Anne Vasko: Jellona Suuri. 25 sivua. WSOY 2010. Graafinen suunnittelu ja tekstaus Erika Kallasmaa. Valokuvat Jaakko Vasko.
Näyttää siltä, että tietokonepohjaisen tai -avusteisen kuvituksen yleistymisen myötä yhä useammat kuvittajat haluavat korostaa käsityön ja uniikin lastenkirjataiteen merkitystä.
Tällaiset hankkeet voivat olla kuvittajille henkilökohtaisen kilvoittelunkin paikkoja, kun kuvitus tehdään voimavaroja ja työtunteja säästelemättä.
Käsityöpohjainen kuvitus voi olla myös joillekin tekijöille silkkaa terapiaa jo tylsäksi rutiiniksi muodostuneen kuvitustekniikan jälkeen.
Hyviä esimerkkejä ovat Taruliisa Warstan silkkipainotekniikalla toteuttamat kuvakirjat Nuppu, Waldemar ja peitto (Lasten Keskus 1998) ja Silloin prinsessa itki (Tammi 2003) ja Salla Savolaisen puupiirrostekniikalla toteuttama kuvitus Reetta Niemelän hyönteisrunoihin runokuvakirjassa Sinisen kärpäsen sirkus (Otava 2010).
Anne Vasko (aik. Peltola) on käyttänyt kollaasitekniikkaa ja pehmeitä kangas- ja lankamateriaalia jo aiemmin muun muassa WSOY:n pohjoismaisessa kuvakirjakilpailussa menestyneessä pikkulasten kuvakirjassaan Pompom (WSOY 2005).
Peltolan riehakas värimaailma ja pintatekstuurit ovat hyvin retrohenkisiä. Tällainen juuri nyt niin trendikäs retrotyyli istuu hyvin myös Jellona Suuren kierrätyshenkiseen teemaan. 
Jellona on elänyt huolettomia kissanpäiviä pojan pehmoleluna. Mutta sitten se joutuu entistä useammin jäämään jäähylle muiden toiminnallisten leikkien ja lelujen kiinnostaessa poikaa enemmän.
Jellona syyllistää itseään ja haluaa muuttua… Se kuvittelee itsensä suureksi, pelottavaksi ja karvaiseksi.
Suuret leijonat ovat salaperäisiä
Saalistajia, jotka eivät pelkää
Pimeää tai pahaa sutta.
Eivät edes rumia sanoja.
Leijona mielikuvittelee niin hurjia visioita, että pelästyy lopulta niitä itsekin.
Mutta tietysti tällä pikkutarinalla on onnellinen loppu.
Pojan pikkusisko löytää Jellonan ja hyväksyy sen ilman mitään ehtoja.
Vaivihkaisesti ja pelkistäen Vasko käsittelee kuvakirjassaan isoja aiheita: lapsuuden lyhentymistä, ulkonäköpaineita ja kovuuden ihannetta.
Kuvituksessa on yhdistetty tilkkutöitä, kirjontaa, neulepintaa. Kuviin syntyy tehostepistoilla tarvittaessa myös liikkeen ja jännitteen vaikutelma.
Mitään uuden-uutukaista tällainen tekniikka ei – tietenkään – enää ole. Muistetaanpa vaikka 1970-luvulta Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas –kirjat, joissa kollaasilla on tärkeä rooli kuvituksessa.
Joan Gannijn ja Clare Beatonin Hiljainen hirvi , Viisas virtahepo ja Clare Beatonin pahvikirja Yksi hirvi, kaksikymmentä hiirtä (Pieni Karhu 2007 ja 2009) on toteutettu huopakollaaseina, tosin huomattavasti Peltolan tyyliä pedanttisemmin ja koko kuva-alalle levitettynä "huopamattona".
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen myös keväällä Lastenkirjahyllyssä esillä ollut Beatrice Alemagnan mainio huovutettu kirppukirja Im Land der Flöhe (Phaidon 2009)!
Jellona Suuri on yksi kuudesta Finlandia Junior –ehdokkaasta.
[Jostain syystä kuvien skannauksessa värit näyttävät alkuperäistä kirjaa värikkäämmiltä. Todennäköisesti kirjan retrohenkisyyden nimissä väriskaalaa on tietoisestikin (?) haluttu painokoneissa vähän sammuttaa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti