torstai 8. heinäkuuta 2010

Koko kesä kahdestaan





Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Aatos ja Sofia. 37 sivua. Tammi 2010. Kannen suunnittelu Terhi Haikonen.







Riitta Jalonen kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille samalla tunnepohjaisella intensiteetillä.

Vast ikään ilmestyneen Aatos ja Sofia -kuvakirjan aloitus on hyvin epälastenkirjamainen: lukija ja kuulija heitetään suoraan outoon tilanteeseen, kahden lapsen leikkiin hiekkakuopalla. Tekstissä on myös ylimalkaisia viittauksia kirjan ulkopuolelle. Lastenkirjankaan ei aina tarvitse selittää asioita puhki. Riitta Jalonen luottaa siihen, että samastuminen ja kiintyminen henkilöihin tapahtuu pienienkin kiinnekohtien avulla.

Päähenkilöiden nimet, Aatos ja Sofia, ilmaisevat itsessään kaiken oleellisen. Aatos on pikkuvanha pohdiskelija, kun taas häntä todennäköisesti hieman vanhemmalla Sofia-tytöllä on enemmän jalat maassa ja Aatosta huomattavasti käytännönläheisempi ja mutkattomampi suhde elämään.

Tyttö-trilogian tapaan Riitta Jalonen jatkaa uudessakin kuvakirjassaan hetkeen kiinnittynyttä ja impressionistista kerrontaa. Aatos ja Sofia kertoo intiimisti, lyhyin irrallisin tuokiokuvin, pienen pojan syvästä, lähes pyhäksi tulkittavasta kiintymyksestä leikkitoveriinsa. Intiimistä kuvauksesta voi ajoittain aistia jopa häivähdyksen eroottista latausta:

Aatos mittaa valmista lettiä selkää vasten. Se ulottuu puseron loppuun asti. Kerran hän näki, kun Sofia ui hiukset vapaina.
– Vedenneito, Aatos lipsauttaa.
– Mitä sanoit?
– Vedenneitoja on yhdessä kuvakirjassa, Aatos vastaa ja alkaa solmia toista lettiä.


Aatos on oman tunnemyrskynsä takia virittynyt myös havainnoimaan lähimpiensä, vanhempiensa ja isovanhempiensa, parisuhdetta ja hellyydenosoituksia:

Kun isoisä nostaa kätensä sohvan selkänojalle isoäidin selän taakse, Aatos terästäytyy. He voivat hyvin pian antaa toisilleen suukon. Isä ja äiti tekevät sohvalla usein niin. Etukäteen ei voi arvata, millä hetkellä se tapahtuu.


Totta tosiaan: lastenkirjoissa hellyydenosoitukset kohdistuvat järkiään lapsiin. Rouva Huu ei muista, milloin olisi edes lukenut lasten kuvakirjasta aikuisten kahdenkeskisen kiintymyksen osoituksia kuvaavia kohtauksia. Alueenvaltaus siis tämäkin lajissaan!

Kristiina Louhi tekee rohkeita, mutta yksityiskohdiltaan hyvin niukkoja mielenkuvia, jotka vaikuttavat kuvan katsojaan lähes hypnoottisesti.

Oma suosikkini on kuva, jossa lapset leikkivät hiekkakuopalla. Se on varjoineen ja syvyysvaikutelmineen huikaiseva ja silti melko karu:




Lastenkirjailija Leena Laulajainen ja kustannustoimittaja Arja Kanerva ovat tahoillaan kumpikin puhuneet samaa tarkoittavasti hiljaisuuden saduista ja hiljaisuuden lastenkirjoista. Tällaisissa teksteissä on tavallisesti vain vähän toimintaa ja tapahtumia ja niiden ensisijaisena pyrkimyksenä on rauhoittaa ja pysähdyttää lasta. Tällaiset kirjat antavat lapselle tilaa ja omaa aikaa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi. Hiljaisuuden kirjat tarjoavatkin nykylapselle lepopaikan, rauhallisen hetken kiireen ja jatkuvien suorituspaineiden keskellä.

Aatos ja Sofia on kiistämättä juuri tällainen hiljaisuuteen, itsetutkiskeluun ja ihmettelyyn innostava kirja, jota tulee lukea verkkaisesti ja mietiskellen. Lapsen itsensä mielestä tällainen luokitteleva nimeäminen on varmasti jonninjoutavaa. Hiljaisuuden kirja – tai tunnetaitokirja – on ehkä pikemminkin tarpeen aikuiselle kasvattajalle, osviitaksi ja muistutukseksi siitä, että koheltavaan ja tapahtumantäyteiseen arkeen on hyvä jättää myös kiireettömiä suvantokohtia.




Jalosen & Louhen aiempi Tyttö-trilogia on herättänyt kiinnostusta ulkomailla; sen osia on käännetty jo Ruotsiin, Viroon, Puolaan, Liettuaan, Englantiin, Saksaan, Kiinaan, Koreaan ja Bangladeshiin. Aatokselle ja Sofiallekin voi povata maailmanvalloitusta: Louhen kuvituksessa on juuri sopivasti suomalaista luontoromantiikkaa koivunrunkoineen, pitkospuineen ja laiturimaisemineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti