Kun Nalle Puh Risto Räppääjän rökitti...

Helsingin Sanomissa tänään Lastenkirjasivulla näyttävästi esillä olllut toimittaja Milla Aution teettämä kysely 3.-4.-luokkalaisten suosikkisatujen sankareista kirvoittaa monenlaisia mietteitä. Spontaaneja mielenilmauksia löytyy myös lehden nettisivuilta, joissa vastustetaan ylimalkaan satusankarien kilpailuttamista.

Tässä moitteessa on totta toinen puoli. Ja nimenomaan Nalle Puhin yhteydessä tuntuu vähän liioittelevalta väittää sen rökittäneen vastustajansa, sillä läpeensä leppoisasta Nalle Puhista ei tikulla kaivamallakaan löydy mitään kilpailuhenkeä saati halua mitellä voimiaan kenenkään kanssa.

Kyselyn otoksena oli siis nelisensataa 3.- ja 4-luokkalaista, 9–11-vuotiasta koululaista eri puolilta Suomea. Hajonta oli ymmärrettävästi suuri, ja kärkeen pääsi jo parillakymmenellä äänellä.

On hyvä, että lapsille tarjoutuu mahdollisuus kertoa – epätieteellisesti ja siksi myös sopivan epävirallisesti – lukukokemuksistaan. Lapsilta kysytään mielestäni ylimalkaan ihan liian vähän mielipiteitä. Näin pieni otos sisältää tietysti monia varauksia. Lapset ovat itse saaneet päättää, mitä pitävät satuna. Kysymyksen asettelusta tai vastauksista ei niin muodoin selviä, ovatko satusankarit heidän tämänhetkisiä suosikkejaan vai muistumia varhaisemmasta lapsuudesta.

Rouva Huulla oli mahdollisuus tutustua kyselyä kommentoivan tutkijan roolissa tuloksiin ja kuulla myös lehdessä referoituja laajempi otos lasten kirjallisia perusteita satusuosikeilleen. Niistä monessa korostui vanhemman ja lapsen lukuhetken merkitsevyys, eli se tunneside, joka syntyy aikuisen ja hänelle ääneen lukevan lapsen välille. On hienoa, että 3.-4.-luokkalaisetkin vielä ymmärtävät näiden ainutkertaisten hetkien merkityksellisyyden ja myös muistelevat niitä avoimesti!

Klassisten satujen näinkin suuri määrä ei ollut itselleni yllätys. Hannu ja Kerttu, Lumikki, Kolme pientä porsasta ja Punahilkka pitivät suvereenisti klassikkosatujen kärkipaikkoja hallussaan. Näiden satujen lumo selittyy monituhatvuotisella tarina-aarteella, jota on eri sukupolvien mittaan koeteltu ja hyväksi havaittu. Kansansatujen viisaus on osattu kiteyttää niin kompaktiin pakettiin, että edes ylikansalliset mediamogulit eivät pysty tärväämään niiden ydintä erilaisissa mukautuksissaan.

Monien klassikkosatujen kantovoima voi selittyä myös erilaisten, muille taidemuodoille tehtyjen sovitusten kautta. Suosituimpina klassikosatuina niin ikään mainitut Kolme pientä pukkia ja Prinsessa Ruusunen ovat käsittääkseni edelleen suosittuja laululeikkejä päiväkodeissa ja kerhoissa. Näiden satujen kohdalla ns. toiminnalliset ja täysin ulkokirjalliset seikat voivat selittää osaltaan suosiota.

Ja toisaalta: Walt Disney kumppaneineen on tehnyt kyllä rutkasti töistä juurruttaakseen klassisten satujen tulkintoja nykylasten tajuntaan. Kysely ei pysty todentamaan sitä, missä formaatissa lapsi on Nalle Puhinsa, Tuhkimonsa tai Peter Paninsa nauttinut. Tohdin epäillä, että kovinkaan moni haastatelluista lapsista olisi lumoutunut nimenomaan Kersti Juvan suomentamasta alkuperäisestä Nalle Puhista, vaan jostakin sen johdannaisesta – lyhennelmästä tai mukaelmasta.

J. M. Barrien Peter Panin kiriminen kärkiviisikkoon on kiinnostavaa.

Onko niin, että nykylapset – ja arvatenkin nimenomaan monien vaatimusten ristiriidassa jatkuvasti elävät pojat – samastuvat Peter Paniin, poikaan, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi? Peter Panin sofistikoituneempi tapa työstää lapsuuden traumoja näyttäisi siis kiilaavan 2000-luvulla jo Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun kiekurapillerien lumon ohi.

Itseäni yllätti suomalaisen nykylastenkirjallisuuden mainintojen vähyys. Risto Räppääjää lukuunottamatta kärkiviisikkoon ei kivunnut muita uusia kotoisia lastenkirjasankareita. Onko niin, että lastenkirjatulva lamauttaa jo toisinaan myös vastaanottajansa: paljosta on vaikea valita – vai eivätkö uutuuksien aihevalinnat ja sankarien prototyypit jätä lukijoihin ns. lukuharrastuksen ahmimisvaiheessa mitään pysyvää muistijälkeä?

Mikä sitten yhdistää Nalle Puhia ja Risto Räppääjää?

Kummankin lastenkirjasankarin ympärille on tehty varsin toimiva mediamarkkinointikoneisto. Kummallekin on perustettu nettiin erilaisia fanisivustoja ja veikkaanpa, että Risto Räppääjääkin aletaan tuotteistaa tällä viikolla ensi-iltaan tulevan toisen elokuvan myötä entistä määrätietoisemmin. Nalle Puh ja Risto Räppääjä ovat molemmat markkinamiesten ja –naisten ponnisteluiden ansiosta sekä lasten että kirjoja ja muita kulttuurituotteita lapsilleen ostavien aikuisten tiedossa. Pienet ja vähäväkiset sankarit jäävät tässä mediahuomion mittelössä auttamatta isojen jalkoihin.