaa aihetta on tosin jo aiemmin Ahoa omintakeisemmin hyödyntänyt Marja Luukkonen varhaisnuorten romaanissaan Kivinen kello (Tammi 2007). Siinä aikamatkailua tehdään päinvastaiseen suuntaan, 13-vuotias Malla siirtyy vuodesta 1977 2000-luvun alkupuolelle! Kirjan käsittämättömän ruman kansikuvan ei saa antaa olla esteenä kiehtovalle lukukokemukselle.