Eila Pennanen: Tunnussana ystävyys. WSOY 1956. 158 sivua.Tämäkin merkintä liittyy luontevasti äskettäin Lastenkirjahyllyssä käsiteltyihin rippi- ja protu-leiriaiheisiin nuortenkirjoihin.
Eila Pennanen (1916-1994) vaikutti kirjallisuuden kentällä monessa eri toimijaroolissa: hän oli paitsi kirjailija, niin myös kriitikko, esseisti, suomentaja ja kirjallinen vaikuttaja monissa luottamustoimissa. Pennanen arvosteli myös pitkään lasten- ja nuortenkirjallisuutta Yhteishyvä-lehteen.
Pennasen esikoisteos, Ennen sotaa oli nuoruus, (1942) ilmentää jo nimessään oleellisen sodan traumatisoivasta vaikutuksesta nuoreen sukupolveen. Pennasen ainoa nuortenromaani, Tunnussana ystävyys, heijastaa sekin pitkälti sodan kaikuja, vaikka se ilmestyikin vasta vuonna 1956.
WSOY: tytöille suunnatussa Vihreä kirjasto-sarjassa ilmestynyt Tunnussana ystävyys kertoo 16-vuotiaasta Iira-tytöstä, joka pakenee vanhempiensa selvittämättömiä välejä kveekareiden järjestämälle kansainväliselle työleirille Lappiin. Ivaloon. Työleirillä eri puolilta maailmaa tulleet nuoret auttavat puutteen raskauttamia lappilaisia monin eri tavoin.
Romaanin julkaisuajankohtaan nähden tuntuu varsin radikaalilta, että Pennanen on tohtinut amerikkalaisen kveekarin ja työleirin organisaattorin, Taavetin, suulla pohtia myös oikeutta kieltäytyä asepalveluksesta:
Taavetti selitti juhlallisesti, kyynel kiiltäen silmässä, ettei ikinä mikään hallitus saisi häntä tarttumaan aseeseen ketään ihmisveljeä vastaan. Ei ikinä, ei kukaan, ei ketään.
Leiriläiset hiljenivät hämmästyneinä sen kuullessaan. Jopi kohotti päätään ja kysyi, mitä mieltä muut olivat tästä. Ottaisivatko he aseen, jos heidän maahansa hyökättäisiin tai jos johonkin avuttomaan valtioon hyökättäisiin?
Kulttuurierot (tai roturajat, kuten Iira itse asian ilmaisee), puuttellinen kielitaito ja ideologiset näkemyserot aiheuttavat skismaa leiriläisissä, kunnes yhteishenki paranee muutamien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.
Iira käy leirin aikana kirjeenvaihtoa isänsä kanssa. Tyttö on vasta äskettäin saanut tietää isänsä olemassaolosta. Kirjeissä hän tivaa isältään syitä vanhempiensa välirikkoon, nostaen näin vanhempien omat henkilökohtaiset traumat uudelleen päivänvaloon.
Iira haluaa päästä selville lappilaisten salaisuudesta, ja vähin erin kuuden viikon mittainen leiri koulii myös tyttöä saamaan selville omat vahvuutensa ja heikkoutensa:
-- hänellä oli suuri hetki, jolloin hän näki itsensä entistä selvemmin. Hän oli Iira, hänellä oli epäonistuneet vanhemmat, joita hän rakasti. Hän ei halunnut olla kukaan muu kuin näiden kahden epäonnistuneen ihmisen tytär. Hän oli haaveellinen ja lapsellinen ja masentui helposti ja toimi liian välittömästi joskus - mutta hänellä oli jotakin enemmän kuin muilla. Hänellä oli tunteen voima. Hän tekisi elämässään jotakin suurta, kuten Albert Schweitzer ja Gandhi. Hän valitsisi ammatin, jonka avulla voisi tehdä hyvää.--
Tunnussana ystävyys ylistää suomalaisen luonnon kauneutta, mutta puhuu ilmestymisaikaana nähden varsin avoimesti myös kansojen välisestä solidaarisuudesta. Romaanin kansainvälisyyskasvatuksen puolesta puhuvat painotukset ovat olleet aikaansa edellä, ja tietystä tendenssimäisyydestään huolimatta kirjalla on lukuarvoa myös nykynuorten keskuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti