Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas. Suomentanut Nora Schuurman. 240 sivua. Otava 2004. 2. painos Seven-pokkarisarja, Otava 2009.
Kattona tähtitaivas. Draamaelokuva. Ohjaus Lisa Siwe. Pääosissa Josephine Matsson, Mika Berdtsdotter Ahlén, Annika Hallin, Anki Lidén ja Samuel Haus. Suomen ensi-ilta 18.12.2009. Levitys Finnkino.
Ruotsalainen Johanna Thydell (s. 1980) sai esikoisromaanistaan I taket lyser stjärnorna (2003) Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavan August-palkinnon. Romaani pohjaa Thydellin omiin kokemuksiin.
13-vuotiaalla Jennalla ei ole helppoa. Pahimman murrosiän kurimuksen rinnalla hänen pitäisi työstää myös äitinsä sairastumista rintasyöpään. Mutta on paljon helpompaa paeta ahdistavaa asiaa uusiin, uhmakkaisiin kaveripiireihin kuin kohdata asia silmästä silmään, yhdessä isovanhempien, mummin ja vaarin ja äidin kanssa.
Petturi. Sitä hän on. Mutta ei hän ei enää halua mennä äidin luo. Hän ei halua nähdä tätä sairaalassa, otsa kurtussa kivusta, posket kalmankalpeina. Hän ei halua nähdä, kuinka äiti palelee keltaisen vohvelikangaspeiton alla, kuinka hanta pistetään neuloilla, kuinka hänet tungetaan täyteen pillereitä. Pyöreitä pillereitä, pitkulaisia. Ja kapseleita myös.
Jenna ei halua nähdä, kuinka hän katoaa.
Jenna ei halua nähdä häntä.
Sillä hän ei ole enää äiti.
Kauniisti, mutta ilman paatosta, Thydell kuvaa kolmen sukupolven naisten kohtaamisia ja kohtaamattomuutta. Ja kuten ruotsalaisissa nuorisokuvauksissa aina, on tässäkin Jennan kasvutarinassa särmää antamassa entisen parhaan ystävän Susannan täydellinen ydinperhe ja uuden Ullis-ystävän oma kipeä suhde alkoholisoituneesen ja pahasti kasvatusvastuunsa hukanneeseen äitiinsä.
Suomen ensi-iltaan ennen joulua tullut ruotsalainen elokuva Kattona tähtitaivas on perusjuoneltaan varsin uskollinen Thydellin nuortenromaanille. Siinä tosin päähenkilö Jenna, jota Josephine Mattsson näyttelee pirskahtelevan aidosti, on jo 14-vuotias, uhossaan kirjallista roolihahmoaan vieläkin kokeilunhaluisempi, mutta myös uskottavan haavoittuva tyttö.
Elokuvassa Jennan ja Ulliksen hiljalleen vankistuva ystävyys on romaania paljon keskeisemmällä sijalla.
Thydellin nuortenromaanissa ja sen filmatisoinnissa Jennan on opeteltava jatkamaan elämäänsä ilman äitiä. Hän kirjoittaa äidinkielen tunnilla runon: Jos sinä kuolet, äiti, /niin minä tapan itseni”.
Mutta monien tuskallisten vaiheiden jälkeen Jenna muuntaa runon sävyltään toiseksi: ”Jos sinä kuolet äiti, niin minä aion jäädä eloon./ Sinun takiasi”.
Kirja ja elokuva eivät jätä kenenkään silmiä kuiviksi.
Nuortenromaanissa ei enää ole itsestäänselvää auvoista loppua.
Samana vuonna Thydellin romaanin suomennoksen kanssa ilmestyi Tuula Sandströmin ja Bosse Österbergin Santeri ja Syöpäri: Ylösnousemuskuja 1 (Suomen syöpäpotilaat 2004), jossa poika voimauttaa itseään taideterapiankin keinoin ymmärtämään äidin kehossa mellastavaa Syöpäriä.
Thydellin nuortenromaanissa ja sen filmatisoinnissa Jennan on opeteltava jatkamaan elämäänsä ilman äitiä. Hän kirjoittaa äidinkielen tunnilla runon: Jos sinä kuolet, äiti, /niin minä tapan itseni”.
Mutta monien tuskallisten vaiheiden jälkeen Jenna muuntaa runon sävyltään toiseksi: ”Jos sinä kuolet äiti, niin minä aion jäädä eloon./ Sinun takiasi”.
Kirja ja elokuva eivät jätä kenenkään silmiä kuiviksi.
Nuortenromaanissa ei enää ole itsestäänselvää auvoista loppua.
Samana vuonna Thydellin romaanin suomennoksen kanssa ilmestyi Tuula Sandströmin ja Bosse Österbergin Santeri ja Syöpäri: Ylösnousemuskuja 1 (Suomen syöpäpotilaat 2004), jossa poika voimauttaa itseään taideterapiankin keinoin ymmärtämään äidin kehossa mellastavaa Syöpäriä.
Hannu Mäkelän Helmi, pienen koiran ja tytön tarina (Tammi 2007, kuv. Marika Maijala) ja Hellevi Salmisen Tinkan keinukesä (Otava 2007, kuv. Katja Tukiainen) kertovat alle 10-vuotiaiden tyttöpäähenkilöiden kautta äidin sairastamasta rintasyövästä – ja siitä selviytymisestä valoisiksi taittuvin äänenpainoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti